torstai 20. heinäkuuta 2017

Maatalouslakko rikkoi välejä 100 vuotta sitten

Vuonna 1917 Suomi oli mullistusten kourissa. Keisari ja Suomen suuriruhtinas Nikolai II oli maaliskuussa joutunut luopumaan kruunusta ja hänen tilalleen nousi porvarillinen väliaikainen hallitus, joka pyrki rauhoittamaan kuohuvan maan, tavalla tai toisella. Keisarinvallan päättymisen myötä päättyi myös meneillään olleesta maailmansodasta johtunut sotatila, jonka aikana lakkoilu oli ollut kiellettyä.

Lakkoja alkoikin syntyä nopeasti. Jo toukokuussa kesken kevätkylvöjen puhkesi Mouhijärvellä maataloustyöväen lakko, jonka päätavoitteena oli saada aikaan sopimus kahdeksan tunnin työajasta. Työantajien leirissä vaatimusta pidettiin kohtuuttomana maataloustöiden epäsäännöllisen luonteen vuoksi, koska toisinaan töitä oli yllin kyllin ja toisinaan oli hiljaisempaa. Mouhijärven lakko päättyi kestettyään yhdeksän päivää ja syntyneessä sopimuksessa työaikaa lyhennettiin keskimäärin kahdeksan tunnin mittaan.

Vuoden 1917 aikana maatalouslakkoja koettiin monella paikkakunnalla.
Tässä Vesilahden lakkolaiset marssimassa sovittelukokoukseen.
Kuva: Työväen Arkisto.
Kesän mittaan lakkoja alkoi syntyä lisää eri puolilla Satakuntaa. Suodenniemellä maatalouslakko alkoi parhaimpaan heinäaikaan heinäkuun 13. päivänä. Aluksi lakko koski maatilan töitä niin, että lakossa olevat saattoivat osallistua vain lehmien lypsämiseen – ja siihenkin vain minimimiehityksellä. Lakonalaiset työt oli määritelty tarkasti, sillä esimerkiksi maidon kantamista navetasta tai lypsämisessä käytettyjen astioiden pesemistä ei lakkolaisten voimin tehty.

Lakon pitkittyessä molemmat osapuolet hakivat ja saivat apua pitäjän ulkopuolelta. Työväki sai kokeneita lakkovahteja eniten Mouhijärven suunnasta, lakonalaiset työt taas pyrittiin tiloilla tekemään apuun pyydettyjen sukulaisten ja tuttavien kanssa. Lakon ensimmäiset päivät menivät kai jotakuinkin rauhallisesti ja ehkä vähän molemminpuolisen hämmennyksenkin vallitessa, mutta jo heinäkuun 17. päivänä sattui Kiikoisten (nyk. Kiikoistenmaa) kylässä Hujon talolla lakkolaisten ja lakonalaisia töitä tekevien välillä yhteenotto. Samoihin aikoihin nujakoitiin myös Mustapäässä ja 20. päivänä Leppälammilla ja Sävissä. Vielä 22. päivänä heinänkorjuu muuttui käsirysyksi Pajuniemessä Vanhankulun niityllä.

Pitkittynyt lakko sai palstatilaa maan eri
puolilla. Vakka-Suomi -lehti kertoi
26.7.1917, että Suodenniemellä
oli vallalla täysi anarkia.
Yksi syy yhteenottojen suureen määrään oli siinä, että järjestysvalta Suomessa oli tuolloin heikoissa kantimissa: poliisivoimia Suodenniemellä edusti vain konstaapeli ja maanviljelijä Johan Helin. Toinen järjestyksen takaaja, Suomen oma sotaväki, oli puolestaan lakkautettu jo vuosia aiemmin. Venäläistä sotaväkeä olisi ollut runsaasti, mutta osa siitä odotti kevään vallankumouksen seurauksena jo kotiinpaluuta ja osa oli pahasti radikalisoitunut. Kukaan ei olisi voinut tietää, kenen puolella sotilaat olivat olleet, jos heitä olisi paikkakunnalle tullut. Mouhijärven nimismies Otto Wahlroos ja hänen esimiehensä Tyrvään kihlakunnan kruununvouti Arno Rydman pyrkivät järjestystä turvaamaan, mutta kaksin hekään eivät voineet tapahtumien vyöryä pysäyttää.

Kun tilanne ei osoittanut ratkeamisen merkkejä, laajentui lakko heinäkuun 23. päivänä niin, että talon omakaan väki ei saanut lakonalaisia töitä enää suorittaa. Näihin aikoihin Suodenniemeltä kiiri viestejä läänin kuvernöörille Turkuun ja aina Helsinkiin saakka ja paikkakunnalle alkoi saapua välittäjiä molemmista suunnista. Tunnetuimmat heistä olivat silloiset prokuraattori P. E. Svinhufvud ja senaattori Allan Serlachius, jotka kävivät sovittelemassa lakkoa heinäkuun 27. ja 28. päivänä. Sopimukseen ei kuitenkaan päästy ja samana päivänä kuin Svinhufvud ja Serlachius lähtivät Suodenniemeltä, tapahtui Pohjakylässä Tahlon pellolla ehkä lakon tunnetuin yhteenotto rukiinleikkuuseen ryhtyneiden tilallisten ja lakkolaisten välillä.

Sosialidemokraatti-lehti esitti asian
lakkolaisten näkökulmasta 28.7.1917.
Kuten kiistoissa yleensäkin, olivat lakon
osapuolten näkemykset tapahtumista
toisistaan poikkeavia.
Suodenniemen pitkäksi venynyt lakko päättyi lopulta elokuun 1. päivän vastaisena yönä ja päivän valjettua solmittiin alempana oleva työehtosopimus. Sellaisiin päättyivät monet lakot muuallakin Satakunnassa. Sopimus oli kompromissi, jossa molemmat osapuolet saivat osan tavoitteistaan läpi. Työajasta sovittiin samoin kuin keväällä Mouhijärvellä.

Sopimus palautti laihan sovun pitäjään mutta jännitteet eivät hävinneet mihinkään. Nyt oli nähty ensi kertaa, kuinka väkijoukot kävivät Suodenniemelläkin toistensa kimppuun eikä esivalta voinut tilanteeseen juuri puuttua. Lakon seurauksena keväällä perustettu Suodenniemen maataloustuottajain liitto muutti elokuun 15. päivä nimensä Suodenniemen suojeluskunnaksi. Työväenkaartejakin alkoi jo joihinkin osiin maata ilmestyä. Syytä huoleen oli yhä enemmän.

Lähteet:
Suodenniemen maatalouslakkoon liittyvät todistajankertomukset. Kopiona tekijän hallussa.
Kaarle Rouhun muistelmakirjoitus liitteineen sisällissodasta ja sen taustoista. Laatimisvuosi 1936. Vapaussodan Rintamamiesten liitto ry:n arkisto (T 15834-15835/07; Mouhijärvi), Kansallisarkisto.
Kari Vestolalta saadut tiedot.
Suodenniemen suojeluskunnan historiikki. Suojeluskuntajärjestön historian ainekset. Suojeluskuntain yliesikunnan valistusosaston arkisto (F-158), Kansallisarkisto.
Aamulehti 14.8.1917, Kansalliskirjaston Historiallinen sanomalehtikirjasto.
Satakunta 18.8.1917, Kansalliskirjaston Historiallinen sanomalehtikirjasto.
Piilonen Juhani: Sastamalan historia 3: 1860-1920. Sastamalan historiatoimikunta, Vammala 1997.
Kuvituksena olevat lehtileikkeet Kansalliskirjaston Historiallisesta sanomalehtikirjastosta.


Työehtosopimus, tehty Suodenniemen
maanviljelystuottajain ja työntekijöiden välillä

1) Työaika maanviljelys- ja sekatöissä on touko-, kesä-, heinä- ja elokuussa yhdeksän (9) tunt. syys-, loka-, maalis- ja huhtikuussa kahdeksan (8) tunt. sekä marras-, joulu-, tammi- ja helmikuussa seitsemän (7) tuntia. Työaika on järjestettävä kello 6 aamulla ja kello 7 illalla välisellä ajalla. Sunnuntailevoksi lasketaan aika lauantai- ja juhla-aattoina illasta kello 5 seuraavaan arkiaamuun kello 6. Työaika on käytettävä tehokkaaseen työhön.
2) Ylityöstä maksetaan 50 % ja pyhätyöstä 100 % korotus. Ylityöt on työntekijä velvollinen tekemään, ei kuitenkaan enempää kuin 10 tunt. viikossa ja 200-250 tunt. vuodessa. Kaupunki-, mylly- y.m. matkat jäävät keskinäisen sopimuksen varaan.
3) Työhönmeno talosta tapahtuu työajalla ja työstä paluu työntekijän ajalla, ellei matka ole 3 km. pitempi. Palkka on maksettava vähentämättömänä työpäivien lyhentämisestä huolimatta.
4) Karjanhoitoon ja ruokintaan välittömästi kuuluvissa töissä on työpäivän pituus kautta vuoden 8 tunt. Työaika on järjestettävä kello ½ 6 aamulla ½ 8 illalla välisellä ajalla työnantajan ja työntekijän keskinäisen sopimuksen mukaan, kuitenkin niin, että työntekijä saa päivällä yhtämittaisen vapaa-ajan, jona aikana voidaan työntekijän ja työnantajan yhteisestä sopimuksesta tehdä ylityötä, josta maksetaan samoin kuin 2) kohdassa on ylityöstä mainittu. Sunnuntaina ja juhlapäivinä tehtyä työtä ei lasketa ylityöksi, samoin ei hevosten ruokintaa, mutta myönnetään karjanhoitajille 1 vapaapäivä kuussa täydellä palkalla marrask. 1 päivään ja siitä lähtien 2 päivää kuukaudessa niinikään täydellä palkalla.
5) Tämän sopimuksen alaisissa töissä työaikaan ja ylityöhön nähden työntekijäin ja työnantajain välillä sattuvat erimielisyydet, ellei muuten sovita, ratkaisee sovinto-oikeus, johon kumpikin riitapuoli valitsee 2 jäsentä ja nämä yhteisesti puheenjohtajan. Ellei jäsenet voi sopia puheenjohtajasta määrää sen kihlakunnan tuomari. Ellei toinen riitapuoli 14 päivän kuluttua kehoituksen saatuaan valitse jäsentä sovinto-oikeuteen, on sovinto-oikeutta pyytäneellä oikeus, ellei vastapuoli ole laillista estettä esittänyt, yhdessä kunnallislautakunnan esimiehen kanssa valita jäsenet sovinto-oikeuteen ja voidaan asia sovinto-oikeudessa päättää vaikkei toinen riitapuoli itse tai asiamiehen kautta paikalle tulisi. Sovinto-oikeuden päätös on sitova.
6) Tämän sopimuksen alaisia ovat kaikki torpparit, mäkitupalaiset, mies- ja naispalvelijat sekä sekatyöläiset Suodenniemen kunnassa.
7) Työnantaja on velvollinen ottamaan kaikki ennen lakkoa työskennelleet työntekijät. Boikoteeraus lakon johdosta ei saa tulla kysymykseen kummaltakaan puolelta.
8) Lakon aikana rästiin jääneet työ- ja veropäivät katsotaan puoleksi suoritetuiksi, ja on toinen puoli suoritettava ennen lokak. 1. p. Ns. reservit ovat suoritettavat.
9) Sopimus pysyy voimassa 1 päivään toukok. 1918 ellei laki työpäivästä maalla sitä ennen toisin määrää ja jatkuu edelleenkin vuosittain ellei sitä 1 kuukautta ennen irtisanota.
10) Tätä sopimusta on tehty kaksi samanlaista kappaletta, toinen työnantajia ja toinen työntekijöitä varten.
11) Lakon aikana sattuneet siviililuontoiset tapaukset unhoitetaan molemmin puolin. Rikosoikeuden alaan kuuluvat tapaukset jäävät kunkin asianomaisen itse ratkaistaviksi.

Suodenniemellä 1 pnä elokuuta v. 1917.

Suodenniemen maataloustuottajain liiton puolesta:
Johan Helin (puheenjohtaja), Paavo Pukka (Kela), Evert Kukkula, Vihtori Kotajoki, Vihtori Vanhakulku, O. Mäkinen, J[ohannes] Iitu.

Suodenniemen työntekijäin valtuuttamat:
G. [Jooseppi] Lagerspets (puheenjohtaja), [Lahdenperän Sävilahden torppari]
[Juho] W[ille] Huhtala, [Pajuniemen Väissin torppari]
E. Harju
Urho Sillanpää
N. Mäkinen
Kalle Laurila, [Taipaleen Turpan Laurilasta]

Allekirjoitukset omakätisesti kirjoitetuiksi todistavat, aika ja paikka kuin yllä:
H. Eriksson
Juho Peura

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...