lauantai 13. elokuuta 2016

Nälän ja isonvihan aikoja 300 vuotta sitten

Yrjö Raevuori (1889-1975) oli monitaitoinen mies. Päätoimisesti hän oli lakimies mutta hoiti samalla useita luottamustehtäviä Tampereen seudulla. Sen lisäksi hän oli etevä historiantutkija, joka hallitsi hyvin myös vanhat käsialat. Aikalaistensa ja jälkipolven onneksi eräs hänen tutkimuskohteistaan oli niin sanotun jakamattoman Mouhijärven historia – siis sen, johon myös Suodenniemi ja Lavia kuuluivat. Hänen osaamisestaan saatiin näyte Tampereen Historiallisessa seurassa syksyllä 1930, kun hän piti siellä lähinnä Mouhijärven seurakunnan arkistoaineistoon perustuvan esitelmän tutkimansa pitäjän vaiheista. Se julkaistiin jatkokertomuksena Paikallissanomissa marras-joulukuussa 1930 ja on mielenkiintoinen erityisesti siksi, että se kuvaa aikaa josta ei niin kovin usein ole kirjoitettu.

Esitelmä on kokonaisuutenakin kovasti tutustumisen arvoinen, mutta tähän olen poiminut sen Suodenniemeä koskevat kohdat. Kertomus alkaa Mouhijärven Kirkkojärven rannalla sijainneen vanhan kirkon kuvailulla. Se on sikälikin kiinnostava, että se tarjoaa ajateltavaa myös Suodenniemen vanhan hautausmaan ajoituksen suhteen:

Eräs erikoinen piirre on [Mouhijärven] vanhasta kirkosta vielä mainittava […]. Kirkon lattiaan oli nimittäin, varsinkin kirkon pääkäytävän ja ristikäytävän kohdalle lyöty suuret määrät vähäisiä, läpimitaltaan 2-3 tuuman suuruisia rautaisia ristejä, osoitukseksi asianomaisiin kohtiin kirkon lattian alle haudatuista vainajista. Lukuun ottamatta sakariston alla erillisenä ollutta kirkon viinikellaria, oli nimittäin koko kirkon, joka oli rakennettu matalalle kivijalalle, alusta yhtenä ainoana kirkon laajuisena noin 2 m[etriä] korkeana kellarina, josta ainoastaan kuorin puoleinen pää oli erilliseksi väliseinällä erotettuna.

Albert Edelfeltin Poltetty kylä sijoittuu nuijasodan aikaan mutta tuli heti
mieleeni, kun tutustuin Raevuoren löytämiin tietoihin isonvihan ajalta.
Mouhijärven vuoden 1715 kastettujen luettelon otsikoksi on kirjoitettu
"1715 syntyneet ja kastetut Mouhijärven autioksi hävitetyssä seurakunnassa".
Tänne kirkon lattian alle haudattiin puolentoista sadan vuoden kuluessa ei ainoastaan monia satoja, vaan jopa ainakin toiselle tuhannelle nouseva määrä vainajia. […] On sinne haudattu useita ammatinharjoittajiakin, silloin vielä harvalukuisten torpparien perheiden jäseniä ja jokunen sotamieskin. Pitäjän huomattavimmista taloista, joiden omistajia tai heidän perheittensä jäseniä on haudattu tänne vanhan kirkon lattian alle, mainitsen […] Suodenniemen alueella Kuulian, Sävin, Pälän, Tahlon, Turpan, Mustapään ja Prusin.”

Sitten aiheeksi nousevat 1600-luvun lopun suuret kuolonvuodet, joista täälläkin on kertaalleen kerrottu:

”Maamme yleisestä historiasta tunnemme, että monin paikoin kuoli 1697 nälän seurauksena raivonneisiin kulkutauteihin kokonaisia perheitä, niin että taloja jäi autioksi. Tällaiset tapaukset eivät olleet tuntemattomia Mouhijärvelläkään, sillä ainakin eräiden sotamiesperheiden jäsenet kuolivat kaikki. […] Suurimmat kuolinnumerot [Suodenniemellä] ovat […] Jalkavalan kylän Koppelon talon 11 kuollutta, [sekä] Pohjakylän Pukan talon 8 kuollutta. […] Pitäjän 140:stä maakirjaan merkitystä talosta ja Selkeen 7 torpasta sivuutti tuonen ankara viikatemies v. 1697 ainoastaan 17 taloa ja 2 torppaa. Nämä merkilliset talot, jotka muita paremmasta kohtalostaan saivat etupäässä kiittää eristettyä ja yksinäistä asemaansa, olivat […] Koivuniemen kylän Husari, Sepän ratsutila Leppälammin kylässä, […] Märkätaipaleen Prusi ja Isotalo […] ja Pajuniemen kylän Karo ja Kari, josta viimeksi mainitusta tuoni jo seuraavan vuoden alussa korjasi uhrinsa.

Suuren Pohjan sodan ja isonvihan ajasta Suodenniemellä Raevuori on tehnyt useita kiinnostavia havaintoja:

1700-luvun kymmenenä ensimmäisenä vuonna oli näilläkin seuduilla ollut jotakin kosketusta sotaan, mm. siten että talolliset olivat saaneet muonittaa armeijaa ja ennen kaikkea tietysti asettaa sotamiehiä. Vasta 1710-luvulta lähtien sen sijaan alkavat isovihaksi mainitun suuren sodan vaikutukset näkyä […] lähteistä. […] Pakolaisia alkaa […] myöskin jo ilmestyä pitäjään, enentyen niiden lukumäärä tietysti sitä mukaa kuin sotatoimet ennättivät lähemmäksi näitä seutuja. […] Mm. asui nykyisen Suodenniemen Mustapäässä vielä niinkin myöhään kuin 1720 eräs pakolainen Magnus Neva ja tämän vaimo Maria Mikontytär, jotka olivat aikanaan olleet Nyenskansin, siis Nevanlinnan asukkaita, tuon linnoituskaupungin, joka jo 1703 oli joutunut venäläisten käsiin ja jonka välittömään läheisyyteen Pietari perustettiin. […] Mitään merkittävämpiä sotatapauksia ei Mouhijärven alueella isonvihan aikaan näytä tapahtuneen.

Myöskin Mouhijärven miehiä veivät [venäläiset] aikanaan vankeuteen Venäjälle. […] Vielä niin myöhään kuin toukokuun 13. päivänä 1720 venäläiset ottivat Herman Simonpoika Pälilän Pohjakylän […] Pukalta sotamieheksi. […] Vasta huhtikuussa 1725 pääsi Venäjältä palaamaan Juho Antinpoika Pajuniemen kylästä, […] jonka venäläiset olivat vieneet sotamiehekseen jo 1718. Kärsimystensä uuvuttamana tämä mies sitten jo kotiinpaluunsa jälkeisenä syyskuun 12. päivänä kuoli.”

Yrjö Raevuori,
Suodenniemen(kin) historian tutkija.
Pikkuvihan ajan Raevuori ohittaa nopeasti. Siihen liittyneestä valanvannomisepisodista oli täällä kerran juttu.

”1741-1743 käydyn uuden venäläissodan, ns. pikkuvihan vaikutukset eivät näytä Mouhijärvelle sanottavasti ulottuneen.”

Kertomusajan henkirikollisuudesta Raevuori löytää muutaman esimerkin: 

”Kuolemantuomioita ei liene langetettu koko venäläiskautena […]. Yleensäkin ovat murhat ja tapot pitäjässä olleet hyvin harvinaisia […]. 1715 lokakuun lopulla kuoli vanha noitaukko [kuolleiden luettelossa sanotaan tosiaan niin!] Erkki Tuomaanpoika Kepuli 75-vuotiaana erään venäläisen luutnantin pahoinpitelyn uhrina kolme päivää pahoinpitelyn jälkeen. […] 1764 kesäkuun 16. päivänä kello 10 aamupäivällä mestattiin edellä käyneen viikkoja kestäneen valmistelun jälkeen murhatun poikapuoli, 23-vuotias Juho Juhonpoika Kero ja 29-vuotias Matti Heikinpoika Roika sen johdosta, että olivat edellisen vuoden kesäkuun 12. päivänä myllyssä murhanneet Isokeron talon isännän Jaakko Matinpoika Isokeron.”

Lopuksi Raevuori kertoo noituutta ja taikauskoa koskevista löydöistään:

”Sanan voimaan ja loitsuihin on Mouhijärvelläkin vielä 1600-luvun lopulla, vieläpä 1700-luvullakin perin usein uskottu ja turvauduttu. […] Vanha seppä Juho Makkonen, joka oli syntynyt 1632 ja kuoli 80 vuoden vanhana kerjuulla ollessaan Kittilän kylän Kelalla, mainitaan olleen huonossa maineessa noituudesta, mihin tahansa hän menikin.

Esitelmään tutustuttuani aloin miettiä, löytyisikö jostakin lisää Yrjö Raevuoren Suodenniemen historiaan liittyvää aineistoa. Panin merkille, että hänen yksityisarkistonsa on Tampereen kaupunginarkistossa ja se sisältää ilmeisen paljon hänen pitämiään historiaesitelmiä ja muuta tutkimusten tuloksena syntynyttä aineistoa. Sinne siis vie uteliaan tie, heti ensimmäisen tilaisuuden tullen.

Lähteet:
Jakamattoman Mouhijärven pitäjän vaiheita 1600-luvun lopulla ja 1700-luvun alussa. Yrjö Raevuoren esitelmä Tampereen Historiallisen seuran kokouksessa syksyllä 1930, Paikallissanomat 27.11.1930, 4.12.1930, 13.12.1930, 20.12.1930 ja 23.12.1930.
Yrjö Raevuoren valokuva: Wilskman J. E.: Lakimiesmatrikkeli: elämäkerrallisia tietoja Suomen lakimiehistä. Söderström, Porvoo 1939.

torstai 4. elokuuta 2016

Kohti Vuoksen rantaa

Elokuun 1941 kuluessa Kevyt osasto 16:n (Kev.Os. 16) miehet etenivät yhä pidemmälle Karjalan kannakselle. Tämä polkupyörillä edennyt joukko, jossa suuri osa Suodenniemen miehistä palveli, oli ehtinyt karaistua jo monissa taisteluissa ja nähdä monenlaisia sodan jälkiä. Vähäiset vihollisvoimat olivat mahdollistaneet nopean tunkeutumisen talvisodassa menetetylle maalle ja vankeja oli saatu runsaasti. Etenemisvaiheen hektisyydestä saa kuvan tästä joukon mukana olleen Aleksi Pohjolan muistelmasta:

Kiviniemi oli tärkeä Vuoksen ylimenopaikka, jonka silta tuhottiin ja
rakennettiin monta kertaa viime sotien aikana. Tässä sitä rakennetaan
venäläisten peräännyttyä elokuussa 1941, pari viikkoa Kevyt osasto 16:n
miesten lähdettyä sen luota eteenpäin. Kuva: SA-kuva 47408.
Jälleen kiireistä etenemistä, tulipalojen roihutessa tienvarsitaloissa. Pyhäjärven ranta-alueiden kautta [etenimme] kohti Laatokan rantaa, missä melkoinen pienehköjen laivojen muodostama joukko [oli] evakuointipuuhissa kohti Laatokan selkää.

Vankeja antautui näissä vaiheissa metsistä ja ruispelloista. Toisinaan pikkuteiden sillat takanamme sortuivat jolloin mp.lähetit saattelivat vankeja siltapalkkeja pitkin ajaen taaksepäin, aina ei edes
[…] huomattu asetta poistaa.”

Muistelmassa mainitun Pyhäjärven nimi oli varmasti monelle suodenniemeläiselle tuttu, sillä monia sen asukkaita oli talvisodan aikana evakuoituna Suodenniemelle. Pyhäjärveltä jatkettiin eteenpäin tunnetuille talvisodan taistelupaikoille Taipaleeseen, jonka linjat olivat pitäneet sodan loppuun saakka ja jossa Väinö Hujulahti yhtenä oli ollut patoamassa puna-armeijan valtavaa hyökyä. Taipaleenjoen asemiin saavuttiin elokuun 13. päivänä.

Tällä alueella Vuoksen rannalla Kevyt Osasto 16 odotti käskyä suorittaa
vesistön ylimeno sen eteläpuolelle. Kun ylityskäsky lopulta saatiin,
se suoritettiin ponttoonikuljetuksella.

Ennen pitkää Kevyt osasto 16 siirrettiin lännemmäs. Sotapäiväkirja kertoo, että marssireitti kulki takaisin Pyhäjärvelle ja sen Konnitsan kylän kautta Kiimajärven pohjoispuolitse Sakkolan pitäjän Kiviniemeen. Marssi päättyi Vuoksen rantaan pienen matkan päähän kuulusta Kiviniemen sillasta. Oli elokuun 26. päivä, kello oli 15.30.

Kiviniemessä komppania sai levätä ja huoltaa varusteitaan. Ainakin joukon johtajat tiesivät, että matka jatkuisi pian Vuoksen yli kohti tuntematonta. Öisin vihollistykistö jyskytti rantamaastoa pyrkien häiritsemään suomalaisten etenemisen valmisteluja. Hämärän aikaan Vuoksen yli risteili molempien osapuolten partioita ottamassa selvää vastapuolen aikeista.

Vuoksen rannassa oleskelun aikana menetettiin vahvuudesta jälleen yksi suodenniemeläinen nuorukainen. Konekiväärikomppanian (KKK/Kev.Os. 16) sotapäiväkirjaan on elokuun 30. päivän kohdalle kirjoitettu, että päivä kului tukikohtien tarkastuksen merkeissä. Vaikka sotapäiväkirja ei sitä kerrokaan, samalla odotettiin kuumeisesti merkkiä vastarannan tyhjentymistä vihollisesta, jotta vesistön ylimeno voitaisiin viimein aloittaa.

Eero Kataja
Päivän viimeinen merkintä sotapäiväkirjassa kertoo, että sotamies Eero Kataja oli haavoittunut. Tapahtumien tarkempaa kulkua se ei mainitse, mutta 15. Divisioonan (jonka alaisuuteen Kevyt osasto 16 kuului) päiväkirja kertoo hieman enemmän: kello 19.50 osaston päällikkö ratsumestari Penttilä raportoi, että Vuoksen vastarannalle oli ilmestynyt vihollisen kolmiputkinen haupitsipatteri, joka ”ampuu kovasti” osastoa. Aiheutuipa haavoittuminen sitten haupitsitulesta tai jostakin muusta, evakuoitiin putajalainen Kataja kiireesti linjojen takana Räisälän kunnalliskodissa tuolloin sijainneeseen 31. Kenttäsairaalaan. Hoito ei kuitenkaan auttanut, vaan sotamies Eero Kataja menehtyi seuraavana eli elokuun viimeisenä päivänä vuonna 1941. Hän oli kuollessaan 30-vuotias.

Suodenniemeläisittäin valtavan raskas elokuu päättyi viimein. Sen aikana pitäjän nuoria miehiä oli sortunut paitsi täällä Kiviniemessä, myös aivan Moskovan rauhan rajan pinnassa, Lahnalammella, Jääskessä, Kukkalammella, Vannisenmäellä, Karisalmella ja Maaselässä Hyrsylän mutkan luona. Yhteensä 16 nuorta oli menetetty. Mitä sota vielä toisikaan tullessaan, näin monia tappioita ei enää yhden kuukauden sisällä jouduttaisi kokemaan. Ehkä se olisi lohduttanut aikalaisia, jos he olisivat sen tienneet.

Lähteet:
Kevyt osasto 16:n konekiväärikomppanian (KKK/Kev.Os. 16) sotapäiväkirja (SPK 16983), Kansallisarkiston Digitaaliarkisto.
15. Divisioonan komentoportaan sotapäiväkirja (SPK 6177), Kansallisarkiston Digitaaliarkisto.
Suomen sodissa 1939-1945 menehtyneiden tietokanta, Kansallisarkisto.
Hämäläinen Kauko: Tavoitteena Taipale. Kansa taisteli –lehti 8/1975, s. 272-274.
Pohjola Aleksi: Rynnättiin vanhaa rajaa kohti. Kansa taisteli –lehti 9/1971, s. 257-260.
Karttapohja: www.karjalankartat.fi, Maanmittauslaitos.
Eero Katajan valokuva: Suomen sankarivainajat 1939-1945. Turun ja Porin lääni, osa 2: Loimaa - Yläne. Länsi-Kustannus Oy (Naantali 1979).
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...