Pikamarssi Savinovoon

Kesäkuun 29. päivänä vuonna 1941 pitkä sotilasjuna saapui Joensuun koillispuolelle Kaltimon asemalle, joka nykyisin tunnetaan Enon asemana. Sen sisuksista laiturille purkautui Jalkaväkirykmentti 60 miehiä ja kalustoa. Rykmentti oli koottu läntisen Suomen eri pitäjistä ja sen 6. komppania (6./JR 60) oli aloittanut matkansa Tyrväältä. Komppaniaa kutsuttiin Impolan Poppooksi, koska se oli muodostettu Kaukolan kylän Impolan talossa. Tässä komppaniassa olivat Suodenniemeltä ainakin sotamiehet Arvo Kangas ja Peräkunnan kylästä kotoisin ollut mutta Tampereella sodan alkaessa asunut Oskari Kivistö.

Jatkosodan ensimmäiset päivät kuluivat harjoituksissa ja kalustoa huoltaessa. Heinäkuun 13. päivänä lähdettiin taas liikkeelle ja Moskovan rauhan raja ylitettiin samana iltana puoli kymmenen maissa. Muut omat joukot olivat tällä suunnalla jo avanneet tien ja JR 60:n miehet saivat ajoittaisia ilmahälytyksiä lukuun ottamatta marssia suhteellisen rauhassa. Kevyttä sekään ei toki ollut sillä marssivauhti oli kova ja kuljettavat matkat pitkiä ja vaativia. Päivämatkat olivat yleensäkin kymmeniä kilometrejä ja eräänlaisena huipennuksena 17.-18. heinäkuuta marssittiin muutaman tunnin taukoa lukuun ottamatta 33 tuntia yhteen mittaan – ja edettiin lähes 80 kilometriä. Syynä tähän oli kenraali Paavo Talvelan halu saada rykmentti jo piankin mukaan Aunuksessa riehuneisiin taisteluihin.

Savinovon kylän kaupparakennuksen ikkunat on teipattu pommitusten
varalta. Kuva on otettu 23. heinäkuuta 1941 eli kolme päivää ennen kuin
Impolan Poppoo saapui kylään. Kuva: SA-kuva 29969.

Eräs mieleenpainuva kohta etenemisen aikana oli vanhan rajan ylittäminen. Se oli monelle edelleen se oikea Suomen raja ja reuna, myös henkisesti. Matti Santa kertoo jutun lopussa mainitussa kirjassaan rajan ylittämisestä näin:

”Jatkosotaan lähdettäessä oli monen mielessä tavoitteena saada talvisodan rauhassa menetetty alue takaisin ja nyt oli tavoite saavutettu. Eikö tässä pitäisi pysähtyä? Eräissä yksiköissä esiintyi jopa kieltäytymisiä jatkaa matkaa tältä rajalta ja kieltäytymiseen tähtäävää kiihotusta. Impolan Poppoossakin tauon aikana tästä keskusteltiin porukoissa. Rajan ylityksestä puhuttiin puolesta ja vastaan. Joku esitti, että sotilasvala vaatii vain puolustamaan omaa maata, ja nyt ollaan hyökkäämässä yli rajan. Tilanteen ratkaisi komppanianpäällikkö, joka nousi, kehotti seuraamaan ja käveli itse yli rajan. Jotkut jupisivat hiljaa vastaan, mutta suuremmitta hankaluuksitta komppania lähti eteenpäin.”

Savinovoa ei ole merkitty tähän karttaan mutta se sijaitsee siihen
merkityn punaisen ympyrän sisällä. Paksu musta viiva kartan
vasemmalla laidalla on Suomen ja Neuvostoliiton vanha raja.
Vasemmassa alanurkassa pilkottaa Laatokka.

Vaikka jo aiemmin matkan aikana oli kahakoitu venäläisten partioiden kanssa, joutui komppania ensimmäiseen taisteluunsa vasta heinäkuun 22. päivänä. Tapahtumapaikka oli Vieljärvi kaukana Aunuksen Karjalassa. Komppanian edetessä vihollisen lentokoneet pudottivat pommeja ja ampuivat konekivääreillä. Pian törmättiin hyviin asemiin kaivautuneisiin vihollisiin ja tykistötuli alkoi. Tässä vaiheessa tapahtuivat ensimmäiset haavoittumiset. Vastustajat kuitenkin perääntyivät ja Impolan Poppoo yhdessä muiden komppanioiden kanssa sai voiton. Seuraavat päivät olivat jo täyttä sotaa, takalinjoilta oli selvästi siirrytty nyt eteen.

Heinäkuun 26. päivänä Impolan Poppoo siirrettiin sen omasta II pataljoonasta viereisen III pataljoonan alistukseen. Komppania lähtikin marssimaan kohti pohjoista vastikään vallattuun Savinovon kylään. Matti Santa kertoo, että komppaniaan kuulunut Valto Saunaoja kuvasi Savinovoa näin:

”Kylä oli aito karjalaiskylä. Siellä olivat asukkaat paikoillansa. Heitä ei oltu evakuoitu pois. Väkeä oli ainakin sata henkeä, nuoria ja vanhoja, mutta suomalaisille vihaisia. Kyläläiset veivät karjansa vihollisen puolelle ja kävivät siellä joka päivä lypsyllä nelipyörävankkureilla ja ajoneuvot olivat väkeä täynnä. Meille suomalaisille ei annettu maidon tippaa, ei paljon puhuttukaan. Lypsäjät kertoivat tarkkaan viholliselle, mitä teimme ja missä olimme. Sen vuoksi piti vartiopaikkoja vaihtaa usein.”

Oskari Kivistön hautakivi Suodenniemen sankarihautausmaalla.
Siihen merkitty virheellinen kuolinaika näkyy myös joissain
muissa lähdeaineistoissa.

Alistukseen joutumisesta ei pidetty, sillä vierailla komentajilla tiedettiin olevan tapana lähettää alistetut joukot pahimpiin paikkoihin omia miehiään säästääkseen. Näin kävi myös Impolan miehille, sillä III pataljoonan komentaja antoi jatkuvasti partiotehtäviä ja usein myös hyökkäyskäskyjä samalla, kun III pataljoonan omat miehet olivat levossa. Heinäkuun toiseksi viimeisenä päivänä komppania laitettiin jälleen hyökkäämään ja se pääsikin etenemään noin viisi kilometriä ennen kuin vihollinen pakotti sen takaisin. Hyökkäys uudistettiin seuraavana päivänä ja se eteni kolmisen kilometriä. Näistä asemista ei enää sodan hyökkäysvaiheen aikana jouduttu perääntymään.

Ensimmäinen näistä hyökkäyksistä aiheutti yhden haavoittuneen suuruisen tappion. Toisessa menehtyi suodenniemeläisistä Oskari Kivistö, minkä lisäksi luutnantti Antero Kallio haavoittui vaikeasti. Siviilissä sementtimiehenä työskennellyt 30-vuotias Kivistö oli sodan neljäs uhri, joka Suodenniemen kirkkomaalle haudattiin.

Lähteet:
Jalkaväkirymentti 60:n 6. komppanian (6./JR 60) sotapäiväkirja (SPK 13485), Kansallisarkiston Digitaaliarkisto.
Suodenniemelle haudattujen vierasseurakuntalaisten luettelo 1884-1965, Suomen Sukuhistoriallisen yhdistyksen (SSHY) kuvatietokanta.
Suomen sodissa 1939-1945 menehtyneiden tietokanta, Kansallisarkisto.
Santa Matti: Impolan Poppoo: Tyrvään komppanian rajua joukkoa. Tyrvään Sanomat, Vammala 1997.
Karttapohja: Itä-Karjalan kartta vuodelta 1934 (uusintapainos tehty vuonna 1941), Kansallisarkiston Digitaaliarkisto.