Kolme kovaa päivää, neljä kovaa kohtaloa

Jatkosotaa oli ehditty käydä yli kuukauden päivät, kun Jalkaväkirykmentti 36 oli käymässä ensimmäisiin sotatoimiinsa. Sen taival oli alkanut Kiikasta Ruotsilan kartanosta kesäkuun puolessa välissä. Perustamistoimien jälkeen rykmentti siirrettiin itärajan läheisyyteen, jonne saavuttiin kuun lopulla. Tässä rykmentissä oli runsaasti suodenniemeläisiä: muiden muassa Kauko Ahola, Arvo Haavisto, Matti Helavuori, Vihtori Isosävi, Niilo Jankkari, Armas Kiviniemi, Leo Moisiomäki, Reino Mäkelä, Matias Nurminen, Erkki Prusi, Veli Viljanen, Voitto Virtanen ja Reino Äijö. Ainakin osa heistä palveli rykmenti seitsemännessä komppaniassa (7./JR 36), jonka sotapäiväkirjan mukaan päivät rajan läheisyydessä kuluivat ampuma- ja taisteluharjoituksissa ja kulontorjunnan parissa, sillä ammukset sytyttivät useasti paloja rutikuivassa maastossa.

Jatkosodan alussa rajan ylittäneet suomalaiset törmäsivät usein
vihollisen vahvoihin linnoitteisiin, jotka varmasti osaltaan vaikuttivat
kohtalaisen suuriin tappioihin. Myös maahan kaivettuja
panssarivaunuja kohdattiin monin paikoin. Kuvan vaiennettu vaunu on
kuvattu Tyrjällä 4. elokuuta 1941 eli samalla alueella ja vain kaksi päivää
myöhemmin kuin Jalkaväkirykmentti 7:n miehet kohtasivat sellaisen
Iilammen eteläpuolella. Kuva: SA-kuva 31205.

Jalkaväkirykmentti 36 ryhmittyi rajan välittömään läheisyyteen heinäkuun 30. päivänä vuonna 1941. Ensimmäiseen hyökkäykseensä se kävi kello 2 yöllä ja saavutti rajantakaisen Pajarin maaston neljässä tunnissa. Tulikaste meni kuitenkin mönkään, kun komppanian päällikkö luutnantti Kaarlo Lähti kaatui vihollisen pian suorittamassa vastaiskussa.

Seitsemännen komppanian seuraavat päivät kuluivat Pajarin maastoa puhdistaessa. Sotapäiväkirja antaa taisteluista melko laimean kuvan, sillä se ei mainitse lainkaan kaatumistapauksia heinäkuun 30. päivän ja sitä seuranneiden päivien kahakoissa. Suomen sodissa 1939-1945 menehtyneiden tietokanta kuitenkin kertoo, että komppania menetti heinä-elokuun vaihteessa yhteensä 9 miestä kaatuneina, joten aivan vähäisistä taisteluista tai tappioista ei näytä olleen kyse.

Elokuun 2. päivänä vuonna 1941 seitsemäs komppania (7./JR 36)
oleskeli karttaan ympäröidyn pisteen 117 länsipuolisessa
maastossa. Nykyinen ja tuolloinen itäraja kulkee kartan
poikki lounaasta koilliseen siten, että kartassa näkyvä
Metsäkylä on Suomen puolella mutta Pajari jo rajan takana.

Elokuun 2. päivänä 7. komppanialla näyttää olleen rauhallisempi päivä, joka kului jälleen pääosin kulontorjunnan ja huoltotoimien parissa. Vain vähän ennen vuorokauden vaihtumista rauha kuitenkin rikkoutui, kun miesten niskaan satoi sotapäiväkirjan pirulliseksi kuvailema tykistökeskitys. Päiväkirjan mukaan isku tuotti muutamia haavoittuneita, mutta tietokannan mukaan tilanne oli vakavampi: komppanian miehistä Arvo Haavisto Pajuniemen kylästä kaatui ja Tauno Huotari Punkalaitumelta haavoittui. Huotari kiidätettiin hoidettavaksi 16. Kenttäsairaalaan, jossa hän menehtyi vielä samana päivänä. Arvo Haavisto oli täyttänyt 30 vuotta täsmälleen kuukautta aikaisemmin.

Arvo Haavisto

Tänä samana päivänä linnuntietä noin 30 kilometriä Pajarista koilliseen oli Jalkaväkirykmentti 7 (JR 7) käymässä omaa taisteluaan. Sen riveissä olivat suodenniemeläisistä ainakin Eero Horelli, Armas Hirvonen, Viljo Rinne ja Aaro Vuorenmaa. Heistä tosin kaksi ensin mainittua olivat haavoittuneet heinäkuun taisteluissa. JR 7 lähestyi Parikkalan kohdalla nykyrajan takana sijaitsevaa Tyrjän kylää, jossa neuvostoliittolainen Jalkaväkirykmentti 461 piti kynsin hampain puoliaan. Se taisteli Tyrjänjärvi selkänsä takana niin, että suomalaisilla oli mahdollisuus saada se mottiin. Tänä elokuun toisena päivänä suomalaisen rykmentin 1. komppania (1./JR 7) avasi tietä kohti Laatokan rantoja Tyrjää Iilammen itäpuolella. Sen oli iltaan mennessä määrä hyökätä pataljoonan 2. komppanian kanssa lammen eteläpuolitse kohti Tyrjää. Ensimmäisen komppanian sotapäiväkirja kertoo tästä kello 15 käynnistyneestä hyökkäyksestä näin:

Jalkaväkirykmentti 7:n 1. komppania eteni 2. elokuuta
pohjoisesta karttaan merkityn Iilammen itä- ja eteläpuolitse
kohti vasemmalla näkyvän Tyrjänjärven rantaa. Iilammen
eteläpuolella kohdattiin tekstissä mainittu vihollisen
maahankaivettu panssarivaunu. Vasemmassa yläkulmassa
näkyvä Tyrjän kylä oli vielä tässä vaiheessa
vihollisen hallussa.

”Komppania lähti hyökkäykseen Iilammen ja Tervalammen väliselle hiekkaharjulle. Vihollinen teki kovaa vastarintaa. Hiekkaharjun ja Iilammen välissä olevalla kukkulalla oli vihollinen kaivautunut maahan ja oli myös kaivanut hyökkäysvaunun josta ampui pk:lla [=pikakiväärillä] kovasti. Vedimme pst-tykin asemaan tien varteen ja jonkun laukauksen jälkeen oli vihollisen hv. tuhottu jolloin vihollinen vetääntyi Hiekkaharjun takalaidalle.”

Sama sotapäiväkirja kertoo, että tässä kamppailussa maahan kaivetun vaunun kanssa olisi menetetty kaatuneina 3 miestä ja haavoittuneina 15. Luotettavamman oloinen pataljoonan päiväkirja kuitenkin täydentää kaatuneiden määräksi yhteensä kahdeksan, joka täsmääkin jotakuinkin tietokannan tietoihin 1. ja 2. komppanian tappioista tuona päivänä. Näiden kaatuneiden joukossa oli suodenniemeläinen 20-vuotias Viljo Rinne - hänkin Pajuniemestä - sekä suodenniemeläissyntyinen mutta Mouhijärvellä sittemmin asunut Arvo Vesanen, joka on haudattu Mouhijärven sankarihautausmaalle.

Viljo Rinne

Näihin sotatoimiin 2. komppanian riveissä osallistunut Veikko Moilanen muisteli myöhemmin näitä taisteluja alempana mainitussa Kansa taisteli –lehden artikkelissaan. Jutussa kuvattu maahankaivetun vaunun tuhoaminen saattaa olla sama kuin mikä koitui muiden muassa Rinteen ja Vesasen kohtaloksi.

Muutamia päivien taistelujen jälkeen Jalkaväkirykmentti 7 onnistui yhdessä alueen muiden suomalaisten joukko-osastojen kanssa valtaamaan Tyrjän puna-armeijalta. Niin mieleenpainuva oli tuo taistelu, että JR 7 tunnettiin siitä lähtien Tyrjän rykmentin nimellä.

Tyrjän taistelun aikoihin Rautjärven pitäjään kuuluneella Purnujärvellä taistellut Jalkaväkirykmentti 6:n 7. komppania (7./JR 6), saapui Ritamäki-nimiseen paikkaan. Tässä rykmentissä olivat Suodenniemeltä ainakin Eino Eronen, Niilo Lahdenperä, Reino Löytämäki, Toivo Peltomaa, Reino Toivola ja Oiva Viilo. Tämänkin komppanian osalta sodan alkupäivät olivat menneet harjoitellessa ja muutenkin tulevaan toimintaan varustautuessa. Rajalinjan se oli ylittänyt 29. heinäkuuta iltapäivällä ilman tappioita.

Ensimmäisiin koviin taisteluihin komppania joutui heinäkuun viimeisenä eli 31. päivänä kun sen tehtäväksi annettiin vallata Ritamäen läheisyydessä ollut kukkula. Tehtävä kuitenkin epäonnistui täysin, sillä komppaniasta kaatui 10 ja haavoittui 46 miestä. Hyökkäystä yritettiin saman iltana vielä uudelleen, mutta jälleen ilman tulosta.

Oiva Viilon 7./JR 6 taisteli elokuun alkupäivinä Ritamäen
alueella. Kaukana rajalta ei oltu nytkään, sillä
Hiidenjärvessä oleva isompi saari oli ja on täpärästi
Suomen puolella.

Elokuun 3. päivänä komppania täydennettiin ja jo seuraavana päivänä se sai käskyn ryhmittyä uudelleen hyökkäykseen. Kovan rynnistyksen päätteeksi paljon miehiä vaatinut mäki saatiin vallattua.

7. komppaniassa palvellut JR 6:n joukko-osastohistoriikin kirjoittanut E.I. Häkkinen koki 4. päivän hyökkäyksessä tulikasteensa. Kirjassaan hän kuvaa hyökkäyksen kulkua näin:

"Yö oli hyvin rauhallinen. Vihollisen tykistö ei ollut toiminnassa juuri lainkaan. Jalkaväkiaseiden sarjat viuhahtelivat ilmassa silloin tällöin ja kranaatinheittimet yskähtelivät vihollisen asemissa harvakseltaan. [...]

Alkoi hyäkkäysaseimiin siirtyminen. Joukot valuivat äänettömästi rankkasateessa. Klo 13.54 oma tykistö aloitti ankaran tulituksen vanjan asemiin. Lähestyimme tykistötulen suojassa niin lähelle vihollisen asemia kuin mahdollista. Räiske tuntui aivan helvetilliseltä. Kranaatit ujelsivat päittemme yli ja räjähtivät. Mäki pöllysi. [...] Kauan emme kuitenkaan voineet edetä, kun saimme vastaamme luotisuihkuja. Nyt oli edettävä varovasti, niin matalana kuin mahdollista, jopa ryömimällä kaatuneiden puidenkin alitse ja samanaikaisesti oli pyrittävä ampumaan mahdollisimman paljon. Rinteessä oli edellisen hyökkäyksen aikana syntyneitä kranaattikuoppia, joita käytimme hyväksemme. [...] 

Oiva Viilon hautakivi
Suodenniemen sankarihautausmaalla.

Kaikkialla rätisi niin kiväärit, pikakiväärit kuin konekivääritkin. Luodit vingahtelivat kimmokkeista ilkeästi viheltäen. [...] Vihollisen tuli vaimeni. Olimme onnistuneet saamaan kukkulan haltuumme. Tappiot olivat melkoiset."

Vastarinnan kovuudesta ja ehkä myös rutiinin puutteesta kertoo sekin, että II pataljoonan ei onnistunut jatkaa hyökkäystään kukkulalta asetettuun tavoitteeseensa vaan urakka oli jätettävä kesken. Vihollistappioiden kerrotaan olleen suuret mutta pienet ne eivät olleet omillakaan, kuten ylläolevasta muistelmastakin ilmenee: omia kaatuneita oli 17 minkä lisäksi 40 miestä oli haavoittunut. Näiden kaatuneiden joukossa oli 30-vuotias sotamies Oiva Viilo Taipaleen kylästä.

Elokuun alun kolme päivää olivat näin vieneet riveistä kolme suodenniemeläistä ja Suodenniemellä syntyneen Arvo Vesasen. Hyökkäyssota oli kuitenkin vasta aluillaan ja toiveet kaikesta huolimatta korkealla. Muuttuisiko maailmanhistoria vai kävisikö kuten vuotta aiemmin? Sitä ei vielä kukaan voinut tietää.

Lähteet:
Jalkaväkirykmentti 6:n 7. komppanian sotapäiväkirja (SPK 9436), Kansallisarkiston Digitaaliarkisto.

Jalkaväkirykmentti 7:n 1. komppanian sotapäiväkirja (SPK 9601), Kansallisarkiston Digitaaliarkisto.
Jalkaväkirykmentti 7:n I pataljoonan sotapäiväkirja (SPK 9648), Kansallisarkiston Digitaaliarkisto.
Jalkaväkirykmentti 36:n 7. komppanian sotapäiväkirja (SPK 11734), Kansallisarkiston Digitaaliarkisto.
Suomen sodissa 1939-1945 menehtyneiden tietokanta, Kansallisarkisto.
Häkkinen E.I.: Kannaksen kahlaajat. JR 6 jatkosodassa. JR 6:n historiatoimikunta, Turku 1986.
Jankkari Sakari: Kunniavelkamme sotaveteraaneille ja kotiseudulle: Suodenniemen veteraanimatrikkeli: elämää sodissa ja kotirintamalla vuosina 1939-1945. Suodenniemi 2007.
Moilanen Veikko: Tyrjän motti. Kansa taisteli –lehti 11-12/1958, s. 326-332.
Pajunen Veikko: Kirvesmäestä Tyrjään. Kansa taisteli -lehti 8/1985, s. 256-261.
Karttapohjat: www.karjalankartat.fi, Maanmittauslaitos.
Kaatuneiden valokuvat: Suomen sankarivainajat 1939-1945. Turun ja Porin lääni, osa 2: Loimaa - Yläne. Länsi-Kustannus Oy, Naantali 1979.