David Skogmanin elämä – osa 2

Aiemmin kävi jo ilmi, että David Skogman tunsi sielunpaimenen ammatin ohella vetoa myös humanistisiin aloihin. Noin 20-vuotiaana hän alkoi laatia käännöksiä J. L. Runebergin ja muidenkin runoista minkä lisäksi kirjoitti niitä jonkin verran itsekin, muun muassa keväälle ja Kyrönkoskelle omistettuina. Töitään hän lähetti julkaistavaksi venykekirjoituksestaan muistetulle Wolmar Kilpiselle ja niitä voi lukea esimerkiksi vuonna 1863 julkaistusta Mansikoita ja mustikoita -vihkosen numerosta 4. Ne on merkitty sisällysluetteloon nimimerkillä S-n.

Opiskeluaikoinaan Skogman pääsi tutustumaan eräisiin aikansa tutkijoihin ja taiteilijoihin. Hän asui paitsi Böckereillä myös lehtori K. A. Gottlundin luona. Eräs hänen läheisimmistä tovereistaan oli runoilija Bernhard Godenhjelm, jota Skogman myöhemmin nimitti taistelukumppanikseen heidän käymiensä monien kovien väittelyiden vuoksi. Näillä tuttavuuksilla lieni merkityksensä Skogmanin tulevien töiden kannalta.

Kuten viimeksi kerrottiin, Skogman oli jo vuonna 1861 tutkinut Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran (SKS) stipendiaattina satakuntalaista kansanperinnettä. Työ oli saanut kiitosta ja sen tulokset oli julkaistu Suomi-lehdessä vuonna 1863. Nyt Skogman alkoi osoittaa kiinnostusta Skandinavian suomalaisia kohtaan. Kipinänä tässä saattoi olla Gottlund, joka oli jo tehnyt uraauurtavia tutkimuksia Ruotsin metsäsuomalaisten parissa.

Skogman sai paljon kiitosta muistiinpanoihinsa sisältyneistä piirroksista.
Näin hän kuvasi pohjoisessa käytettyjä kalastusvälineitä.

Vuonna 1865 Skogman sai SKS:ltä apurahan, jonka turvin hänen oli määrä perehtyä Pohjois-Ruotsissa ja Norjassa elävän suomenkielisen väestön elinoloihin ja –tapoihin. Skogman ryhtyi tiiviiseen kirjeenvaihtoon itseään kymmenen vuotta vanhemman Yrjö Koskisen kanssa, joka oli tuolloin keskeisessä roolissa SKS:ssa. Heidän kirjeenvaihtonsa avulla saa kuvan tulevan matkan suunnittulusta. Heissä tuntuu olevan tiettyä samankaltaisuutta, sillä molemmat olivat kiivaita suomen kielen puolustajia. Oman kantansa kielikysymykseen Skogman ilmaisi ruotsalaisessa Aftonbladetissa vuonna 1865:

”[…] Fennomaaneja on 1 ½ miljoonaa ihmistä [=Suomen tuolloinen suomenkielinen väestö]. He ovat jo sekä kylliksi kauan saaneet valittaa, että heidän kieltään on pidetty kahleissa ja kääreissä. He tahtovat vapautua pakosta, että heidän, tullakseen sivistyksestä osallisiksi, on hylättävä oma kielensä ja opittava joku vieras kieli. Suomen kansa on vähäosaista ja köyhää, halla korjaa useimmiten sen viljasadon; sen vuoksi entinen emämaa myös sallikoon, että suomalaiset ainakin Suomessa saavat säilyttää sen rikkauden, jonka he, lähinnä pyhää uskoaan, korkeimmaksi arvioivat, nimittäin kielensä.”

Uuden tutkimusmatkan tarkoituksena oli siis selvittää suomalaisalueiden väestön menneisyyttä, tapoja ja elinolosuhteita. Sen lisäksi Skogman tahtoi edistää suomenkielisten asemaa jakamalla kirjallisuutta niillä alueilla joilla liikkui. Hän pyysi ja sai kustantajilta runsaasti suomenkielisiä kirjoja matkaansa sen aikana jaettavaksi.

Itse matka alkoi Turusta 26. päivänä toukokuuta 1865. Ensin Skogman matkusti Aura-laivalla Tukholmaan, josta jatkoi Uppsalan kautta Ruotsin itärannikkoa seuraten ylös Haaparantaan saakka. Sieltä hän jatkoi maitse ja vesitse yhä pohjoisemmaksi kulkien lopulta Ruotsin Lapin halki Norjaan Jäämeren rannalle. Matkallaan Skogman käytti oppaita, soutajia ja kantajiakin. Vaikka hän hyödynsikin vesistöjä kulkiessaan kertyi kävelymatkaa silti huomattava määrä. Matkustaessaan nuorukainen piti jatkuvasti melko tarkkaa päiväkirjaa, missä kertoi liikkeistään, ympäristöstä sekä matkallaan kohtaamistaan ihmisistä. Lisäksi hän kirjasi muistiin  kuulemiaan sanontoja, loitsuja ja arvoituksia.

Skogmanin tutkimusmatka vuonna 1865 kulki
Turusta Tukholmaan, Haaparantaan, Nordkappiin,
Osloon ja sieltä Ruotsin halki Sudsvalliin.
Punainen viiva kuvaa matkaa pohjoisen suomalaisten
parissa ja sininen jatkoapurahalla toteutettua matkaa
metsäsuomalaisten parissa.
Karttapohja: Google Maps.

Päästyään Jäämeren rannalle hän kulki sen saaria pitkin itään ottaakseen selvää merilappalaisten elämästä. Kuljettuaan jonkin matkaa Hammerfestin itäpuolelle hän kääntyi takaisin ja suuntasi Tromssan kautta laivalla kohti etelää. SKS oli myöntänyt hänelle 1000 markan lisäapurahan, jonka turvin hän saattoi jatkaa syksyn mittaan tutkimuksiaan Keski-Ruotsin metsäsuomalaisalueilla. Ruotsin halki tapahtunut retki päättyi aikanaan Sundsvalliin, josta Skogman varojensa ehtyessä suuntasi laivalla Tukholman kautta Suomeen. Talvi teki tuolloin jo tuloaan, lähestyttiin marraskuun puoltaväliä.

Tutkimusmatkan aikana puhkesi aikansa mediamylläkkä, kun Skandinaviassa epäiltiin Skogmanin aikeita. Pahat kielet sanoivat hänen olevan venäläisten, jopa tsaarin asialla ja yrittävän nostaa pohjoisten alueiden suomenkieliset kapinaan. Eivätkä Skogmanin matkaltaan eri tahoille lähettämät kirjeet ja lehdissä julkaistut raportit suomenkielisten heikosta asemasta Skandinavian maissa jääneet nekään ilman vastakaikua. Ruotsalaiset sanomalehdet hyökkäsivät kilvan nuorta tutkijaa vastaan ja joutuipa hän ainakin kerran matkansa aikana myös väkijoukon uhkaamaksi. Skogman itse hämmästeli kuinka Ruotsin, Norjan, Tanskan ja vieläpä Ranskankin lehdillä oli hänestä suurempi huoli kuin Bismarckista. Suomalaisista lehdistä Finlands Allmänna Tidning, Helsingfors Dagblad ja suomenkielinen Päivätär kävivät rinta rinnan Skogmania vastaan, kun taas Sanomia Turusta, Tähti ja Suometar asettuivat hänen tuekseen. Metakka vaimeni aikanaan mutta se oli ollut niin voimakas, että vielä matkan tuloksia aikanaan julkaistaessa pelättiin, että kohu alkaisi uudelleen.

Skogmanin matkaltaan lähettämät
raportit ja kirjeet saivat aikaan
kansainvälisen kohun ja myös suomalaiset
lehdet ajautuivat eri leireihin. Tämä
Päivättäressä 12.8.1865 julkaistun jutun
katkelma osoittaa, miten kuumina tunteet
kovimmillaan kävivät.

Nuori tutkimusmatkailija oli jo ennen lähtöään halunnut käydä matkan lopuksi tutkimassa suomenkielisiä kansoja Suomenlahden eteläpuolella ja Pietarin ympäristössä Inkerinmaalla. Ilmeisesti Koskisen ehdotuksesta hän lykkäsi sen suunnitelman myöhemmäksi. Joka tapauksessa tällaisenäkin matka tuotti runsaasti uutta tietoa Suomen lähialueilla elävistä suomalaisista. Suunnitelmissa oli, että tulokset olisi julkaistu komean kuvateoksen muodossa, sillä Skogman oli kulkiessaan laatinut runsaasti piirroksia ja ottanut valokuvia, jotka nyt kuuluvat SKS:n kokoelmien varhaisimpiin.

Skogman oli näihin aikoin saanut ylimääräisen pitäjänapulaisen toimen Suodenniemeltä. Tavanomaisen sielunhoidon lisäksi tehtäviin kuului muun muassa synnyttäneiden naisten kirkottamisia ja avioliiton ulkopuolisten suhteiden tutkimista ja muuta kurinpitoa - kaikki toimia, joiden luulisi olleen vähän yli parikymppiselle hankalia. Skogman oli kuitenkin ikäisekseen kokenut pappi, olipa hän kerran Karkussa selvittänyt yhden monimutkaisen kaksinnaimistapauksenkin. Työn ohessa virkatalossa Pajuniemessä alkoivat syntyä uuden kuvateoksen ensimmäiset luvut. Kirjallisuuden ja kansansivistyksen levittämiseen tähtääviä harrastuksiaan Skogman jatkoi täälläkin perustamalla Mouhijärvelle ja Suodenniemelle kirjastot.

David ja Emma olivat olleet jo muutaman vuoden kihloissa mutta Davidin matka oli lykännyt naimisiinmenoa. Tammikuussa 1866 he sitten menivät vihille. Nuoret viettivät yksinkertaista elämää, esimerkiksi paras huonekalu oli kuulemma Davidin Emmalle veistämä kukkapöytä. Lisätuloja David hankki valmentamalla taloon asumaan otettuja nuoria ylioppilastutkintoa varten.

Vuoden 1866 mittaan Skogman alkoi sairastella. Hänellä oli keuhkotauti, jota Satakunnassa täkytaudiksikin ennen nimitettiin. Ei liene tietoa oliko hän saanut sen reissuillaan kansan matalissa majoissa ja toisinaan taivasallakin vietettyjen öiden seurauksena vai oliko sairaus kenties kotiseuduilta, joiden tölleissä kirkonmies toimiaan suorittaessaan usein vieraili. Joka tapauksessa tauti verotti Skogmanin voimia niin ettei kirjoitustyö enää edennyt. Helmikuussa 1867 hän käveli pitämään jumalanpalvelusta tuolloin vielä lämmittämättömään Suodenniemen kirkkoon ja sai kotiin palattuaan voimakkaan verensyöksyn. Kuolema korjasi hänet 26. toukokuuta 1867 - tasan kaksi vuotta sen jälkeen kun kun oli lähtenyt Turusta suurelle tutkimusmatkalleen. Hän oli kuollessaan 26-vuotias. Kuvateoksen kesken jäänyt käsikirjoitus julkaistiin myöhemmin Suomi-lehdessä nimellä Suomalaiset Ruotsissa ja Norjassa.

David ja Emma Skogmanin
hautapaikka Suodenniemen
kirkkohautausmaalla.

Skogman haudattiin Suodenniemen kirkolle ja Emma lähti äitinsä luo Turkuun, jossa synnytti pian tyttären. Turusta hän siirtyi vuonna 1870 Helsinkiin, jossa ehti tehdä pitkän uran sikäläisen ja edelleen toimivan Sedmigradskyn pientenlastenkoulun johtajattarena. Vuonna 1890 Suodenniemen seurakunta lopetti hautaamiset kirkon viereiselle hautausmaalle eli sinne, minne David on haudattu. Emma haki heti Keisarilliselta Senaatilta poikkeuslupaa, jonka turvin voisi aikanaan tulla haudatuksi miehensä rinnalle. Lupa myönnettiinkin ja pitkän elämän elänyt Emma siunattiin miehensä viereen vuonna 1923.

Joitain vuosia sitten paikallislehdissä keskusteltiin siitä, tulisiko nykyisin Laviantien, Suodenniementien ja Mouhijärventien nimillä kulkeva seututie 259 nimetä uudelleen jollakin yhtenäisellä nimellä. Mielestäni olisi kaikki syy harkita, pitäisikö tie nimetä ainakin Sastamalan puolella olevalta osaltaan David Skogmanin tieksi. Sehän ohittaa hänen syntymä- ja hautapaikkansa ja on niin vanha, että hän on sitä itsekin käyttänyt. Teko toisi lisää paikallisväriä nimistöön ja olisi oiva huomionosoitus tälle pohjoisen Sastamalan miehelle, joka on melkeinpä painunut unohduksiin.

Hyvä aika tuon ahkeran suomalaisuusmiehen jonkinlaiselle muistamiselle olisi se, kun itsenäinen Suomi täyttää 100 vuotta vuonna 2017. Samana keväänä Skogmanin kuolemasta tulee kuluneeksi 150 vuotta.

Lähteet:
David Skogmanin päiväkirjat vuoden 1865 tutkimusmatkalta, Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kirjallisuusarkisto.
Emmy Böcker-Skogman. Kirjoittaja E.M. Lastensuojelun vuosikirja 1930, s. 126-135.
Haltsonen Sulo: David Skogman Pohjois-Ruotsin suomalaisten parissa. Virittäjän eripainoslehtinen 3/1932.
Haltsonen Sulo: David Skogmanin kaunokirjallisista harrastuksista. Teoksessa Kirjallisuudentutkijain seuran vuosikirja 15, SKS, Helsinki 1956, s. 91-100.
Nyman Aarre: David Skogmanin muistiinpanoja metsä-Suomesta 1865. Teoksessa Tieteen matkamiehiä. Kalevalaseuran vuosikirja 57 (1977), WSOY, Porvoo, s. 99-133.
Viitanen F. O.: Kirjeenvaihtoa ja väittelyä Skandinaavian suomalaisista 1860-luvulla - lisiä satakuntalaisen pastorin David Skogmanin elämäntyön valaisemiseksi. Satakunta: kotiseutututkimuksia VI, Satakuntalainen Osakunta 1926, s. 169-189.
Lehtileike: Historiallinen sanomalehtikirjasto, Kansalliskirjasto.
Skogmanin nimikirjoitus Suodenniemen kirkonkokouksen pöytäkirjasta 14.10.1866, Kansallisarkiston Digitaaliarkisto.