Aikamatka vuoteen 1571

Vuonna 1570 Ruotsi oli pahassa liemessä. Se oli hävinnyt Itämeren herruudesta käydyn sodan periviholliselleen Tanskalle. Rauha oli ollut pakko tehdä, sillä uusi sota Venäjän kanssa teki jo tuloaan. Tappion karvas kalkki oli tavallistakin katkerampaa, sillä tanskalaiset olivat saaneet haltuunsa nykyisen Göteborgin edustalla olleen Älvsborgin linnoituksen. Se oli Ruotsille korvaamaton, sillä sieltä käsin saattoi hallita valtakunnan ainoaa satamaa, josta pääsi maailman merille kulkematta tanskalaisten verottaman Juutinrauman kautta. Ruotsi joutuikin nöyrtymään ja lunastamaan linnoituksen takaisin valtavalla 150 000 taalarin summalla.

Kruunun taloustilanteessa ei ollut kehumista, joten varat piti koota erityisellä omaisuudenluovutusverolla. Aikansa emmittyään kuningas Juhana III ulotti sen myös huonosta sadosta kärsineeseen Suomeen. Tämä hopeaveroksi nimetty lunnasmaksu tarkoitti maaseudulla sitä, että jokainen aateliton talollisista piikoihin ja renkeihin joutui maksamaan kruununvoudille kymmenen prosenttia irtaimen omaisuutensa arvosta.

Vanha kuparipiirros esittää tanskalaisia valtaamassa Älvsborgia.
Tästä tapahtumasta tuli Suodenniemellekin iso lasku - ja
jälkipolville arvokas ikkuna 1500-luvun lopun paikallishistoriaan.
Kuva: Wikimedia Commons.

Aikalaisille sietämätön ja suurta köyhtymistä aiheuttanut vero oli kuitenkin jälkipolville onneksi. Talojen irtaimen omaisuuden arvot kirjattiin nimittäin tarkasti ylös ja lukuihin perehtymällä saa paljon tietoja aikakaudesta, jonka lähteistö ei muuten ole aina runsaimmillaan.

Veroluettelot kertovat Suodenniemeltäkin monta kiinnostavaa tietoa. Niihin on täältä merkitty 38 tilaa, jotka sijaitsivat tuolloin olemassa olleiden yhdeksän kylän alueella. Asutuksen keskittyessä parhaiden kulkuväylien eli vesiteiden varteen olivat suuret osat pitäjästä vielä asumattomia erämaita. Kahta kylää kenties lukuun ottamatta ne kaikki olivat ehkä vasta sadan tai enintäänkin vain noin 300 vuoden ikäisiä. Pitäjän vauraimmat kylät olivat Leppälammi ja Pohjakylä. Kouraniemi, Märkätaipale ja Pajuniemi sijoittuivat nekin hyvin. Vähemmällä pärjättiin Jalkavalan, Kittilän, Koivuniemen ja Suodenniemen kylissä.

Vuonna 1571 suodenniemeläisellä talolla oli keskimäärin neljä lehmää ja pari nuoreen karjaan laskettavaa eläintä. Erot karjamäärissä olivat kuitenkin suuria sekä talojen että kylien välillä. Parinkymmenen pään tuntumaan ja sen ylikin päästiin Leppälammilla Sepällä ja Raatsilla sekä Kouraniemessä Pälällä. Myös Isotalo Märkätaipaleessa ja Isokero Pohjakylässä olivat vauraita tiloja. Siinä missä Kouraniemessä ja Märkätaipaleessa jokaisella talolla oli keskimäärin yli kymmenen pään karja, jäätiin Jalkavalassa ja Kittilässä alle neljän pään keskiarvoon. Varsinais-Suomessa yleisesti vetojuhtina käytettyjä härkiä ei näytä enää koko pitäjässä olleen, vaikka niitä vielä muutama vuosikymmen aikaisemmin oli joissakin taloissa pidetty.

Koska hopeaverossa oli kyse prosenttiverotuksesta, osuivat suurimmat maksut vauraimpiin taloihin. Monet niistä siirrettiin 1600-luvulla Turun akatemian verotiloiksi. Suurinta karjaa pitäneet Märkataipaleen ja Kouraniemen isännät maksoivat keskimäärin yli 10 markkaa taloa kohti, kun esimerkiksi Jalkavalassa ja Pajuniemessä keskivertotalolle maksettavaa tuli alle 5 markkaa. Suurin yksittäinen veronmaksaja oli Leppälammin Raatsi ja Seppä, jonka vero ainoana kohosi yli 20 markkaan. Veron mittaluokkaan pääsee kiinni kun tietää, että 20 markkaa oli hyvän hevosen arvo. Jonkinlaisen kauramoottorin saattoi tosin saada viidelläkin markalla.

Suodenniemeläisten tilojen irtaimen omaisuuden arvokkain osa näyttää
olleen karja. Keskimäärin jokaisella talolla oli sitä kuuden pään verran
mutta vähempäänkin piti monesti tyytyä. Pariinkymmeneen päähän
päästiin vain suurimmissa taloissa. Kuva: Pixabay.

Hopeavero tuotti Suodenniemellä 253 markan suuruisen summan. Määrä osoittaa sen, miten Suodenniemi oli edelleen asutuksen laidalla. Kaikkiaan Hämeenkyrön, Kangasalan, Karkun, Lempäälän, Pirkkalan, Ruoveden, Tyrvään ja Vesilahden kihlakunnista muodostuneen Ylä-Satakunnan alueelta saatiin nimittäin kokoon noin 22 500 markkaa, eli melkein 99 prosenttia alueelta kootusta verosta kertyi muualta kuin täältä. Valtakunnan mittakaavassa kovin iso merkitys ei tosin ollut Ylä-Satakunnallakaan, sillä lunnaiden kokonaismäärä markoiksi muutettuna oli - sikäli kuin olen oikein ymmärtänyt - huimat 600 000 markkaa.

Rahat saatiin lopulta kaavittua kokoon ja Älvsborg palautui Ruotsin hallintaan. Muutamaa vuosikymmentä myöhemmin tanskalaiset valtasivat sen uudelleen ja perivät Knäredin rauhassa sen palauttamisesta taas kelpo korvauksen. Mutta se on jo ihan oma juttunsa.

Tarkoituksenani oli liittää tähän loppuun taulukko hopeaveroluettelon Suodenniemeä koskevasta osasta mutta päätin jättää sen tekemättä. Asiaa selvitellessä kertyi nimittäin kaikenlaisia yhteenvetoja ja laskelmia, jotka voivat kiinnostaa osaa lukijoista. Siksi laitankin linkin tekemääni exceliin, jotta halukkaat voivat sen kautta sukeltaa syvemmälle 1500-luvun maailmaan.

Lähteet:
Suomen asutuksen yleisluettelo (SAY): Suodenniemi 1560-1579. Kansallisarkiston Digitaaliarkisto.
Jokipii Mauno (toim.): Suomen hopeaveroluettelot 1571. IV Satakunta. Suomen historian lähteitä V, 4. Turku 1953.
Suvanto Seppo: Vanhan Satakunnan henkilötiedosto 1303-1571 (VSHT). Toijala 2001.