Makkosen talo vuonna 1782

Katselin taas hiljattain Suodenniemen vanhojen uudistuskarttojen joukossa olevia isojakokarttoja sekä niihin liittyviä selityslehtiä. Viimeksi mainitut ovat aika mutkikkaita tulkittavia, vaikka ne onkin selvästi laadittu yhtenäistä kaavaa noudattaen. Makkosen (eli Makkoisen) yksinäistaloa koskeva kartta oli harmillisesti jäänyt keskeneräiseksi, kuten myös aiemmin puheena olleen Isosävin talon kartta. Selityslehteen sen sijaan sisältyi jälleen kiinnostava katsaus 1700-luvun lopun talon elämään ja toimeentuloon.

Eräs kiinnostava osa kertomusta on sen kulkuyhteyksiä valottava osuus. Siitä aiheesta en ole tältä ajalta löytänyt kovin paljon tietoja, yhtä karttaa lukuun ottamatta. Alla mainittu Suuri Karijärvi saattaisi olla Karhijärvi mutta yleensä ottaen vesireittikuvaus kysyy enemmän kuin vastaa. Jos joku keksii mitä reittiä siinä tarkoitetaan, olisi sitä koskeva kommentti enemmän kuin tervetullut.

Kertomus sijoittuu aikaan, jolloin Makkonen laskettiin vielä Mouhijärveen eikä Suodenniemeen kuuluvaksi. Syy siihen selviää alempana. Vuoden 1851 kihlakunnankartassa Suodenniemen kappelin raja kulkee yhä sen länsipuolelta mutta pian sen jälkeen tilanne muuttui. Samoihin aikoihin raja siirtyi myös pitäjän länsireunalla, kun suuri osa Pyykoskenmaasta siirrettiin Lavian osaksi.

Kertomuksessa mainitussa vuoden 1684 kartassa Makkosen talo
 ja lähimmät tilukset näkyvät hienosti. Aidatuilta viljelyksiltä
johtaa veräjän kautta kulkuväylä kohti Mouhijärveä.

Mutta tässä tämä itse kääntämäni Makkosta koskeva tilakuvaus vuodelta 1782. Kaavamaisen muotoilunsa avulla sen ja samana vuonna laaditun Isosävin kertomuksen välillä on helppo tehdä vertailua.

"Tämä talo sijaitsee kauniilla niemiylängöllä Maajärven ja Märkäjärven välissä. Niistä vesi laskee viiden erillisen mutta toisiinsa kytkeytyvän joen ja puron, sekä neljän pienen kosken ja toisiinsa kytkeytyvien järvien kautta Suureen Karijärveen, ja siitä useiden järvien ja jokien kautta Ulvilan pitäjässä mereen neljän peninkulman matkan jälkeen. Puolentoista peninkulman päässä Porin kaupungista, Suuren Karijärven ja meren välillä on 14 eri koskea, joista ensimmäiset 11 ovat veneellä kuljettavia ja 3 viimeistä sellaisia, että veneet on kannettava niiden ohi maata myöten. Tämän vuoksi tätä täältä viimeksi mainittuun kaupunkiin johtavaa vesireittiä ei saada kulkukelpoiseksi ilman Kuninkaallisen Majesteetin armollista asioihin puuttumista.

[Mouhijärven] emäkirkolle, joka sijaitsee talosta lähinnä etelään, on matkaa noin peninkulma ja Suodenniemen [vanhan hautausmaan kohdalla sijainneelle] kappelikirkolle, joka sijaitsee talolta lännen suuntaan, ⅞ peninkulmaa.

 

Turun ja Vaasan maaherrakunnat yhdistävälle yleiselle maantielle on täältä matkaa puolitoista peninkulmaa ja sille kehnolle tielle, joka johtaa [Mouhijärven] emäkirkolta kappelikirkolle, puoli peninkulmaa. Viimeksi mainittu maantie jatkuu haastavana ratsastienä Lavian kylään, jossa tie jatkuu jalan kuljettavana tienä Porin kaupunkiin. Täältä sinne lasketaan olevan matkaa noin 9 peninkulmaa kesäisin kuljettavia teitä pitkin ja noin 7 peninkulmaa talviteitä pitkin. Turkuun täältä on matkaa 17 ja Tampereen kaupunkiin 6 ¾ peninkulmaa. Näin ollen on uskottavaa, etteivät talon asukkaat voi vaikeuksitta kuljettaa tavaroita muuna aikana kuin talvella.

1680-luvun alussa talo oli vielä Selkeen säteriin kuuluva torppa, mutta reduktion yhteydessä se erotettiin kruununtilaksi. Näin voi päätellä […] maanmittari [Olof] Mörtin [vuonna 1684 laatiman] kartan perusteella.

Makkosen tiluksien kartta on jäänyt kesken
mutta jotakin siitäkin kuitenkin näkee. Kiinnostavana
yksityiskohtana on kuvan alaosassa olevaan
puroon merkitty mylly (¤), joka lienee sama
pieni jalkamylly kuin mistä kertomuksessa puhutaan.

Vuoden 1754 maakirjassa Makkonen on kruunulle pidätettynä, arvoltaan ¼ vanhaa ja uutta manttaalia ja maksava äyrin ja 12 penninkiä veroa (skatt) sekä 8 taalaria 26 hopeaäyriä vuokraa (ränta), joka on Kuninkaallisen Porin läänin jalkaväkirykmentin everstille palkaksi jaettu. Asuinrakennus on kelvollinen ja samanlainen kuin pitäjän muut vastaavat rakennukset.

Suoritetun jyvityksen perusteella on talon peltojen havaittu koostuvan hyvästä savisesta mullasta, jonka päällä on puolen kyynärän, korttelin [= n. 15 cm] tai joillain kohdin puolen korttelin paksuinen ruokamulta. Pellot ovat kohtuullisen tasaisia, kelvollisesti ojitettuja ja aidattuja ja niillä kasvaa vehnää, ruista, ohraa ja hieman kauraa, jotka asettuvat keskijyväluvultaan [=sadon suhde kylvöön] 6-7 jyvään.

Niityt ovat osittain kovaa maata, osittain enemmän tai vähemmän vetistä suomaata ja tehdyn mittauksen mukaan niistä saadaan heinää keskimäärin 30 aamia [1 aami = n. 51 kg; yhteen kärrykuormaan meni nelisen aamia heiniä] kesässä. Puolet niityistä on kehnosti aidattu ja ojitettu, minkä vuoksi heinänsaanti niistä ei ole niin hyvää kuin pitäisi. Siitä huolimatta asukkaat ruokkivat saadulla heinällä 4-5 hevosta, likimain 30 kytkettyä nautaa sekä 30 vuohta.

Metsiä on runsaasti, ne ovat kivikkoisia ja kasvavat honkaa, mäntyä, kuusta, koivua, haapaa ja leppää. Niistä saadaan taloon sahapuuta ja aineksia tervanpolttoon. Niistä riittää puuta myös kaikenlaiseen kotitarpeeseen. Talolla on hyvät mahdollisuudet peltojen ja niittyjen viljelykseen sekä raivata metsää ja soita, joista saa hyvää laidunmaata.

Asukkaat kalastavat nuotilla ja rysillä läheisillä Maajärvellä ja Märkäjärvellä. Niin saadaan kaikenlaista kalaa, mitä kotitarpeiksi tarvitaan.

 

Talolla on satasalkoinen humalisto. Pellavaa ja hamppua kasvatetaan omaan tarpeeseen. Tervaa poltetaan vuosittain 15-20 tynnyrin verran. Sen valmistukseen käytetään vain kantoja ja hakkuutähteitä. Asukkaat hankkivat tuloja myös myymällä viljaa Turkuun ja Poriin sekä kotieläimiä kierteleville Rauman ja Uudenkaupungin porvareille. Näin saatuja tuloja käytetään verojen ja maksujen suorittamiseen, minkä lisäksi jotakin voidaan saada myös säästöön.

Rippikirja kertoo, että kertomuksen laatimisaikaan Makkosta isännöi 33-vuotias Henric Andersson
vaimonsa Walborg Johansdotterin kanssa. Perheeseen kuului paitsi 3-vuotias poika Johan myös
edellisen isännän (tässä merkitty isäpuoleksi) Johan Johanssonin ja kertomuksen
valmistumisen aikoihin kuolleen vanhanisännän Johan Johanssonin perheet.

Talo omistaa pienen jalkamyllyn, joka sijaitsee 1/16 peninkulman päässä talosta. Se toimii keväisin ja syksyisin tulvaveden voimin. Vilja, jota ei ehditä jauhaa siellä, toimitetaan täältä puolen peninkulman päässä sijaitsevaan Taipaleen kylän kotitarvemyllyyn, josta tämä talo omistaa 1/16 osuuden. Tästä osuudesta maksetaan vuosittain tullimaksuna kruunulle kolme kappaa [1 kappa = n. 5,5 litraa] viljaa.

Kuninkaallisen Porin läänin jalkaväkirykmentin henkikomppanian vakinaiseen sotilasruotuun numero 111, jota majoittaja (fourier) Carl Packalen tällä hetkellä pitää hallussaan, ottaa tämä talo osaa ⅓ ruotumanttaalin osuudella. Pukan talo Pohjakylässä osallistuu siihen ¼ ruotumanttaalin ja Kittilän kylän Kurki ½ ruotumanttaalin osuudella. Sotilastorppa sijaitsee lähellä tätä taloa mutta sitä ei ole enää aikoihin asuttu. Talon asukkaat ovatkin aidanneet torpan tilukset itselleen ja niistä suoritetaan sotilaalle korvaus heinän ja viljan muodossa.

Talo huolehtii reservisotilas numero 56:n, Mats Bjurin, ylläpidosta yhdessä ruodun numero 109 eli Pohjakylän Isokeron ja Vähäkeron talojen kanssa kokonaisen ruotumanttaalin arvosta. Napan talo Pukaran kylästä osallistuu ylläpitoon ¼ ruotumanttaalin arvosta. Reservitorppa on määrä rakentaa tämän talon Kangantaustanmaa-nimiselle maalle.”

Lähteet:
Makkosen talon (keskeneräinen) isojakokartta vuodelta 1782, Kansallisarkiston Digitaaliarkisto.
Suodenniemen seurakunnan rippikirjat 1758-1765 ja 1778-1782, Kansallisarkiston Digitaaliarkisto.
Olof Mörtin kartta Selkeen säterin tiluksista vuonna 1684, Kansallisarkiston Digitaaliarkisto.