Entisajan vuodenkierto sananparsien kertomana

Entisajan ihmisten pärjääminen oli paljolti kiinni hyvästä säästä. Jos halla vei viljan tai syyssateet pilasivat sadon, oli seurauksena vähintäänkin tiukat ajat, ellei jopa suoranainen nälänhätä. Luonnon havainnointi ja sään ennakointi oli taito, joka saattoi merkitä eroa toimeentulon ja vaikeuksien välillä. Ennusmerkkejä etsittiin eri puolilta ja osa niistä varmasti oli aivan päteviä ja nykyäänkin hyödyllisiä. Löysin koko joukon Suodenniemellä käytettyjä sääasioihin liittyviä sananparsia Kotimaisten kielten keskuksen (Kotus) jokin aika sitten digitoiduista sananparsikorteista. Sanontoja näyttää kerätyn ainakin 1930-luvulla. Seuraavassa on niihin perustuva poiminta, joka valottaa vuoden eri vaiheisiin sijoittuneita tärkeitä päivämääriä ja erilaisia ilmiöitä, joista lähiajan säätä saattoi ennustaa.

Talven aikaan suojakelin saattoi kuulemma ennakoida siitä, jos tervejalkainen hevonen makaili pilttuussaan. Toinen samaan tapahtumaan viittaava ilmiö oli hevosen kavioon naularivin kohdalle ilmestyvä jäähileestä muodostunut rengas.

Aurinkoon liittyy useita sananlaskuja, jotka kertovat sen
hyödyntämisestä sään ennustamisessa. Tämä auringonlasku nähtiin
Suodenniemellä vuonna 2010.

Lumikinosten paksuuden pystyi puolestaan ennustamaan jänisten talvella järsimistä puuntaimista. Lunta kun kuulemma sataisi sen verran, että purtu kanto jäisi tulevan lumen tasalle. Jos taas jänis hypätessaan veti lumeen rannun, oli lunta tulossa sen pituutta vastaavalta paksuudelta. Kiima-aikana rantuja ei kuitenkaan kannattanut tarkkailla, ne kun kertoivat ihan muusta kuin tulevasta säästä.

Talvinen iltarusko yhdistettiin lämpimään kauteen, mitä seuraisi pitkä kylmä jakso. Toiseksi tiedettiin, että ehtooruska tuulen puuska, aamuruska sateen puuska. Talvesta sanottiin niinkin, ettei se mene taaksensa katsomatta eli että ensimmäisiä kevään merkkejä seuraisi vielä kylmää ennen kevään koittamista.

Kevään alkuna pidettiin kynttilänpäivää, joka päivämäärä oli 2.2. Sanottiin, että kevättä kynttelistä. Kun kelit tuon päivän jälkeen lämpenivät niin, että talon pohjoispuolen räystäistä alkoi tippua vettä, olisivat vedet siitä yhdeksän viikon päästä korkeimmillaan.

Marianpäivällä 25.3. oli oma merkityksensä entisajan vuodenkierrossa. Siitä Suodenniemellä sanottiin, että mitä mariana malan päällä, se on vappuna vaossa. Lunta olisi siis toukokuun alussa pellolla saman verran kuin maaliskuun lopussa katolla. Toinen marianpäivään ajoittuva sanonta kertoi, että mitä ennen mariaa ojat juoksee, niin sitä jälkeen ne kuivavat. Eli pakkasia oli vielä luvassa.

Ukkosesta sanottiin, että mikäli se tulee järvien ollessa vielä jäässä, olisi tulossa kylmä ja kolkko kesä. Toinen samaa tarkoittava enne oli se, että keväisin usein kuultu käenpiika tuli laulamaan asutuksen lähelle.

Kesällä tarkkailtiin ennen muuta sateita, ne kun vaikuttivat niin moneen asiaan. Veden äkillinen väheneminen kaivoista ja muista vesipaikoista tiesi kuulemma suuria sateita. Niihin liittyen voitiin sanoa niinkin, että ne jatkuvat kun aurinko katselee ikkunasta eli näkyy pilvien läpi. Ja jos tänään auringon paistaessa satoi, tiesi se sateen jatkumista seuraavanakin päivänä. Kun sitten aurinko katsoi taakseen, eli taivaanranta oli kirkkaan valoisa vielä auringon jo laskettua näkymättömiin, oli seuraavaksi päiväksi tiedossa poutaa. Jos taas auringon laskiessa sen ympärillä oli pilvenhattaroita, tiesi se sadetta seuraavaksi päiväksi. Silloin sanottiin, että aurinko laski sakkaan, huomenna sataa.

Käenpiian laulaminen asutuksen lähellä tiesi kolkkoa ja kylmää säätä.
Kuva: Wryneck/Wikimedia Commons.

Eräs heinäaikaan liittyvistä Suodenniemellä käytetyistä kansanviisauksista oli sellainen, että joka sateella niittää, niin se poudalla korjaa. Toinen sanonta sanoi, että sen ei pidä pilviä kurkistella, joka heinää tekee. Laurina 10.8. vanha kansa lähti latapellolle eli kylvämään ruista.

Jaakonpäivä 25.7. tunnetaan nykyisin kai parhaiten kylmän kiven heittämisestä mutta entisaikaan siihen liittyi muitakin uskomuksia. Sanottiin, että jos Jaakkona sataa, niin sataa Perttuun (24.8.) asti.

Kasi ei kalvesta katoo eikä halla hevon alta päivän Perttulin (24.8.) perästä. Sateisesta syyskesästä kieli se, jos keltakusiaiset eli mahiaiset tekivät mättäässä ylöspäin pesäänsä ja jos ampiaiset tekivät pesänsä puiden oksiin ynnä muille korokkeille.

Syksyyn kuului myös talven tulon ennustaminen. Ensimmäisestä Pertunpäivän (24.8.) jälkeisestä valkoisesta härmästä eli niin sanotusta trumppuhärmästä ajateltiin olevan yhdeksän viikkoa talven tuloon. Samoin laskettiin myöskin ensimmäisestä teeren kuherruksesta.

Lumen tulon ennustettiin alkavan Matinpäivästä. Entisaikaan Matinpäiviä oli vuodessa kaksi, joista Syys-Matti oli 21.9. ja niin sanottu Talvi-Matti 24. helmikuuta. Näiden päivien väliin jäävää aikaa pidettiin sisätöiden aikana, jolloin illat käytettiin puhdetöiden tekemiseen. Syys-Mattiin viitaten sanottiin, että Matista lumiportit avataan. Lumen tulosta tiedettiin vielä sellainenkin seikka, että mikäli ensilumi tuli muulla kuin pohjois- tai itätuulella, se ei ollut pysyvä.

Syyskauden päätteenä pidettiin 29.9. vietettyä Mikonpäivää. Siihen mennessä piti ulkotöiden olla tehtyinä. Sitä tarkoittaen sanottiinkin, että Mikkona naiset sisälle ja nauriit kuoppaan.

Lähde:
Suodenniemen sananparsikortit, Kotimaisten kielten keskuksen arkisto, Kansallisarkiston Digitaaliarkisto.