Vaativa ja välttämätön tonttu

Nykyaikana tontut kuuluvat niin olennaisesti joulunaikaan, että niistä kirjoittamiseen tuntuu juuri nyt olevan erityisen sopiva hetki. Entisajan ihmisille tontut eli kodinhaltiat olivat kuitenkin ympärivuotisia seuralaisia, joille oli taloissa ja sen rakennuksissa uskottu monia tärkeitä tehtäviä. Tonttuja asusteli paitsi pirttien vinteillä myös riihissä, saunoissa, myllyissä ja aitoissa. Niissä ne yleensä suorittivat kukin omia tehtäviään. Riihitonttu esimerkiksi saattoi lämmittää riihtä ja puida viljaa. Joskus tontun oli havaittu tekevän ruokaakin.

Kansanperinteessä tonttuja kuvataan tunnollisiksi ja työteliäiksi, jos kohta myös kovin temperamenttisiksi. Mikäli tonttu tunsi kokeneensa vääryyttä, se saattoi pistää koko talon asiat sekaisin.

Entisajan taloissa tontuista huolehdittiin, koska niiden uskottiin
auttavan monissa talon töissä. Suodenniemen tontuilla oli punaiset
päähineet jo vanhaan aikaan. Kuva: Pixabay.

Yleensä tontut kuvataan miehiksi, mutta Suodenniemeltä tunnettiin myös naispuolinen tonttu. Se asui Hujolla lähellä Mouhijärven rantaa. Täältä oli myös tonttu, jolla oli vain yksi silmä keskellä otsaa. Päässään Suodenniemen tontuilla oli yleensä punainen lakki, kuten nykyperinteessäkin. Joskus täkäläisen tontun kerrottiin muistuttaneen ulkonäöltään sen talon isäntää, jonka luona sillä oli asunto.

Suodenniemellä kuten muuallakin tunnolliset ja tarpeelliset tontut pyrittiin pitämään tyytyväisinä. Kun viljaa vietiin ensi kerran uuteen riiheen kuivumaan, sidottiin sinne lyhde jota sanottiin tonttusitomaksi. Sen annettiin olla paikoillaan riihen koko olemassaolon ajan. Tonttusitoman kanssa piti olla tarkkana, sillä jos sen pudotti, saattoi tonttu suuttua arvaamattomin seurauksin. Joissain taloissa joka sadon viimeinen sitoma jätettiin puimattomana riihitontun käyttöön.

Tonttujen ruoassa pysymisestä huolehdittiin muutenkin paljon. Joissain suodenniemeläisissä taloissa riihen ja aittojen nurkkiin heiteltiin tontuille jyviä, eräässä paikassa riihelle vietiin puuroakin. Sanotaan, että kerran tuollainen tontulle tarkoitettu puuro oli päässyt jotenkin tahriintumaan, minkä jälkeen kaikenlaista pahantekoa oli alkanut tapahtua. Joulupöytään tonttu päästettiin ensimmäisenä, kuten viime vuoden joulutarinassa mainittiin.

Tonttujen lisäksi Suodenniemellä ruokittiin myös niitä muistuttavia henkiolentoja paroja. Ruokaa ulkona kodassa valmistettaessa tiedetään näet vielä 1900-luvullakin tehdyn niin, että joka keitoksesta heitettiin pari kolme kauhallista paroille. Tonttujen ja parojen ero oli siinä, että hyvin kohdeltuna tontusta oli paljon apua, kun taas para oli pelottava olio, joka usein vaati palveluksia ikävyyksien välttämiseksi. Ilkeitä haltioita vastaan ihmisillä oli omat keinonsa. Suodenniemellä opetettiin, että jos haltia tuli huoneeseen, pääsi siitä eroon heittämällä kenkärajan pesään ja laittamalla pellit kiinni.

Tyytyväisenä pidetty tonttu toi taloonsa viljaa, rahaa, ruokaa ja muutakin tarpeellista. Kaltoin kohdeltu haltia taas teki päinvastoin. Tontuilla kerrottiinkin olevan tapana kierrellä toisissa taloissa keräämässä tavaraa oman talonsa tarpeisiin. Joskus ne joutuivat tappeluihin törmätessään toisiinsa öisien näpistelyreissujensa aikana. Tähän ilmiöön liittyykin eräs kiinnostava suodenniemeläinen tonttutarina.

Monissa tappelevien tonttujen tarinaversioissa tapahtumapaikkana on silta.
Suodenniemellä se olisi luultavasti tässä nykyisen K-Market Suodenniemen
kohdalla, sillä halki vuosisatojen tämä on ollut ainoa Keron ja Kelan
talojen - ja Kittilän ja Pohjakylän kylien - välinen siltapaikka Lavian tiellä.

Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkistosta löytyy vuonna 1935 tallennettu tarina, jonka mukaan Keron ja Kelan tontut joutuivat kerran tappeluun Lavian tiellä. Sama tarina löytyy laajempana kertomuksena Mauri Kunnaksen lukuisina painoksina julkaistusta klassikosta Suomalainen tonttukirja. Siinä jauhoja ja halkoja toistensa taloista haalineet tontut ovat Mikkolasta ja Kelalta, mikä on kiehtova asia, sillä Pohjakylän entinen Vähäkerohan on nykyiseltä nimeltään Mikkola. Olisiko Kunnaksen kirjan tarina peräisin Suodenniemeltä?

Tapasin Mauri Kunnaksen lyhyesti viime syksynä signeeraustilaisuudessa Turun kirjamessuilla ja kysyin, onko hänen tarinallaan suodenniemeläiset juuret. Hän ei siltä istumalta muistanut yksityiskohtia alkuaan jo 70-luvun lopulla ilmestyneestä kirjasta mutta kertoi, että useimmat tarinat olivat peräisin Martti Haavion vuonna 1942 ilmestyneestä tutkimuksesta Suomalaiset kodinhaltiat, joka sivumennen sanoen paljastui aihepiiristä kiinnostuneiden lähdeteokseksi numero yksi.

Haavion kirjan selailu paljasti, että taistelevia tonttuja koskevasta tarinasta on lukuisia muunnoksia eri puolilta vanhaa Satakuntaa ja Hämettä. Monissa tarinaversioissa tapahtumapaikaksi on mainittu silta, joskin Suodenniemellä puhutaan vain Lavian tiestä. Eri paikkakunnilla tontut vaikuttavat paikallisilta, mutta Viljakkalassa puhutaan Ylöjärven Kelan ja Mikkolan tontuista, joten Kunnas lienee ottanut talojen nimet siitä. Jännittävä lukukokemus hienolla piirroksella varustettu tarina kuitenkin on, koska Kunnaksen kirjan nimistö sopii Suodenniemeen ja tarinasta on täälläkin tuo oma versionsa olemassa.

Lähteet:
Pitäjäkortisto: Suodenniemi, Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkisto.
Haavio Martti: Suomalaiset kodinhaltiat. WSOY, Porvoo 1942.
Kunnas Mauri: Suomalainen tonttukirja. Otava, Helsinki 1979.