Jalkamyllyjen jäljillä

Etsiskelin äskettäin yhtä tietoa vanhasta maakirjasta ja panin merkille, että niihin on 1800-luvun mittaan tehty tarkkojakin merkintöjä pitäjissä toimineista myllyistä. Erityisesti vuoden 1845 maakirjan merkinnät ovat kiinnostavia, sillä siihen on kirjattu kunkin myllyn osakkaat, mitä ei esimerkiksi vuonna 1875 enää tehty. Toisaalta tuona jälkimmäisenä vuonna kirjattiin myös ne pienet myllyt, joille ei ollut määrätty veroa ja joita kaikkia ei ehkä ollutkaan vielä vuonna 1845.

Maakirjan listauksessa esiintyy vain vesivoimalla toimineita myllyjä. Siihen lienee syynä se, että kotitarvetuulimyllyt olivat perinteisesti verovapaita. Näin kerrotaan Jussi Puumalan erinomaisessa Satakunnan elämää 1700-luvulla valottavassa kirjassa, jota jokaisen tuosta vuosisadasta ja tästä seudusta kiinnostuneen kannattaa vähintäänkin selailla. Siinä myös sanotaan, että tuulimyllyjä oli ainakin 1700-luvulla vähän joka paikassa juuri tuon verottomuuden vuoksi. Suodenniemelläkin niitä lienee ollut, ainakin nykyisin kotiseutumuseon mäellä olevasta yksilöstä päätellen.

Kaikki Suodenniemen myllyt olivat 1800-luvulla kotitarvemyllyjä. Lähimmät ja seudun ainoat (suuret) tullimyllyt olivat Suoniemellä. Täällä myllyjä oli verotusarvosta päätellen neljä suurempaa ja neljä pienempää. Vuoden 1875 maakirja tuntee niiden lisäksi vielä kahdeksan verottamatonta pikkumyllyä eli pitäjässä olisi 1800-luvun puolivälissä toiminut samanaikaisesti kuusitoista vesivoimalla toimivaa myllyä. Näiden lisäksi Suodenniemellä on ollut vielä ainakin yksi mylly eli Alisesta Alhajärvestä Mouhijärveen laskeneessa Alhakoskessa sijainnut Alhamylly. Se ei kuitenkaan näyttäisi vielä vuonna 1875 olleen toiminnassa.

Pienemmän kokoluokan suodenniemeläiset jalkamyllyt lienevät olleet
samanlaisia kuin tämä Ruotsin puolella Växbossa kuvattu laitos.
Ne ovat yleensä olleet toiminnassa vain korkean veden aikana
keväisin ja syksyisin. Kuva: Zejo (Own work) [CC0], Wikimedia Commons.

Suurin myllyistä oli Taipaleenjoessa sijainnut Taipaleen ylinen mylly (Ylinentaipal), joka oli jalkamyllyjä suurempi vesimylly. Sen verotusarvo oli yksi tynnyri eli 30 kappaa. Osakkaitakin siinä piisasi. Heitä oli kaikkiaan 16, kuten oli Makkosen tilakuvauksesta päätellen ollut jo 1700-luvulla. Alueellinen ulottuvuuskin oli laaja, sillä osakkaita oli Mouhijärven Yliskallosta keskipitäjän talojen kautta Makkoseen saakka. Myllyn suurin veronmaksaja ja sitä luultavasti eniten käyttänyt talo oli 3 ¾ kapan (1 kappa = n. 5,5 litraa) veron suorittanut Leppälammin Seppä. Pienimmällä maksulla selvisivät 15/16 kapan veroa maksaneet Pohjakylän Isokero ja Tahlo.

Maksetun veron määrällä mitaten toiseksi suurin mylly oli Märkätaipaleessa, nykyisen Lahdenperän alueella Mustapään maalla sijainnut Ruhkakoski. Sen vero oli yhteensä 26 ¼ kappaa. Myllyn käyttäjät tulivat etupäässä Vesajärveltä Hämeenkyrön puolelta, Mustapää oli sen ainoa suodenniemeläinen osakas.

Kolmanneksi ja neljänneksi suurimman myllyn asemasta kilpailivat tasaväkisesti Putajassa Tullun maalla sijainnut Kiikoisten ylinen mylly ja Taipaleenjoessa Prusin maalla pyörinyt Märkäkosken mylly. Ensin mainitun veromäärä oli 16 ja jälkimmäisen 15 kappaa. Maakirjassa Kiikoisjoen ylisellä ja 7 kapan veroa maksaneella alisella myllyllä oli samat osakkaat. Niitä olivat monet Eskolan, Karin, Pyöräniemen, Tervamäen, Vesunnin ja Yliskallon talot talot osin nykyisen Mouhijärven alueelta. Niiden lisäksi myllyjä käytti Kouraniemen Tuori. Verot tasattiin kaikkien 18 osakkaan kesken niin, että jokaisen osuudeksi tuli joko 1 2/21 tai 2 4/21 kappaa.

Kolme pienempää mutta verotettua myllyä olivat alkuaan mouhijärveläisen Tuiskun rusthollin torpan eli Jyllin maalla Sävijoessa jauhanut Jylli, Kouraniemessä Kankaanjärvestä Kourajokeen laskeneen Kalaportaanojan varrella sijainnut Härkäkoski ja Leppälammilla Kiilin maalla toiminut Vainionmylly. Näistä Jyllin osakkaat olivat Vähäsävi, Isosävi, Joensuu, Riihimaa ja Wirkonenän nimellä tunnettu Jylli itse. Niiden lisäksi osakaslistaan on merkitty myös Majamaan torppa Sävijärven itärannalla sekä David Seppä - arvatenkin Sävin kylän Seppä siis. Kuuden kapan vuotuinen vero oli jaettu lähes tasan joko 5/13 tai 6/13 kapan osuuksin. Neljän kapan veron maksanut Härkäkoski (Härkämylly on muuten merkitty joihinkin nykykarttoihinkin) puolestaan oli jaettu tasan Taipaleessakin jauhattaneen Pälän ja Kiikoisten myllyissä osakkaana olleen Tuorin kesken. Kolmen kapan Vainionmylly Leppälammin Siko-ojassa taas kuului Leppälammin Sepälle, Kiilille ja Raatsille, sekin tasaosuuksin.

Vanhan ajan Suodenniemen suurin vesimylly (Taipaleen ylinen mylly)
lienee tallentunut tähän 1780-luvulla tehtyyn Leppälammin isojakokarttaan.
Taipaleenjokeen on sen kohdalle piirretty vesimyllyn ratasta kuvaava
punertava pyörylä sekä kirjoitettu Leppälammin myllyä tarkoittava
teksti "Leppälammi Qvarn". Kuva: Kansallisarkiston Digitaaliarkisto.

Myllyjen listauksesta löytyy mielenkiintoisia yhtymäkohtia täällä blogissakin aiemmin esillä olleisiin tietoihin. Yllämainittu Jyllin koskessa ollut mylly on epäilemättä sama, jonka maanmittari vuonna 1782 mainitsi Jylhäkosken nimellä Isosävin tilakuvauksessa. Vuonna 1845 sen tulli oli sama 6 kappaa kuin tilakuvausta laadittaessa. Lisäksi Isosävi oli edelleen sen osakkaana. Vuoden 1875 maakirjassa esiintyvä Nokimylly taas lienee se sama pieni jalkamylly, joka mainitaan vuodelta 1782 peräisin olevassa Makkosen tilakuvauksessa. Vuonna 1875 se oli edelleen pieni, sillä se kuului verottamattomien myllyjen joukkoon ja sen omisti Makkosen väki yksin. Muita ainakin vuoden 1875 tienoilla toimineita pieniä myllyjä olivat Äijälän talon Putajan mylly, Kittilän kylässä Jaakolan torpan luona Moisionpurossa sijainnut Alakurjen Pikkumylly, vuonna 1856 verolle mennyt Lahdenperän Maununkoskessa sijainnut Mustapään Maunu sekä Peräkunnan Kalliokoski ja Hakamylly. Keskipitäjällä tähän ryhmään kuuluivat Pohjakylän Keron Kaivantomylly ja Pukan Hoivasmylly Hoivasojalla sekä Pajuniemen Karin maalla sijainnut Vehkakoski.

Puumala kertoo kirjassaan, että jalkamyllyt olivat hitaita jauhamaan. Vuorokaudessa saattoi käydä jauhoiksi vain 5 kappaa, vaikka 20 kappaa jauhavat myllyt olivatkin yleisempiä. Suodenniemen isoimpien myllyjen on kuitenkin täytynyt olla tätä paljon tehokkaampia, kuten alempaa ilmenee. Pikkumyllyjen tonteilla käydessä mieleen tulee se sama tunne kuin vanhoilla riihillä, kun ajattelee kuinka monta yksinäistä tuntia entisajan ihmiset ovat paikalla viettäneet. Aina myllytys ei kuitenkaan merkinnyt yksinoloa, kuten Puumala muistuttaa:

"Myllymatkat ja keskustelut myllykamareissa, kun useampia miehiä sattui joutumaan samanaikaisesti odottelemaan viljansa jauhattamista erityisen myllärin hoitamissa myllyissä, muodostuivat isäntien huvittelutilaisuuksiksi. Ja mentiin sitä mielellään vuorollaan käyttävää osakastakin huvittamaan osakasmyllylle ja jaariteltiin siellä maailman pitimet kuntoon."

Myllyjen veromääristä voi tehdä havaintoja niiden jauhatuskapasiteetista. Puumala kertoo, että todelliseen jauhatusmäärään perustuvasta verotuksesta oli sen käytännön hankaluuksien vuoksi luovuttu jo 1700-luvulla. Sen sijaan oli siirrytty veroon, joka perustui myllyjen jauhatuskykyyn. Olettaen, että Puumalan mainitsema 1700-luvun vero – ¼ kappaa tynnyriltä – päti vielä 1800-luvullakin tarkoittaisi se sitä, että suurimmassa eli Taipaleen ylisessä myllyssä on voitu jauhaa vuosittain jotakuinkin 120 tynnyrillistä viljaa. Pienimmässä verotetussa myllyssä eli Maunussa jauhettu määrä on puolestaan voinut olla 4 tynnyrin luokkaa. Jos nämä luvut ovat oikein, olisi koko pitäjässä voitu jauhaa nelisensataa tynnyriä viljaa, plus se mitä tuulimyllyissä sekä verottomissa pienissä jalkamyllyissä jauhettiin. Tällöin Taipaleen ylisen myllyn kapasiteetti olisi ollut neljännes koko pitäjän määrästä.

Lähteet:

Mouhijärven/Suodenniemen maakirjojen myllytiedot vuosilta 1845, 1855 ja 1875. Kansallisarkiston Digitaaliarkisto.
Jylhä Viljo: Alhamyllyn tarina. Suodenniemen Joulu 1996, s. 13.
Puumala Jussi: Satakunnan maataloudellista historiaa 1700-luvulla. Satakunnan maanviljelysseura, Pori 1936.