Sisällissotatapaus Koivuniemen kylästä

Tänään on kulunut 99 vuotta Suodenniemen taistelujen päättymisestä. Pitäjän porvarillinen kansanosa vietti maaliskuun 26. päivää vapauspäivän nimellä koko maailmansotien välisen ajan, mutta sittemmin sen muistoa ei ole enää ainakaan julkisesti vaalittu. Katselin Historiallisesta sanomalehtikirjastosta, mitä sotatapahtumista aikanaan kirjoitettiin ja löysin oululaisesta Kaiku-lehdestä alla olevan, kolme päivää taistelujen päättymisen jälkeen julkaistun jännittävän sotajutun Suodenniemeltä.

Juttu kertoo sodan vähemmän kerrotusta puolesta, elintarvikkeiden hankinnasta. Ja sisältää se myös joitain tiedonmurusia suodenniemeläisten elämästä taistelujen jaloissa. Tietystä traagisuudestaan huolimatta tarina on hieman kevyempi, kuin monet muuta täälläkin esillä olleet sotatarinat. Siksi kirjoitin jutun tähän kokonaisuudessaan:

Jutun tapahtumat sijoittunevat tänne Koivuniemeen. Kuvassa Noukan
rakennuksia nykyisen Kujalantien varrella. Kirkko on noin kilometrin
päässä etualalla olevan rakennuksen takana.

”Suodenniemen taistelussa mm. sai puolikymmentä oululaista seikkailla tarpeekseen muutamalla lihanhakuretkellä. Meikäläisillä oli hallussaan eräs talo melkein äärimmäisellä vasemmalla siivellä. Siellä tapasivat he muutaman naapuritalon isännän, jonka kartano on puolen kilometrin päässä Suodenniemen kirkon pohjoispuolella muutamassa niemen kärjessä. Kun kirkko oli punaisten pääkortteerina, josta he ampuivat kuularuiskulla ja kivääreillä kanuunan jymähytellessä shrapnelleja ja kranaatteja itse kirkon eteisestä, oli talonväen täytynyt poistua kotoaan naapuriin, joka oli kauempana vaaralliseksi käyneestä kirkosta.

Nyt oli kuitenkin shrapnelli räjähtänyt itse talon navetassa, haavoittaen vaikeasti kaksi lehmää, sonnin ja vasikan. Meikäläiset olivat lopettaneet elukkaparkain kärsimykset teurastamalla ne. Mutta kun punaiset pitivät yllä kiivasta tykki- ja kivääritulta taloa vastaan, eivät meikäläiset olleet ehtineet eläimiä täydelleen korjata, vaan oli heidän perääntyessään täytynyt jättää teurastamansa eläimet talon navettaan. Kun lihatavaroista oli kuitenkin suuri puute ja navetassa oli varmasti neljä syötäväksi kelpaavaa nautaa jo osaksi korjattuina, pisti meidän pojillemme päähän noutaa lihat sieltä pois huolimatta siitä, että talo oli aivan punaisten ketjun edessä.

Tuumasta toimeen. Kuusi oululaista oli heti valmiina retkelle, joka haiskahti hyvässä määrin seikkailulta. Oli iltapimeä ja sen puolesta siis sopiva aika retkelle lähtöön. Mutta tie oli vaarallinen, sillä olihan kulettava suoraan kirkkoa kohti, jota ei tällöin juuri mielellään lähestytty. Mutta tuollainen retkihän tarjosi erinomaista hermojännitystä pari vuorokautta yhtä mittaa valvoneille miehille. Se virkisti varmaan yhtä paljon kuin väkevä kahvikuppi tahi hyvä sikaari, joka sivumennen sanoen on tällä sotaretkellä harvinaisuus. (Ottakoot Oulun tupakkakauppiaat tämän suosiolliseen huomioonsa.) Siispä miehet mielissään lyöttäytyivät matkaan.

Varovasti ajaen lähestyttiin taloa. Ei oltu nimittäin ollenkaan varmoja, oliko talo tyhjä. Olivathan punaiset vallan hyvin, sen jälkeen kuin talon olivat meikäläiset jättäneet, voineet ottaa sen haltuunsa. Pimeihin ikkunoihin ei ollut luottamista. Niistähän saattoi milloin hyvänsä singahtaa luoti rohkeita lihanhakijoita vastaan ja silloinhan olisivat sonninlihan saaneet edelleenkin jäädä odottamaan korjaajiansa.

Noukan sotavahinkoluettelosta tuli pitkä.

Talo näytti kuitenkin vaarattomalta. Ei mitään liikettä ollut pihalla eikä myöskään vahteja näkynyt. Voitiin siis lähestyä sitä ja ajaa pihan läpi navetan eteen, jossa korjuuseen otettavat elukat olivat. Varmuuden vuoksi asetettiin vahti kirkon puolelle taloa. Hän kuulee selvään punaisten puhelun läheltänsä. Eivät nim. liene olleet kauempana kuin noin sadan metrin päässä. Puhe kuului aivan selvästi, mutta pimeä esti heitä näkemästä, mitä talossa puuhattiin. Piti koettaa liikkua niin varovaisesti kuin suinkin mahdollista. Mutta on luonnollista, ettei lähemmäs paria sataa kiloa painavaa sonnia ollut yhtä huokea saada navetasta ulos kuin heinäsylystä. Hiessäpäin puskevat miehet, koettaen raahata sonnia ulkopuolelle. Navetta on pitkä, on mm. kuljettava 2 oven läpi, ennen kuin ollaan ulko-ovella. Pimeys tekee haittaa ja vieressä sadan metrin päässä juttelevat punaiset vartiopaikallaan. Mutta sonninlihat piti saada ja Putkoselle keittämistä. Ei siis auttanut muu kuin kiskoa vain, kävi miten tahansa. Toisella korvalla tarkaten, kuuluisiko navetan nurkalla seisovalta vartijalta mitään merkinantoa, kiskovat pojat sonnia ja saavatkin sen vihdoin ulos ja rekeen. Nyt alkoi perääntyminen hyvässä järjestyksessä. Mutta se ei tällä kertaa painanut poikien mieltä, sillä olihan sotasaaliina verekset sonninlihat.”

Aloin aikani kuluksi miettiä, mitä paikkaa kertomus mahtaisi tarkoittaa. Koska paikan sanotaan olevan kirkon pohjoispuolella, tulee kyseeseen lähinnä Koivuniemen kylä – ehkä Noukan tai Husarin talo siellä. Niiden sijainti on oikea, joskin ne ovat linnuntietäkin yli puoli kilometriä kauempana kirkosta kuin mitä jutussa kerrotaan. Ja jos jutussa mainittua pohjoissuuntaa ajattelee vähän väljemmin, voisi myös Heikkilä tulla kyseeseen. Sinnekin kirkolta on linnuntietä matkaa kilometrin verran.

Katsoin vielä keväällä 1918 tehdyistä sotavahinkoluetteloista, olisiko niissä mainintaa tarinan eläimistä. Noukan luettelosta sellainen löytyy, koska sieltä ilmoitettiin viedyksi 3 hevosta, 4 lehmää, 2 mullia ja paljon muitakin kotieläimiä. Luettelon lopussa kerrotaan myös, että navettarakennus muiden ohella oli vahingoittunut tykki- ja kivääritulesta. Heikkiläkin oli joutunut pakko-ottojen kohteeksi ja sieltäkin oli viety mm. 4 lehmää, 2 sonnia ja 1 vasikka. Myös siellä taistelut olivat jättäneet jälkensä rakennuksiin. Tarina kertoneekin jommasta kummasta näistä.

On hienoa, että digitoidut sanomalehdet vuoteen 1920 saakka on nyt saatu vapaasti verkossa luettavaksi. Tällaisetkin jo unohtuneet tarinat ovat taas kaikkien löydettävissä.

Lähteet:
Turun ja Porin lääninhallituksen lääninkanslian arkisto (Ek: 11 X), Kansallisarkisto Turku.
Kaiku - Sanomia Oulun kaupungista ja läänistä 29.3.1918, Kansalliskirjaston Historiallinen sanomalehtikirjasto.