Laskiainen oli taikojen aikaa

Löysin hiljattain pitkään kadoksissa olleen muistitikun, jonka sisuksista löytyi pari vuotta sitten silloisesta Kansanrunousarkistosta keräämiäni tietoja vanhasta suodenniemeläisestä laskiaisajan uskomusperinteestä. Tikku olisi saanut löytyä vähän aiemmin, koska aiheesta olisi ollut mukava kirjoittaa oikeaan aikaan vuodesta. Mutta onpahan aihe nyt käytynä läpi ensi vuotta ajatellen.

Laskiaistaiat näyttävät olleen erityisesti nuorten tyttöjen harrastus. Vuonna 1851 syntynyt suodenniemeläinen Amanda Tobiasson muisteli tuntemiaan taikoja haastattelijalle vuonna 1926. Hän kertoi, että kun laskiaisena asettui keskiyöllä kahden peilin väliin, pääsi näkemään sulhasensa. Amandan mukaan toinen keino sulhasen henkilöllisyyden selvittämiseen oli se, että lakaisi alastomana portaat yhdeksään kertaan ylhäältä alaspäin selkä edellä, minkä jälkeen oma sulhanen ilmestyisi tarkastamaan, olivatko portaat puhtaat. Elleivät nämä keinot tepsineet oli Tobiassonin tiedossa vielä kolmaskin konsti: kun söi yhdeksän silakkaa häntä edellä, tuli oma sulhanen yöllä unessa juottamaan.

Jos nuori halusi tietää, joutuisiko tai pääsisikö kuluvana vuonna naimisiin, kannatti sitäkin asiaa selvittää juuri laskiaisena. Amandan mukaan suodenniemeläisten tapana oli, että asiaa käytiin sikalan ovella tiedustelemassa. Jos sika silloin röhkäisi, merkitsi se myöntävää vastausta.

Trullit kulkivat pahanteossa pimeinä kevätöinä.
Kuva: Wikimedia Commons.

Paitsi tällaisia hyviä asioita mahtui laskiaiseen myös ikävämpiä ilmiöitä. Öiseen aikaan nimittäin trullit kiertelivät naapurien navetoissa keritsemässä lampaista villoja, leikkelemässä jouhia hevosten harjoista ja hännistä tai karvoja lehmien hännistä. Tarkoituksena oli siirtää naapurien onnea itselle. Vuonna 1886 syntynyt Hjalmar Haapanen muisteli, että hänen lapsuudessaan Kiikoisten kylässä eleli Wens-Maijaksi sanottu mökinmuori, jota pidettiin tietäjänä tai noitana ja joka oli myös pelätty trulli. Hän kierteli laskiaisöinä Palomäen ja Lähteenmäen taloissa keritsemässä lampaiden päitä ja kylkiä. Samaa kerrottiin 1800-luvun puolivälin jälkeen tapahtuneen myös Taipaleessa.

Näiden taikuusmuisteloiden jatkoksi sopinee vielä tämä samasta arkistosta paljastunut laskiaiseen liittyvä suodenniemeläinen noitatarina. Myös se on Amanda Tobiassonin kertomus vuodelta 1926:

”Illalla kun jo oli pantu nukkumaan ja renki nukkui pakarissa, tuli emäntä lehtikerpo kainalossa, semmoinen, josta lampaat jo olivat lehdet syöneet, pisti kervon uuniin ja pani sen palamaan, otti kaapista rasvapöntön ja voiteli itsensä ja sitten uuniluudan sillä ja istui uuniluudan päälle ja sanoi: ”Huis hepo, ylös ja alas, ei mihinkään nurkkaan eikä pieleen, vaan sinne, missä kaikki noidat koossa ovat.” Ja sitten lensi emäntä ulos ovesta.

Renki nousi ylös ja teki samalla lailla kuin emäntäkin, teki uuniluudan itselleen, voiteli sen ja itsensä sekä istui sen päälle ja sanoi: ”Huis hepo, ylös ja alas, joka nurkkaan ja pieleen, sinne missä kaikki noidat koolla ovat”. Renki sanoi väärin ja hänen päätänsä kopistettiin joka nurkkaan ja pieleen. Kun emäntä näki rengin tulevan sinne, missä kaikki noidat olivat, pelästyi hän ja kysyi, kuinka renki oli sinne tullut. Renki sanoi, että hän oli voidellut itsensä niin kuin emäntäkin ja tullut samalla lailla. Emäntä antoi hänelle suuren villapussin ja käski hänen mennä kotiin samalla lailla kuin hän oli tullutkin eikä puhua kenellekään ihmiselle yhtään sanaa.”

Lähde:
Pitäjäkortisto: Suodenniemi, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.