Vaikea Vannisenmäki

Hiekkainen rinne pöllysi heinäkuun auringossa. Jalkaväkirykmentti 16:n 5. komppanian (5./JR 16) miehet painautuivat tiukasti sitä vasten kun ylhäältä Vannisenmäeltä ammutut konetuliaseiden suihkut pyyhkivät yli maiseman. Mäeltä jo kertaalleen vetäytynyt vihollinen oli miehittänyt sen pohjoispään pesäkkeet uudelleen ja komppanian oli nyt saatava mäki takaisin, jotta etenemistä voitaisiin jatkaa. Oli heinäkuun 24. päivä vuonna 1941.

Jalkaväkirykmentti 16:n päällystöä taisteluiden alkuvaiheessa.
Viidentenä vasemmalta rykmentinkomentaja, jääkärieversti Matti Laurila.
Kuva: SA-kuva 25128.

Etupäässä eteläpohjalaisista koottu JR 16 ei ollut Ruskealan pitäjän Vannisenmäellä ensimmäistä kertaa kovan edessä. Se oli ollut mukana toinen toistaan raskaammissa läpimurtotaisteluissa lähdettyään Kiteeltä rajan yli kohti Laatokan rantaa. Venäläiset olivat välirauhan aikana ehtineet varustaa Moskovan rauhan rajavyöhykkeelle vahvat linnoitteet, joiden murtaminen oli kovan työn takana. Tiukassa paikassa oltiin oltu jo rajan pinnassa sijainneessa Niinisyrjässä, jonne vihollinen oli tehnyt voimakkaan vastaiskun pian sen valtauksen jälkeen. Sen torjuminen oli vienyt komppanian riveistä yksin kaatuneina kaikkiaan yhdeksän peräseinäjokelaista nuorta miestä. Hyvien puolustusvalmistelujen lisäksi vihollisen osaaminen ja taistelutahto olivat tasolla, joka sai suomalaisen 19. Divisioonan (19.D) taistelukertomuksessa jo tuoreeltaan täyden tunnustuksen. Lisäksi se pyrki vetäytyessään hävittämään kaiken mahdollisen. Kaalamon asemalla esimerkiksi oli nähty, kuinka vihollinen oli ennen lähtöään vetänyt radanrepijällä kiskot irti ratapalkeista. Itse taajamasta ei puolestaan ollut enää montaa taloa pystyssä.

Joidenkin etukäteen elättelemät haaveet vauhdikkaasta etenemisestä olivat siis karisseet jo aikaa ennen saapumista Vannisenmäkeen. Nytkään mikään ei tullut ilmaiseksi. Mäellä oleva 100 miehen vahvuinen vihollisosasto piti rajusti puoliaan.

Heinäkuun 1941 lopulla Jalkaväkirykmentti 16:n pääosat etenivät
Kaalamon asemalta Vannisenmäkeen.

Paine menestykseen oli kova. Jo saatua uutta hyökkäyskäskyä ei voitaisi alkaa täyttämään ennen kuin tämä lukko olisi murrettu. Vihollisella oli mäellä hyvät asemat ja aseistus. Paitsi konetuliaseita sillä oli käytössään myös panssarintorjunta-tykkejä, joilla se ahdisteli lähestyviä suomalaisvoimia. Päivä alkoi painua iltaan mutta ratkaisu antoi odottaa itseään. 5. komppanian päällikkö luutnantti Viljo Kinnunen kaatui illalla yhdeksän aikaan. Taistelut riehuivat sen jälkeen vielä useita tunteja, kunnes aamuyöllä yhden aikaan sitkeä pesäke saatiin viimein lannistettua.

Yksi Vannisenmäen valtauksen uhreista oli 31-vuotias sotamies Toivo Bamberg, joka kuljetettiin vaikeasti haavoittuneena linjojen taakse. Haavoittumispäiväksi on mainittu 25. heinäkuuta, joten päähän sattunut osuma lienee tapahtunut aivan Vannisenmäen kukistumisen viime hetkillä. Bamberg oli Kannaksen poikia, syntyjään Räisälästä mutta ennen sotia hän asui Viipurin läänin Pyhäjärvellä. Talvisodan sytyttyä pyhäjärveläiset evakuoitiin Satakuntaan. Tässä vaiheessa lienevät myös Bambergit siirtyneet Suodenniemen maisemiin. Toivo lähti kuitenkin Alavudelle, minkä vuoksi hän oli eteläpohjalaisten rykmenttiin päätynytkin.

Venäläisten taisteluhautaa Vannisenmäessä. Kuva on otettu 25.7.1941
eli samana päivänä jona Toivo Bamberg haavoittui.
Kuva: SA-kuva 29005.

Paitsi etulinjassa oli taistelua käyty myös rykmentin ja divisioonan johtoportaissa. Eversti Laurilan välit esimiehiinsä olivat huonot. Divisioonan taistelukertomuksen tämän taisteluvaiheen kuvaus sisältää Jalkaväkirykmentti 16:n johdon ankaraa arvostelua. Sitä syytettiin useista virheistä hyökkäystoimien johtamisessa sekä jatkuvasta saarrostuksen pelkäämisestä, mikä aiheutti joukkojen liiallista käyttämistä eri suuntien varmistukseen rohkean hyökkäämisen sijaan. Ennen pitkää rykmentin johdossa päädyttiin henkilövaihdoksiin, eversti Laurilan omasta pyynnöstä. Hän sai siirron kenraali Paavo Talvelan alaisuuteen ja menestyi sen jälkeen hyvin tehtävissään.

Toivo Bambergia hoidettiin Pälkjärven Pälksaaressa sijainneessa 25. Sotasairaalassa lähes kuukauden ajan. Sitten potilaalle kehittyi nykyisinkin erittäin vaarallisena pidetty aivokalvontulehdus. Potilaan tila heikkeni heikkenemistään eikä mitään ollut lopulta tehtävissä. Hän menehtyi sairasvuoteelleen 23. elokuuta 1941. Viimeisen leposijansa hän sai Suodenniemen sankarihautausmaalta keskeltä entisten pyhäjärveläisten uutta kotiseutua.

Lähteet:
Jalkaväkirykmentti 16:n II pataljoonan sotapäiväkirja (SPK 10736), Kansallisarkiston Digitaaliarkisto.

19. Divisioonan taistelut Laatokan luoteispuolella 2.7.-20.8.1941 (SPK 6302), Kansallisarkiston Digitaaliarkisto.
Toivo Bambergin potilasasiakirjat, 25. Sotasairaalan arkisto, Kansallisarkisto.
Suomen sodissa 1939-1945 menehtyneiden tietokanta, Kansallisarkisto.
Aholainen Jussi ym.: Eteläpohjalaisia jatkosodassa: jatkosodan hyökkäysvaihe Kiteeltä Sortavalaan 16.6.-1.9.1941. Alavuden sotaveteraanien perinnehuonetoimikunta, Alavus 2001.
Karttapohja: www.karjalankartat.fi, Maanmittauslaitos.