Aattoaamuna viimeisetkin tehtävät pyrittiin saamaan
päätökseen, jotta hiljentyminen jouluun saattoi alkaa. Tavallista oli, että joulusaunassa
käytiin jo päivällä, jotta ilta voitiin pyhittää ruokailulle. Entisaikaan
monessa paikassa asiaan kuului, että ruokapöytä katettiin jo ennen saunaan
menoa, haltioita varten. Sitten emäntä tuli ennen muuta väkeä
saunasta katsomaan, oliko pöydässä käyty. Jos oli, oli se merkki haltioiden
suosiosta. Mikäli pöytä oli koskematon, oli syytä huoleen.
Aattoilta kului pelien ja leikkien parissa. Kukon kengitys
oli niistä suosituin. Siinä tasapainoiltiin istuen kahden tuolin väliin viritetyllä
riu’ulla keppiä apuna käyttäen. Tuon tuostakin kilpailija mätkähti oljilla
pehmustetulle lattialle ja tunnelma oli korkealla. Myös joululahjat vaihdettiin
aattoiltana. Puolilta öin emäntä meni navettaan katsomaan lypsäviä ja
toivottamaan niillekin hyvää joulua. Sen jälkeen moni kävikin jo nukkumaan,
vaikka etenkin nuorempi polvi jatkoi usein juhlimista pitkään aamupuolelle
saakka.
Jouluaamuna suunnattiin joulukirkkoon. Se alkoi aamulla kuudelta,
minkä vuoksi Suodenniemellä perimmäisistä kylistä oli matkaan lähdettävä jo neljän
aikaan. Matkan pimeyttä valaisivat tienvieren talojen ikkunoita koristaneet kynttilät.
Jos talossa oli joulukuusi, oli se tavallisesti aseteltu niin että sen näki tieltä. Löysin taannoin Kansanrunousarkistosta nipun 1900-luvun alkuvuosia
kuvaavia muistelmia Suodenniemen joulukirkosta ja monen muistelijan mieleen
oli erityisesti jäänyt kirkkomatkalla kuultu rekien kulkusten kilinä. Eri puolilta
pitäjää saapui rekiä ja kelkkoja niin lukuisasti, että jalkaisin kirkkoon
tulevat saivat välillä seistä pitkiäkin aikoja tien sivussa, jotta kulkupelit
pääsivät heidän sivuitseen. Joskus kun joulu oli lumeton, tehtiin kirkkomatka reen sijasta kärryillä.
Rekien kulkusten lisäksi toinen monen muistelijan mieleen jäänyt asia oli sisäpuolelta
kynttilöillä valaistu kirkko. Tapana nimittäin oli, että jokainen
kirkossakävijä toi mukanaan kynttilän, jonka asetti penkkirivinsä päähän.
Toisina vuosina kirkossa oli koristeltu kuusi, toisina ei. Joulukirkko
kesti puolisentoista tuntia ja sen aikana kuultiin aina kaksi saarnaa. Kun
tilaisuus alkoi lähestyä loppuaan, syntyi ulko-ovien luona liikehdintää. Edessä
oli nimittäin yksi joulun kohokohdista, kilpa-ajo takaisin kotiin. Meno oli
hurjaa, sillä esimerkiksi Koivuniemenjärven jäällä, jonka yli kulki usein talvitie kirkolta Taipaleen suuntaan, ajettiin toisinaan seitsemänkin hevosta rinnakkain, kun kisailtiin paremmuudesta. Ensimmäisenä perille ehtinyt sai tuoda joulun kotiin.
Tapaninpäivänä oli toinen joulukirkko. Se ja jouluaamun kirkon
kesken oli nähtävästi olemassa jako, jonka mukaan toisena päivänä kirkossa kävi
pääasiassa vanhempi väki, toisena nuorempi. Käyttämässäni aineistossa maininnat
menevät kuitenkin ristiin niin, että se kumpi ryhmä meni ensin ja kumpi
tapanina ei siitä selviä. Myös tapaninpäivän kirkosta oli tapana ajaa kilpaa kotiin.
Loppiaisena oli Nuutiksi sanottu aika. Silloin kulkivat nuuttipukit
talosta taloon ja joulun aika päättyi.
Lähteet:
Suodenniemen yleiskyselyn vastausaktit 1N, 2N, 6N ja 7N. Kirkollisen kansanperinteen arkisto, SKS:n Kansanrunousarkisto.
Pitäjäkortisto: Suodenniemi, SKS:n Kansanrunousarkisto.
Paikallissanomat 21.12.1994.
Joulupukin kuva: Julbocken-lehti 1879, Kansalliskirjaston Historiallinen sanomalehtikirjasto.
Tasapainottelijan kuva: Lukutupa-lehti nro 24-25/1903, Kansalliskirjaston Historiallinen sanomalehtikirjasto.
Suodenniemen yleiskyselyn vastausaktit 1N, 2N, 6N ja 7N. Kirkollisen kansanperinteen arkisto, SKS:n Kansanrunousarkisto.
Pitäjäkortisto: Suodenniemi, SKS:n Kansanrunousarkisto.
Paikallissanomat 21.12.1994.
Joulupukin kuva: Julbocken-lehti 1879, Kansalliskirjaston Historiallinen sanomalehtikirjasto.
Tasapainottelijan kuva: Lukutupa-lehti nro 24-25/1903, Kansalliskirjaston Historiallinen sanomalehtikirjasto.