torstai 27. marraskuuta 2014

Kirkon penkissä

Kaivoin hiljattain Digitaaliarkistosta esiin Suodenniemen seurakunnan arkistossa olevat pitäjän- ja kirkonkokousten pöytäkirjat, joihin tiesin kirkon penkkijärjestyksen sisältyvän. Innoittajana tälle kaivelulle toimi tyrvääläinen Ametsapuro, joka jokin aika sitten selvitteli omassa blogissaan Tyrvään emäkirkon istumajärjestystä. Suodenniemen penkkijärjestys on tehty kesäkuussa 1846, kun kirkko oli 15-vuotias. Kirkon ulkovuoraus oli saatu hiljattain valmiiksi ja oli tullut aika päättää kuka saisi istua missäkin.

Alun alkaen Suodenniemen kirkkoon ei pitänyt lainkaan laatia penkkijärjestystä. Uuden kirkon valmistumisen jälkeen pidetty pitäjänkokous nimittäin totesi, että vaikka suuret talot olivat toimittaneet rakennustyömaalle enemmän tarveaineita oli päivätöitä tehty miesluvun mukaan, mikä usein kääntyi pienempien talojen eduksi. Siksi ei ollutkaan itsestään selvää, että parhaat paikat kuuluisivat aina suurimmille taloille. Kokous päättikin, että mikäli penkkijärjestystä ollenkaan tehtäisiin, perustuisi se arvontaan.

Aikanaan kuitenkin huomattiin, että edelleen voimassa ollut vuoden 1686 kirkkolaki määräsi nimenomaan, että istumajärjestys oli tehtävä ja että sen tuli perustua tilojen kokoon eli manttaaliin. Näin ollen suurimmat talot saivat paikkansa kirkon etuosasta, kun taas maattomat torpparit ja palvelusväki istutettiin pääkäytävän kahdelle viimeiselle riville, osaan ristikäytävän varren penkeistä sekä lehtereille, jollainen silloin oli myös kirkon etuosassa nykyisten ilmastointiaukkojen luona. Jotkut sen vielä muistavatkin.

Suodenniemen kirkon penkkirivejä kuvattuna kesällä 2014.
Kuvassa vasemmalla miesten puoli, oikealla naisten.
Paikkoja jaettaessa eräiden talojen vanhat synnit kostautuivat, kun kirkon rakennustöihin muita vähemmän osallistuneet joutuivat tyytymään sijaansa heikompaan paikkaan. Näin esimerkiksi puolen manttaalin suuruisen Taipaleessa sijainneen Kotajoen talon paikka oli ristikäytävän varrella 2. rivissä, kun taas samansuuruisen Lahdenperässä sijainneen Sävilahden talon paikka oli pääkäytävän varrella rivillä 7. Kotajoen lisäksi tästä näpäytyksestä joutuivat osallisiksi myös Isoveden, Järvenpään, Korkiakosken, Näätäkosken, Ristijoen ja Sarkosen talot. Joukossa on useita pitäjän pohjoisosan uudistiloja, joilla on hyvinkin voinut olla myöhäisen perustamisensa vuoksi heikommat edellytykset osallistua pitäjän julkisiin töihin kuin manttaaliltaan saman kokoisilla pitäjän keskiosien taloilla.

Kirkosta oli varattu paikkoja myös erityisryhmille. Ensimmäiset kaksi riviä oli varattu säätyläisille (ståndspersoner) ja matkalaisille (resande). Ensin mainitut eivät kuitenkaan tarvinneet paljon tilaa, sillä erään näkemäni luettelon mukaan pitäjässä oli 1800-luvun puolivälissä vain yksi säätyläisiin luettu henkilö. Kuka hän oli, en ole selvittänyt. Eräät saattoivat myös käytännön syistä saada paikan ensimmäisiltä riveiltä. Miesten puolen (eli kirkon perältä katsoen oikean puolen) 2. penkkiriville saivat astella vanhukset, huonokuuloiset ja "hauraat" (bräckliga). Ristikäytävän rivi 5 oli puolestaan varattu pitäjän käsityöläisille (gerningsmän).

Siitä kuinka tunnollisesti paikkajakoa käytännössä noudatettiin on säilynyt hieman toisistaan poikkeavia kertomuksia. Löysin sellaisia käydessäni viime keväänä tutkimassa Kansanrunousarkiston kokoelmia. Kaksi kertojaa sanoi, että paikoista oltiin välillä hyvinkin tarkkoja mutta kolmannen mukaan kirkossa sai istua vapaasti missä halusi. Käytäntö on ehkä ajan mittaan muuttunut, mutta jakoa noudatettiin ainakin vielä 1900-luvun ensimmäisinä vuosikymmeninä.

Alkuperäisten penkkirivien määrät näkyvät
tässä kirkon pohjapiirustuksessa vuodelta 1823.
Sittemmin niitä on ainakin jonkin verran muutettu,
ilmeisesti väljyyden lisäämiseksi. Piirustuksen oikeassa
laidassa erottuvat muuten kirkon suunnittelijoiden
Charles Bassin ja A. W. Arppen nimikirjoitukset.
Kun aikoinaan katselin penkkijärjestystä ensimmäisiä kertoja aloin miettiä, että nuo vanhat nimet pitäisi kirjoittaa penkkirivien päätyihin muistoksi yhdestä vaiheesta kirkon pitkän historian varrelta. Sittemmin kuitenkin huomasin, että rivien määrää on aikojen saatossa vähennetty. Tuossa vieressä olevassa kirkon pohjapiirustuksessa rivit on piirretty kuten ne ovat olleet, sillä niiden määrät voi tarkistaa kirkon kalustoluettelosta. Rivien vähennys tapahtui ehkä vuonna 1960, jolloin sisätiloja korjattiin perusteellisesti arkkitehti Veikko Larkaksen suunnitelman mukaan. Silloin poistettiin paitsi yllämainittu itäinen lehteri myös penkkirivien ovet.

Laitan tähän jutun lopuksi aukikirjoitetun luettelon tuosta kiinnostavasta penkkijaosta:

Rivin numero
Haltijat
1 ja 2
Matkustavaiset ja säätyläiset
Miesten (=kirkon perältä katsoen oikean) puolen 2 riville saivat mennä myös vanhukset, huonokuuloiset ja ”hauraat”
3
Mustapää, Iso-Mustajärvi, Noukka ja Leppälammin Seppä
4
Turppa, Pälänen, Koppelo ja Isosävi
5
Wähä- ja Isokero, Kela ja Tuori
6
Vähäsävi, Kiiso, Väissi ja Raatsi
7
Heikkilä, Sävilahti, Luuki ja Joensuu
8
Sillanpään torppa, Pirttijärvi, Makkonen ja Iso-Prusi
9
Kanni, Hujo, Palomäki ja Leppäniemi
10
Isotalo, Erkkilä, Kiili ja Pukka
11
Tahlo, Saksa, Rosi ja Kuulia
12
Riihimaa, Hujulahti, Rantala, Husari
13
Pösö, Kalliokoski, Kakkurilammi ja Vähä-Prusi
















  
Tässä välissä jaettiin ristikäytävän penkkirivejä näin:

Rivin numero
Haltijat
1
Marjamäki, Uusi- ja Vanhakulku ja Kepuli
2
Sarkonen, Perttala, Korkeenalanen ja Kotajoki
3
Kari ja Karo sekä Ala- ja Yli-Kurki
4
Kalhu (molemmat), Wirko* ja Korkiakoski
5
Seurakunnan käsityöläiset





* Wirko tarkoittaa Sävin kylän eteläpuolella sijainnutta mouhijärveläisen Tuiskun torppaa Jylliä (tai Gylli). Sen nimeksi mainitaan joissakin kirkonkirjoissa myös Wirkkonenä.  

Ja lopuksi jakoon tulivat pääkäytävän penkkirivit 14-18:

Rivin numero
Haltijat
14
Iso- ja Vähälähteenmäki, Nygård [=Uusitalo eli Markkula] ja Kina
15
Ristijoki, Näätäkoski, Isovesi, Järvenpää
16
Johan Kukonniemi, Mäkelä tai Alhajärvi, Kivistö, Sävin Majamaa ja Sävin Seppä
17
Kuorsumaan Jaakola, Seppälä, Andila, Mäkelä ja Koivula (molemmat)
18
Erola, Majamaa, Mattila ja Karl Kukonniemi
   
Loput penkit ja lehterit olivat pitäjän torpparien, itsellisten, palkollisten ja muun väen käytössä.

Lähteet:
Suodenniemen kirkonkokouksen pöytäkirja 14.6.1846, Kansallisarkiston Digitaaliarkisto.
Suodenniemen kirkon kalustoluettelo vuodelta 1843, Kansallisarkiston Digitaaliarkisto.
Kirkon pohjapiirustus: Suodenniemen kirkon rakennuspiirustukset 1823-1839, Kansallisarkiston Digitaaliarkisto.
Suodenniemen yleiskyselyn vastausaktit 3b, 7 ja 8. Kirkollisen kansanperinteen arkisto, SKS:n Kansanrunousarkisto.
Piilonen Juhani: Sastamalan historia 2. 1300-1860. Vammalan kaupunki, Vammala 2007.

maanantai 17. marraskuuta 2014

Suodenniemeläisiä Kuhmon korpitaisteluissa – osa 1

Edellisessä suodenniemeläisten talvisotaa käsitelleessä jutussa oltiin Suomussalmella, jossa pitäjäläisiä oli mukana muun muassa Juntusrannan varmistuksessa ja kuuluisalla Raatteen tiellä. Jutun keskiössä oli Jalkaväkirykmentti 65 (JR 65), kuten tässäkin tarinassa.

Saunajärven motin aluetta päivä rauhanteon jälkeen. Kuva: SA-kuva 7301.
Jo talvisodan ensimmäisenä päivänä puna-armeija tunkeutui Suomussalmen eteläpuolella olevan Kuhmon alueelle. Toisena päivänä se iski siellä Kuusijoki-linjana tunnettua puolustusasemaa vastaan ja pakotti vähälukuiset suomalaiset perääntymään. Hyökkäämässä oli täälläkin kokonainen divisioona, kuten samoihin aikoihin Suomussalmellakin. Sen kokoluokan joukkojen keskitykset korpimaastossa olivat suomalaisille ikävä yllätys ja valtava koetus, koska voimien epäsuhta sodan osapuolten välillä kasvoi pelottaviin mittasuhteisiin.

Kuten Suomussalmella niin täälläkin venäläiset saavuttivat ensin menestystä, ei vähiten siksi että suomalaisilla ei alkuun ollut lainkaan panssarintorjunta-aseita. Kuhmon taisteluja johtaneen eversti Hjalmar Siilasvuon muistelmakirjasta Kuhmo talvisodassa syntyvän vaikutelman mukaan puolustus oli vaikeuksissa heti kun ensimmäinenkin hyökkäysvaunu ilmestyi näkyviin. Niitä voitiin torjua lähinnä vain murrostamalla eli kaatamalla isoja puita niiden kulkureitille. Vasta panssarintorjuntatykkien saaminen sotasaaliiksi alkoi parantaa tilannetta.

Alkuvaiheen taistelut johtivat tilanteen tasaantumiseen ja rintaman vakiintumiseen jos ei paikalleen niin ainakin alueellisella tasolla. Vihollinen saatiin myös ajettua ahtaalle. Kuusijokilinjakin vallattiin takaisin ja se pysyi suomalaisten hallussa melkein sodan loppuun saakka. Sen lisäksi sellaiset paikat kuin Löytövaara ja Saunajärvi pysyivät sodan näyttämöinä sen loppuun saakka.

Ylempi kartta kuvaa Saunajärven kannaksen
asemia helmikuun 9. päivän hyökkäyksen aikoihin. Punaisen
ympyrän keskellä lienee talo, jonka valtaamiseen 1./JR 65 yhdeksäntenä
päivänä pyrki. Alemman eli Saunajärven kannaksen nykyisen kartan
perusteella näyttäisi siltä, että samalla kohdalla on vieläkin talo
nimeltään Kannas. Ylempi kartta: I/JR 65:n sotapäiväkirjan liite 67.
Alempi kartta: paikkatietoikkuna.fi
Tammikuussa Suomussalmelta Kuhmoon siirretty JR 65 otti osaa vihollisen maahantunkeutumisen patoamiseen. Kuhmon tilanne muodostui mottisodaksi, kun vihollinen oli eristetty useaan eri kohtaan rajalta Kuhmon kirkonkylään vievän maantien varrelle. Iskut tänne hyökänneen 54. Divisioonan osista muodostuneita keskittymiä vastaan jatkuivat herpaantumatta, jotta niissä sitkeästi puolustautuva vihollinen saataisiin laskemaan aseensa. Tällaisessa tehtävässä oltiin myös helmikuun alkupuolella 1940, kun rykmentin 1. komppania (1./JR 65) hyökkäsi toistuvasti Saunajärven kannaksella ollutta mottia vastaan. 

Sotapäiväkirjasta näkyy, miten pitkään jatkuneet taistelut, puutteelliset olot, kylmyys ja kärsityt tappiot olivat vaikuttaneet miesten moraaliin: mielialan raportoitiin useana päivänä olleen alhainen ja nälkä oli jatkuvasti vieraana.

Helmikuun 9. päivänä todellisuus oli taas vahvasti läsnä kun tehtävänä oli jälleen iskeä päin Saunajärven mottia. Kohteena oli kannaksen keskellä, hyökkäyskaistan vasemmalla laidalla ollut talo, joka ilmeisesti näkyy oheisessa kartassa. I pataljoonan (I/JR 65) sotapäiväkirja kertoo tuosta hyökkäyksestä varsin suoraviivaisesti näin:

[Klo] 12.30-13.00 tykistövalmistelua
[Klo] 13.00 alkoi hyökkäys, suunta ilmenee liite 67
[Klo] 17.00 mennessä oli vain 200 metriä edetty vihollisen voimakkaan tulen pysäyttäessä hyökkäyksen. Tappiot 3 kuollutta ja 8 haavoittunutta.

Yksi näistä kaatuneista oli 1. komppaniassa palvellut suodenniemeläissyntyinen Kalle Kuusjärvi. Sodan syttyessä hän tosin asui Mouhijärvellä, jonka sankarihautausmaahan hänet on haudattu.

Mieliala oli jälleen apea, koska hänen lisäkseen oli menetty kaksi muutakin miestä eikä hyökkäysyrityksille näyttänyt olevan loppua. Saunajärven taisteluiden kovuudesta kertoo osaltaan se, että niiden jälkiltä maastosta kerättiin keväällä 1941 yhteensä 11 junanvaunullista sotaromua.

Saunajärven motti piti puoliaan sodan loppuun saakka. Kuhmon sotatoimissa oli silti alkamassa uusi vaihe, kun pysäytettyä ja nurkkaan ahdistettua vihollista ryhdyttiin tuhoamaan. Edessä oli kunnian päiviä mutta myös raskaita uhreja. Siitä lisää seuraavassa Kuhmon taisteluita koskevassa jutussa.

Lähteet:
Jalkaväkirykmentti 65:n 1. komppanian (1./JR 65) sotapäiväkirja, Kansallisarkiston Digitaaliarkisto.
Jalkaväkirykmentti 65:n I pataljoonan (I/JR 65) sotapäiväkirja ja sen liitteet, Kansallisarkiston Digitaaliarkisto.
Selén Kari & Pylkkänen Ali: Sarkatakkien armeija: suojeluskunnat ja suojeluskuntalaiset 1918-1944. WSOY, Helsinki 2004, s. 479.
Siilasvuo Hjalmar: Kuhmo talvisodassa. Otava, Helsinki 1944.
Talvisodan historia 3 (WSOY 1978).
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...