perjantai 28. heinäkuuta 2017

Kun sirpit heiluivat tähkien yläpuolella

Tasan 100 vuotta sitten Suodenniemellä elettiin yhtä sen historian erikoisimmista hetkistä. Pitäjässä oli heinäkuun 13. päivästä saakka jatkunut maatalouslakko, jonka kenties tunnetuin tapahtuma oli Tahlon pellolla Pohjakylässä lauantaina 28. heinäkuuta sattunut yhteenotto. Koivuniemeläinen Vihtori Noukka kertoi siitä muutamia viikkoja tapahtuneen jälkeen näin:

Noin kello 2 aikana päivällä seistessäni erään vanhan aittarakennuksen luona lähellä [Kinansalmen pohjois]rantaa, näin maantiellä vähän matkan päässä palokunnan talolta kirkolle päin suuren joukon lakkolaisia liikkuvan Tahlon pellolle päin, jolloin samalla huomasin, että leikkaajat Tahlon pellolla lakkasivat työstä ja kokoontuivat yhteen riviin pellolle jääden seisomaan paikalle. Heidän edessään näkyi kaksi miestä seisovan myös hekin liikkumatta. Hetken kuluttua näkyi lakkolaisia tulevan ulos metsästä ja kokoontuen nurmikolle pellon luona jonkun matkan päässä leikkaajista. Joukosta etenivät muutamat miehet ja kokoontuivat leikkaajien edessä seisovien ympärillä, minkä ohessa näkyi lakkolaisten joukosta muutamia liikkuvan kuten tahtoisivat piirittää leikkaajia, mutta sitten ryntäsivät kaikki lakkolaiset paikalla olevia leikkaajia vastaan, jolloin näkyi, että siinä oli tappelu, joka ei kuitenkaan kestänyt kuin muutaman minuutin, minkä jälkeen hyökkääjät perääntyivät leikkaajien jäädessä entiselle paikalleen. Mutta sittemmin perääntyivät leikkaajatkin salmelle päin ja lähtivät vihdoin lautalla salmen yli Kinan talon maalle.”

Rukiinleikkuun alettua lakkolaiset marssivat paikalle palokunnantalolta.
Ehkä väkijoukon saapuminen oli vähän kuin tässä Per Åke Laurénin
maalauksessa, vaikka lyömäaseita heillä ei kai vielä siinä vaiheessa
ollutkaan. Julkaistu painokuvana Kyläkirjaston Kuvalehdessä 1.1.1903.
Tapahtumat saivat alkunsa saman päivän aamuna, kun rukiidensa varisemisesta huolestuneet tilalliset päättivät yksissä tuumin kiertää korjaamassa ne ainakin niistä paikoista, joissa varisemisen riski oli kaikista suurin. Syksymmällä laadittujen todistajankertomusten johdannoksi on alkupäivän kulusta kerrottu, että ”joukko tilanomistajia ynnä muita työhalukkaita henkilöjä, yhteensä muutamia kymmeniä miehiä […] kokoontui Kittilän kylään, jossa leikattiin rukiit Kelan ja Saksan tiloilla, minkä jälkeen lähdettiin Tahlon pellolle, johon kokoontui noin 40-50 miestä.”

Ilmeisesti lisävoimien odottelu aiheutti sen, että lakkolaiset eivät puuttuneet tapahtumiin vielä Kittilässä. Iltapäivällä tilanne oli jo toinen. Vihtori Prusi muisteli omassa todistuksessaan, että ”työt [Tahlon pellolla] aljettiin ja kun oli leikattu jonkin verran, huomattiin palokunnan talolta suuren väkijoukon – minun arvioimiseni mukaan useita satoja – miehiä ja naisia lähtevän pellolle päin, jossa olimme työssä.

Kalle Sianoja kertoi, että ”kun huomattiin lakkolaisten lähtevän palokunnan talon mäeltä työmaalle päin, lakattiin työstä ja asetuttiin yhteen riviin, jolloin muutamat ottivat puolustusaseeksi seipään pätkiä, muutamille jäivät sirpit käteen. Lakkolaisten saavuttua paikalle noin 200-300 miehen suuruisena joukkona, kielsi kruununvouti [Arno Rydman] useampia kertoja kovalla äänellä lain nimessä väkivaltaa tekemästä kehottaen hajaantumaan, mutta vastaukseksi kuului lakkolaisten joukosta huuto ”ei ole lakia!”.

Tahlon tuolloiset tilukset Pohjakylässä näkyvät kartassa vihreällä viivalla
reunustettuna. Jossakin tuolla alueella se yhteenotto tapahtui.
Karttapohja: www.paikatietoikkuna.fi
Tässä vaiheessa elettiin äärimmäisen jännittäviä hetkiä, sillä aseet saattaisivat alkaa puhua millä hetkellä hyvänsä. Nimismies Wahlroosilla oli taskuase ja epäilemättä joillakin muillakin, sillä Wahlroos oli sanonut, että vasta sitten saisi ampua, kun hän olisi ampunut ensimmäisen laukauksen. Kun tuota ensimmäistä laukausta ei kuultu, jäi ampuminen sillä erää sikseen.

Varsinainen kamppailu käynnistyi pian joukkojen kohdattua ja kuten Vihtori Noukka kertoi, se kesti muutamia minuutteja. Aseina käytettiin seipäitä, sirppejä ja kaikenlaisia muitakin astaloita, joita pellolta ja sen pientareilta saattoi löytää. Lähitaloihin kuului kova meteli. Uhrejakin tuli, sillä Olga Kalpan muistelun mukaan kahakassa loukkaantuivat lakkolaisten puolelta [Vihtori] Lähde sekä Seppä –niminen mies. Rukiinleikkaajien puolelta loukkaantui Oskari Jylli ja myös Oskari Niemen kerrotaan saaneen nujakassa haavan oikeaan ohimoonsa. Uhreja lienee vielä muitakin, mutta pysyvistä vammoista asiakirjat eivät kerro.

Sosialidemokraatti-lehti
kertoi lakkolaisten puolen
Tahlon pellon tapahtumista
tapauksen tutkintaa koskevassa
uutisessaan 7.8.1917.
Yhteenoton laannuttua lakkolaiset perääntyivät mutta uhkasivat palata lisävoimia saatuaan takaisin ja hankkia samalla sotaväkeä rikkureita kurittamaan. Uhkausta yritettiin ilmeisesti toteuttaakin, sillä iltapäivällä Mikkolaan puhelua yrittänyt Aili Tuori todisti sattumalta kuulleensa luuristaan Mikkolasta Tampereelle soitetun puhelun. Siinä lakkolaisiin kuulunut soittaja puhui Eriksson-nimiselle miehelle ja pyysi häntä järjestämään Suodenniemelle 50 miehen vahvuisen sotilasosaston. Tuori ei kuullut mitä Tampereelta vastattiin mutta epäili vastauksen olleen kielteisen, koska soittaja alensi pyyntöään ensin 20 mieheen, sitten 10 ratsuun ja lopulta 5 ratsuun, joiden kulut lakkokomitea olisi kuulemma voinut maksaa. Pyyntöä yritettiin kai vielä uusia, sillä pajuniemeläinen kauppias Oskari Mäkinen sanoi kuulleensa myöhemmin samana päivänä samanlaisen puhelun, jossa tosin soittaja oli eri kuin Tuorin kuulemassa puhelussa.

Kahakan päätyttyä leikkaajat päättivät keskeyttää työnsä ja poistuivat kuka minnekin Pukan ja Tahlon suuntaan. Osa ylitti heinäkrinneillä ja kahlaten Kinansalmen Kinan talon puolelle. Kuin jonkinlaiseksi loppuhuipennukseksi ammuttiin Kirkkojärvellä muutamia laukauksia veneillä seuraamaan lähteneiden lakkolaisten karkottamiseksi.

Muutamia päiviä myöhemmin Tyrvään kruununnimismies Juho Kalske ja lääninsihteeri Edvin Wahlstén saapuivat pitäjään selvittelemään tapahtumien kulkua. Selvittelyyn kuului myös käynti kahakkapaikalla. Leikkaajat kertoivat tapauksesta suunnilleen yllä kerrotulla tavalla, kun taas lakkolaiset sanoivat leikkaajien hyökänneen heidän kimppuunsa, kun he yleisellä kylätiellä pysytellen olivat kehottaneet rikkureita keskeyttämään työnsä. Takaa-ajettuina he olivat joutuneet perääntymään pellolta. Ristiriitaiset kertomukset johtivat lopulta siihen, että tapahtumien yksityiskohtainen kulku jäi epäselväksi.

Vuosia myöhemmin Tahlon pellon tapahtumista saatettiin puhua jo vähän kevyempään sävyyn. Yksi mukana olleista, Väinö Koskela, kertoili olleensa semmoisissa talkoissa, joissa sirpit heiluivat tähkien yläpuolella.

Lähteet:
Eino Kalpan kertomus Suodenniemen sisällissotatapahtumista. Laatimisvuosi 1920. Vapaussodan historian komitean arkisto (C III 1; s. 536-550), Kansallisarkisto.
Eino Kalpan muistelmakirjoitus sisällissodasta ja sen taustoista. Laatimisvuosi 1936. Vapaussodan Rintamamiesten liitto ry:n arkisto (T 15834-15835/01; Helsinki), Kansallisarkisto.
Olga Kalpan muistelmakirjoitus Suodenniemen tapahtumista 1900-luvun alusta sisällissotaan. Laatimisvuosi 1935. Suomen Vapaussodan itsenäisyysarkisto (jakso 206, k. 8), Kansallisarkisto.
Kaarle Rouhun muistelmakirjoitus liitteineen sisällissodasta ja sen taustoista. Laatimisvuosi 1936. Vapaussodan Rintamamiesten liitto ry:n arkisto (T 15834-15835/07; Mouhijärvi), Kansallisarkisto.
Akseli Saikkalan muistelmakirjoitus itsenäistymisen vuosista. Laatimisvuosi 1938. Vapaussodan Rintamamiesten liitto ry:n arkisto (T 15834-15835; Lavia), Kansallisarkisto.
Suodenniemen maatalouslakkoon liittyvät todistajankertomukset. Kopiona tekijän hallussa.
Satakunta 18.8.1917. Kansalliskirjaston Historiallinen sanomalehtikirjasto.
Jankkari Sakari (toim.): Suodenniemi: elämää maalaispitäjässä 1540-1939. Suodenniemi-Seura ry., Sastamala 2011.
Piilonen Juhani: Sastamalan historia 3: 1860-1920. Sastamalan historiatoimikunta, Vammala 1997.
Kuvituksena käytetyt lehtileikkeet Kansalliskirjaston Historiallisesta sanomalehtikirjastosta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...