Suopursu oli ennen keuhkotautilääke. Kuva: Wikimedia Commons |
Moniin vaivoihin haettiin apua kasvikunnasta. D-vitamiinin
puutteesta johtuvaa riisitautia lääkittiin riisiruoholla (nyk. katinlieko) höystetyllä
keitolla. Siankärsämöä – tai pyörtänöpöllöä kuten Lahtinen sitä nimittää – tavattiin liottaa kuumassa kahvissa ennen sen juomista sydänvaivojen helpottamiseksi ja keuhkotautiset saivat juodakseen kuumaa vettä, jossa oli liotettu
suopursuja. Rautalehteä eli piharatamoa taas käytettiin ihovaivojen hoitoon yhdessä tervan
kanssa.
Mutta käytti vanha kansa myös varsin kotoisia kasveja rohtoina: yskänlääkettä entisajan suodenniemeläiset tekivät keittämällä sipulia maidossa. Porkkanaa käytettiin raakana paiseiden hoidossa – millä tavalla, ei ilmene Lahtisen muistiinpanoista.
Mutta käytti vanha kansa myös varsin kotoisia kasveja rohtoina: yskänlääkettä entisajan suodenniemeläiset tekivät keittämällä sipulia maidossa. Porkkanaa käytettiin raakana paiseiden hoidossa – millä tavalla, ei ilmene Lahtisen muistiinpanoista.
Kulkutaudit vaanivat tavan takaa entisajan väestöä. Etenkin
liikkuvaiset ihmiset altistuivat monille nyt jo melko tuntemattomille sairauksille.
Viinaryyppy näyttää olleen jonkinlainen yleislääke moneenkin vaivaan. Sillä
suojauduttiin lavantaudilta, joka Suodenniemellä riehui laajemmin viimeksi nälkävuosien
aikana 1860-luvulla. Myös nuuskan käyttämisen sanottiin estävän lavantaudin
tarttumista.
Kahvi virkisti myös vanhaa kansaa. Keltatautisen kuppi oli syytä jättää rauhaan. |
Pään alueen vaivoihin oli koko joukko erilaisia hoitoja.
Kipeän pään ympärille saatettiin kietaista kylmä kääre. Myös ohuet perunan
siivut otsalle aseteltuina lievittivät kuulemma päänsärkyä. Myös pään
hieromista etikalla ja ammoniakin haistelua käytettiin. Ja tunsivatpa suodenniemeläiset
jo aspiriinikin vuoteen 1917 mennessä!
Hammassärky oli varmaan viheliäinen vaiva, kun
hammaslääkäreitä tai kunnon hammaslääketiedettäkään ei vielä ollut. Kansa koetti
selviytyä siitä asettelemalla hampaankoloon pikeä, tervaa tai jopa
ruisjauhoissa pyöriteltyä lantaa. Lahtisen mukaan toiset myös pistelivät kipeän
hampaan ientä neulalla, ”jotta paha veri pääsee juoksemaan pois”. Mutta olipa
hammassärkyyn myös sellaisia konsteja, jotka eivät edellyttäneet suuhun kajoamista:
särkyä voitiin hoitaa myös pitämällä kuumia pulloja jalkapohjia vasten tai
hautomalla jalkoja kuumassa suolaisessa vedessä. Myös kuhnekylpyjä ja tavanomaista
kylpemistä käytettiin. Hyväksi konstiksi hammassäryn hoidossa Lahtinen nimeää
posken voitelun spriillä, kamfertilla (nyk. kamferi) tai leinilinimentillä. Hampaiden poistamista vieroksuttiin, koska vaivan epäiltiin vain siirtyvän toiseen hampaaseen.
Oulun ilmoituslehdessä 14.6.1891 olleessa mainoksessa kerrottiin kattavasti leinilinimentin hyödyistä. Tyytyväisiä käyttäjiä näyttää olleen helppo löytää. |
Viime kerralla kommentissa jo muistutettiin kuppauksesta
yhtenä suosittuna hoitomuotona. Sen tunsi hyvin Lahtinenkin. Yleensä kuppaus
tehtiin selästä, mutta tarpeen vaatiessa ja erityisesti juuri hammassäryn
sattuessa kuppaus tehtiin niskasta tai korvan takaa. Myös hierojia kiersi pitäjässä. Lahtinen kertoi monen heistä olleen itseoppineita.
Nykyisin monet vanhat hoidot ovat jääneet jo unohduksiin. Hatunnosto kuitenkin Elli Lahtiselle, joka melkein sata vuotta sitten tuli kirjanneeksi ne muistiin meille luettavaksi. Ja hatunnosto myös niille menneiden sukupolvien edustajille, jotka näillä hoidoilla - tai niistä huolimatta - paranivat.
Nykyisin monet vanhat hoidot ovat jääneet jo unohduksiin. Hatunnosto kuitenkin Elli Lahtiselle, joka melkein sata vuotta sitten tuli kirjanneeksi ne muistiin meille luettavaksi. Ja hatunnosto myös niille menneiden sukupolvien edustajille, jotka näillä hoidoilla - tai niistä huolimatta - paranivat.
Lähteet:
727. Vastauksia kyselyyn "Kansanomaiset parannus- ja lääkitystavat" (1917), Kansallismuseon kansatieteellinen käsikirjoitusarkisto.
Lehtileike: Historiallinen sanomalehtikirjasto, Kansalliskirjasto.