Suodenniemeläisiä Suomussalmen sotakentillä

Talvisodan syttyessä neuvostojoukot aloittivat etenemisen Suomeen kaikkia rajan yli johtavia teitä pitkin. Sekä vihollisen että puolustajan päähuomio kiinnittyi eteläiseen Suomeen, erityisesti Karjalan kannakselle ja Laatokan pohjoispuolelle, joiden alueilla käytyjä taisteluita on tässäkin blogissa ruodittu. Yhtään vähemmän uhkaava ei kuitenkaan ollut pohjoisenkaan rintamanosan tilanne, jota tässä ja parissa seuraavassa tämän aihepiirin blogijutussa tarkastellaan. Suomussalmen kohdalla Suomi oli kapeimmillaan ja puna-armeijan papereissa tästä kohdasta oli määrä mennä Ouluun ja Ruotsin rajalle saakka. Tämän hankkeen torjumiseen osallistui myös joukko suodenniemeläisiä sotureita.

Pääosassa tässä kertomuksessa on Jalkaväkirykmentti 65 (JR 65), johon ilmeisesti pääosa Kainuun rintamalla palvelleista suodenniemeläisistä kuului. Se oli alun perin muodostettu Täydennysjalkaväkirykmentti 5:n nimellä. Sodan sytyttyä se koottiin ja siirrettiin Ouluun varustettavaksi.

Raatteen tien taistelujen koventuessa pääosa JR 65:stä
siirrettiin pitäjän pohjoisosasta sinne. Vain I pataljoona
jäi edelleen Osasto Suden osaksi.
Kuva: JR 65:n sotapäiväkirjan liitenippu.

Taisteluiden alkuvaiheessa tilanne Kainuussa kehittyi huolestuttavaan suuntaan: Raatteen tien suunnasta odotettu vihollinen rynnistikin rajan yli pohjoisempana Juntusrannan kohdalta. Toinen yllätys oli, että vastassa oli kokonainen vihollisdivisioona, jota vastaan oli asettaa vain noin 3000 suomalaistaistelijaa. Epäsuhta oli huikea, sillä venäläisen divisioonan määrävahvuus oli noihin aikoihin melkein 20 000 miestä. Hyökkääjä pakotti suomalaiset perääntymään ja edettyään Kiantajärven länsirantaa pitkin kohti etelää puna-armeijan 163. Divisioona sai Suomussalmen kirkonkylän haltuunsa.

Näissä oloissa Täydennysjalkaväkirykmentti 5 sai käskyn lähteä rintamalle. Uudella nimellään varustettuna se aloitti matkansa kohti Suomussalmen pohjoisosia. Suodenniemeläisistä tällä reissulla mukana olivat ainakin Urho Autio, Aarne Hakala, Vieno Leppänen, Viljo Lähteenmäki, Otto Mustajoki, Arvid Mäkelä, Väinö Tanhuanpää ja Hannu Tapiola. Rykmentin tiedettiin jo Oulusta lähtiessään olevan varusteiltaan puutteellinen, mutta sen Suomussalmella vastaanottanut everstiluutnantti Paavo Susitaival järkyttyi silti kuinka heikoilla eväillä se oli lähetetty matkaan. Aikanaan hän puki tuntemuksensa Kansa taisteli –lehdessä sanoiksi näin:

”Miesten varusteet olivat kehnot. Eräillä oli jopa tavalliset nauhakengät ja kalossit! Suurin osa väestä oli täysin tottumatonta korpiolosuhteisiin. Sellaisiakin oli, jotka eivät elämässään olleet kertaakaan hiihtäneet. […] Muistan, kuinka minulle kerrankin tultiin kertomaan, että rykmentin viestikalusto käsittää kaksi siviilimallista pöytäpuhelinta – eikä metriäkään kaapelia!”

Näihin aikoihin Kainuussa paukkuivat 40 asteen pakkaset. Myös alueen taisteluiden komentaja eversti Hjalmar Siilasvuo kiinnitti huomiota osaston puutteisiin. Kenttäkeittiöitäkään ei ollut. Vähistä varastoista oli kuitenkin yritettävä korjata tilannetta, jotta joukosta tulisi taistelukelpoinen.

Kainuun mottitaistelut tuottivat kipeästi kaivattua täydennystä
omien joukkojen varusteisiin. Tässä tutkitaan Raatteen tien
taisteluiden tuloksena suomalaisten haltuun jääneitä puna-
armeijan suksia. Nämä sotatoimet porautuivat myös monen
suodenniemeläisen muistiin. Kuva: SA-kuva 10394.

Ennen pitkää ilmeni, että vihollisen voimat eivät riittäisi etenemiseen Suomussalmen kirkolta kohti länttä. Ryhmä Susi, johon JR 65:kin kuului, kykeni katkaisemaan Suomussalmen kirkonkylää miehittäneen divisioonan huoltoyhteydet.  Pian se oli suurissa vaikeuksissa ja lopulta sen rippeiden onnistui murtautua ulos saarrostuksesta ja vetäytyä Kiantajärven jäätä myöten Juntusrantaan. Ryhmä Susi siirtyi sen perässä Juntusrannan ympäristön metsiin häiritsemään vihollisen oleskelua ja erilaisesta partio- ja vartiotoiminnasta tuli myös alueen suodenniemeläisten sodan arkea.

Joulukuun 29. päivänä Suomussalmella sattui kaksi suodenniemeläistä tappiota, kun JR 65:ssä palvellut Arvid Mäkelä ja samalla alueella toimineeseen Polkupyöräpataljoona 6:een (PPP 6) kuulunut Tauno Mäntylä haavoittuivat. Ankarista kamppailuista huolimatta suodenniemeläisiltä kuolonuhreilta oli tähän mennessä vältytty. Pääosa JR 65:stä siirrettiin vuoden vaihtumisen jälkeen etelämmäs kuuluihin Raatteen tien taisteluihin rykmentin I pataljoonan jäädessä Juntusrannan suunnan vartiointitehtäviin. Pian suodenniemeläisittäin hyvä onni miestappioiden suhteen kuitenkin kääntyi, kun Juntusrantaa piirittäneen konekiväärikomppanian (1.KKK/JR 65) miehet joutuivat 5.1.1940 kovaan kranaattisateeseen. Sotapäiväkirjaan tuosta tapahtumasta kirjoitettiin näin:

”Ryssä ampui kranaatteja oikein pirusti. Niitä tuli tuhottomasti etulinjoille. Meillä oli II ja III joukkue aivan pahimmassa tulessa. Meiltä kaatui alik Autio Urho ja haavoittui Kingelin Paavo sekä Kulmala Sulo. Kingelin jalkoihin sekä Kulmala käteen. Miehet kovasti väsyneitä ja nälkäisiä.”

Tekstissä mainittu alikersantti Urho Autio oli Säkkijärven poikia, joskin talvisodan aikana hän jo asui Pajuniemessä. Siviilissä autonkuljettajana toiminut Autio oli kaatuessaan 26-vuotias. Viimeisen leposijansa hän sai Ylämaan sankarihautausmaalla.

Näihin aikoihin Raatteen tiellä käytiin kovia taisteluja, kun 163. Divisioonan avuksi tulossa ollut ukrainalainen 44. Divisioona oli itse tullut pysäytetyksi ja pilkotuksi motteihin tien varrelle. JR 65:stä näihin taisteluihin osallistuivat II ja III pataljoona ja Suodenniemen miehistä tällä suunnalla olivat ainakin ylempänä mainittu Hannu Tapiola, Sissipataljoona 1:ssä (SissiP 1) palvellut Kalle Rajaniemi sekä Pioneeripataljoona 9:ssä (Pion.P 9) ja 15:ssä (Pion.P 15) mukana ollut Arvo Ojala. Raatteessa Suodenniemeltä oli myös Viljo Kalliokoski, jonka joukko-osasto on jäänyt hämärän peittoon.

44. Divisioona tuhoutui Suomussalmella mutta Juntusrannan vihollinen onnistui pitämään itsellään rauhantekoon saakka. Kuin ihmeen kaupalla Suodenniemi ei menettänyt Suomussalmen suunnalla enää enempää poikiaan. Alkuun vajavaisesti varustetut joukot olivat suorittaneet tehtävänsä kaiken kestäen. Kovemmat ajat olivat kuitenkin vielä edessä, kun Raatteen tien tilanteen selkiinnyttyä rykmentti siirrettiin Kuhmoon, jossa jälleen oltiin ylivoimaa vastassa. Siitä kuitenkin enemmän seuraavassa sotatarinassa.

Lähteet:
Jalkaväkirykmentti 65:n 1. konekiväärikomppanian (1.KKK/JR 65) sotapäiväkirja 23.12.1939-6.1.1940, Kansallisarkiston Digitaaliarkisto.
Jalkaväkirykmentti 65:n I pataljoonan (I/JR 65) sotapäiväkirja 16.10.1939-16.3.1940, Kansallisarkiston Digitaaliarkisto.
Suomen sodissa 1939-1945 menehtyneiden tietokanta, Kansallisarkisto.
Jankkari Sakari: Kunniavelkamme sotaveteraaneille ja kotiseudulle: Suodenniemen veteraanimatrikkeli: elämää sodissa ja kotirintamalla vuosina 1939-1945. Suodenniemi 2007.
Paikallissanomat 1.2.1940.
Siilasvuo Hjalmar: Suomussalmen taistelut. Otava, Helsinki 1940.
Susitaival Paavo: Sattuipa Suomussalmella II, Kansa taisteli 1/1983, s. 17-20.
Talvisodan historia 3 (WSOY 1978).
Urho Aution valokuva: Vapautemme hinta. Sodan 1939-1940 sankarivainajat. Suomen Kuvalehti, Helsinki 1941.