tuolloisen Salmen sillan länsipuolella ollut jyrkkä mäki oli sekä hankala että
vaarallinen. Tieviranomaisilla olikin tien suhteen useita suunnitelmia:
pohjoiseksi vaihtoehdoksi nimetty malli tarkoitti olemassa olleen tielinjan uudistamista, eteläinen malli taas kokonaan
uuden tien rakentamista aiempaa uudelle reitille. Ja kolmaskin malli näyttää olleen, vaikka sen sisällöstä en ole löytänyt tarkempia tietoja.
Valtatien kunnosta ja tulevaisuuden tarpeista tehtiin tutkimus, joka valmistui vuonna 1956. Siinä oli alempana näkyvä mielenkiintoinen hahmotelma Suodenniemen keskipitäjän uudeksi tielinjaukseksi. Ensimmäisessä vaiheessa oli määrä kunnostaa vanha Salmen silta ja madaltaa Salmen ahdetta. Seuraavassa vaiheessa työtä oli määrä jatkaa tekemällä ohitustie, jonka kautta kiireiset matkaajat voisivat ohittaa Suodenniemen kuntakeskuksen vauhtia hidastamatta.
Käytettävä toimintamalli ratkaistiin valtioneuvoston
istunnossa joulukuussa 1957. Siellä päätettiin, että tie tulisi kulkemaan kokonaan uutta eteläistä
linjausta noudattaen. Työt käynnistyivät jo ennen seuraavaa kevättä ja aikanaan tie
valmistui sinne, missä se nykyisin kulkee.
Tästä tärkeästä
päätöksestä huolimatta tieviranomaiset näyttävät jatkaneen nykyisen seututie 259:n uudistamisen
suunnittelua. Lääninhallitus pyysi nimittäin elokuussa 1958 Suodenniemen
kunnalta lausuntoa edellä mainittuun oikaisusuunnitelmaan. Syyskuussa
antamassaan vastauksessa valtuusto totesi, että oikaisu Salmen sillan alueella
tulisi suorittaa vetämällä tielinja salmesta nykyisen sahan tontilta suorinta
tietä Itälinnan tontin ja nykyisen urheilutalon väliseen ahteeseen. Sitä
vastoin kunnanisät ihmettelivät, miksi tie pitäisi viedä Jyrmysjärven
asumattomalle etelärannalle etenkään tilanteessa, jossa uutta väylää oltiin jo
rakentamassa kilometrien päähän Suodenniemen eteläosaan. Se esittikin
kantanaan, että urheilutalolta tien pitäisi kulkea nykyistä linjaansa
Mouhijärvelle niin, että Jyrmysjärven itäpuolella Teinilän kohdalla oleva mutka
oikaistaisiin. Näiden töiden kustannuksiin kunnan ei katsottu voitavan osallistua, vaan varat tulisi saada valtion kassasta.
Oman lausuntonsa asiaan toimitti maanviljelijä Matti Helavuori, jonka elinkeinoon hänen tilansa halkaiseva tie olisi kiistatta vaikuttanut. Myös hän totesi, että suunnitelmat vaikuttivat vanhentuneilta kun uusi tie oli jo rakenteilla. Hän laski, että aiottu tielinja peittäisi alleen noin kolmanneksen Helavuoren peltoalasta, minkä lisäksi jäljelle jäävien kappaleiden viljely vaikeutuisi. Merkittävää oli myös se, että tilan päärakennus, aitta ja suuli jäisivät tien suoja-alueen piiriin. Tämä oli ongelma siksikin, että tilan vanha päärakennus, joka oli sijainnut nykyisen Röyskäntien varressa aivan Kelan taloa vastapäätä, oli purettu vuonna 1951 ja uusi talonpaikka oli sovittu yhdessä tieviranomaisten kanssa. Helavuori ehdotti, että tien oikaisu tehtäisiin kunnanvaltuuston ehdotuksen mukaisesti mutta niin, että hänen peltonsa kohdalle tehtäisiin tiehen alikulku, jonka kautta laitumella olevat lehmät pääsisivät entiseen tapaansa Kirkkojärven rantaan juomaan.
Uuden tielinjan suunnittelu
näyttää päättyneen pian näiden tapahtumien jälkeen. Seuraavan kerran linjausta muutettiin 1970-luvulla, kun uusi
Salmen silta valmistui nykyiseen paikkaansa ja Salmen jyrkkä ahde siinä samalla viimeinkin
voitettiin. Lähellä kuitenkin oli, että Kittilän kylän asumusten välissä kulkisi nyt tie, joka kaartaisi Jyrmysjärven eteläpuolelta kohti Mouhijärveä.
Lähteet:
Tie- ja vesirakennushallituksen arkisto (A8.14:4; Fh 27), Kansallisarkisto.
Tie- ja vesirakennushallituksen arkisto (A8.14:4; Fh 27), Kansallisarkisto.