Katse aitoihin päin!

Luin hiljattain Teppo Korhosen kiehtovan kirjan Aita: perinteiset aidat ja portit (Maahenki, Helsinki 2013). Se sai huomioni kiinnittymään jo aiemmin katselemiini Suodenniemen vanhoihin, vuonna 1644 laadittuihin maakirjakarttoihin. Niistä riittänee juttua vielä jatkossakin, mutta ensimmäistä kertaa tulin nyt keskittyneeksi juuri aitoihin.

Maakirjakartat ovat varsin yksityiskohtaisesti ja luonnollisesti piirrettyjä ja niissä käytetyt symbolitkin on piirretty suhteellisen esittävään muotoon. Onkin syytä olettaa, että myös aitojen rakenne ja sijainti on kuvattu vähintään oikeansuuntaisesti. Sitä paitsi muissa kartoissa ei aitoja ole yleensä esitettykään. Ei kovin usein edes maanmittaushallituksen uudistuskartoissa, jotka muuten ovat tarkkuudessaan omaa luokkaansa. Ehkä taustalla oli aitausasetus, jonka valvontaan aitojen merkitseminen on kenties liittynyt.

Korhonen kertoo kirjassaan, että aitaamista koskeva ajattelu kulki pitkään niin, että viljelykset ja pihapiirit tuli aidata ja karjan vastaavasti tuli saada kulkea vapaasti. Ajatus oli looginen, koska karja puhdisti ja hyödynsi kulkiessaan tien ojien ja vastaavien kasvillisuuden, jonka korjaaminen niiden tarpeisiin olisi ollut kohtuuttoman suuri rasitus muutenkin työntäyteisenä aikana. Vasta 1860-luvulta lähtien alkoi vakiintua käsitys, että peltojen sijaan elikot olivatkin niitä, jotka tuli pitää aitojen takana. Karttoja tutkimalla huomaa, että aikanaan voimassa olleita säännöksiä on noudatettu: pienimmätkin ryytimaat ovat tunnollisesti aitojen ympäröimiä.

Jotkut maakirjakartoista ovat helpommin
nykymaastoon sijoitettavissa kuin toiset. Vanha
Taipaleen kylä erottuu erityisesti Sävijoen
ja Taipaleenjoen yhtymäkohdan vuoksi.
Vuoroviljelyssä olleiden savisten peltojen keskellä
on aroniitty, jolta saatiin 3 aamia eli 3/4 kuormaa
heinää kesässä.

Ajalleen tyypillisesti Suodenniemellä noudatettiin 1640-luvulla kaksivuoroviljelyä eli pellot olivat vuorovuosina viljelyksellä ja kesannolla. Karttaan nämä osiot on merkitty tunnuksilla A ja B. Yhteisviljelyksessä olleista pelloista käytettiin aviopellon nimitystä ja karttamerkintöjen mukaan ne oli useimmissa kylissä jaettu ns. selkäaidalla kahtia niin, että eri vuosina viljelyksessä olleet osat oli erotettu toisistaan. Ja miksikäs ei, kesannolla ollutta osaa voitiin varmaan käyttää esimerkiksi karjan laitumena.

Kartasta näkee, että Suodenniemellä käytetty aitatyyppi oli Satakunnassa pinta-aidaksi sanottu malli, jossa aita muodostui pitkistä viistossa olevista rangoista eli aidaksista ja niitä muodossaan pitävistä pystytuista eli seipäistä. Malli on ikivanha ja peräisin kenties jo esihistorialliselta ajalta.

Ehkä kiehtovinta koko kartoissa on, että ne kuvaavat joidenkin aikanaan elossa olleiden henkiöiden tuttuja ja tunnistamia kotiseutuja. Jossakin haudan levossa on siis ihmisiä, jotka olisivat kartan nähdessään voineet todeta että tuossahan on meidän talo! Tai tuota aitaa me naapurin Johanneksen kanssa tehtiin kerran kauheassa vesisateessa! Eli he olisivat voineet lisätä karttaan kertomuksia, joita me jälkipolvet voimme vain kuvitella. Mutta joku ohut käsitys heidän kotiseutunsa maisemista meillä silti on. Kiitos näiden karttojen, joihin nykyään voi tutustua myös netin välityksellä.

Vielä lopuksi vinkki: löydät Suodenniemeä koskevat maakirjakartat Kansallisarkiston Digitaaliarkistosta hakusanalla Mouhi järffwi. Hakutulokseen tulee muutamia karttoja myös Suodenniemen ulkopuolelta ja kaikki olemassa olevat kartat eivät vielä ole tuloksissa mukana. Nekin ja hienon oppaan karttojen ymmärtämiseen löydät täältä. Kannattaa perehtyä ja uppoutua 1600-luvun Suodenniemen näkymiin.

Lähde:
Maakirjakartat, Kansallisarkiston Digitaaliarkisto.