Uusia tietoja Koirikuononahteen tapauksesta

Löysin viime kesänä monta kansantarinaa, jotka kertoivat melko tyhjentävän oloisesti siitä, miten Koirikuononahteessa Suodenniemen pohjoispuolella ryöstettiin venäläinen kuriiri Suomen sodan aikana yli 200 vuotta sitten. Kansantarinoiden oheen kaipasin viranomaisten asiakirjoja, raportteja tai kuulustelupöytäkirjoja, jotka olisivat kertoneet vielä tarkemmin ja muuttumattomasti tuosta tapauksesta sekä myös siitä, mitä ryöstön jälkeen tapahtui.

Luonnolliselta tuntunut paikka tuollaisten tietojen etsinnälle oli Kansallisarkistossa säilytettävä Buxhoevdenin päämajan siviilikanslian arkisto, joka nykyisin löytyy digitoituna verkosta. Friedrich Vilhelm von Buxhoevden oli venäläinen kreivi ja sotapäällikkö, joka toimi Suomen sodan aikana Venäjän armeijan ylipäällikkönä. Valtauksen jälkeen hän pyrki kansliansa avulla pitämään Suomen hallinnon toiminnassa ja olosuhteet mahdollisimman rauhallisina meneillään olleesta sodasta huolimatta. Tuijottelin kanslian vanhoja asiakirjoja ja niiden hakemistoja silmät sikkaralla. Sekä Turun ja Porin läänistä saapuneet asiakirjat että erityisesti läänin rikoksia ja epäjärjestystä koskevat kirjeet vaikuttivat lupaavilta, mutta mitään ryöstöä valaisevia tietoja ei kuitenkaan löytynyt.

Asia hautautui kunnes sain vastikään melkeinpä vahingossa tietää, että tuosta arkistosta on jo 1800-luvun lopulla tehty puhtaaksikirjoitettu lähdejulkaisu, joka vieläpä on varustettu alkuperäisiä kätevämmällä hakemistolla. Kolmiosainen kirja on nykyisin harvinaisuus mutta on joukko kirjastoja, joissa siihen voi edelleen tutustua. Niinpä etsin volyymit käsiini ja aloin vielä kerran etsiä ryöstöön liittyviä tietoja. Kirja osoittautui helppokäyttöiseksi ja sen avulla löytyi kuin löytyikin tapahtumia valottava kirje. Se on Buxhoevdenin kansliasta Turun ja Porin läänin maaherralle lähetettyjen kirjekonseptien joukossa eli tiedonkulun suunta olikin toinen kuin mitä olin luullut. Mielenkiintoisia tietoja sisältävä asiakirja kuuluu suunnilleen näin (käännös ruotsista omani):

Kreivi Friedrich Vilhelm von Buxhoevden
johti Suomen siviilihallintoa Suomen sodan
aikana. Hänen kansliansa osallistui myös
Koirikuononahteen tapauksen selvittelyyn.
Tämä Vladimir Borovikovskin maalaus on
vuodelta 1809. Kuva: Wikimedia Commons.

”Turussa 11. lokakuuta/30. syyskuuta

Turun ja Porin läänin maaherralle, Pyhän Annan ritarikunnan 1. luokan ja Miekkaritarikunnan ritarille, korkea-arvoiselle herra Knut von Troilille Turussa.

Viitaten keisarillisen Venäjän sotilaan murhaan, joka tapahtui viimeksi kuluneen syyskuun 3. päivänä uutta [gregoriaanista] ajanlaskua Ikaalisten pitäjässä Vehuvarpeen kestikievarin ja siitä puoli peninkulmaa Pohjanmaan suuntaan sijaitsevan Sepän torpan välillä ja johon osallisuudesta epäiltyinä torppari Gustaf Andersson Oxjoki ja hänen isänsä Anders Andersson, talollinen Matts Mattsson Alanen ja poikansa Carl Matsson sekä talollinen Anders Andersson Hoppo, Jöran Jöransson Hiuska, Jöran Ericsson Käkelä Vattulasta ja talollisenvaimo Brita Ericsdotter Vehuvarpeesta, kaikki Ikaalisten pitäjästä ja talollinen Matts Johansson Vähäsävi Mouhijärven kappelista ja talollisenvaimo Valborg Ericsdotter Sävilammi viimeksi mainitusta kappelista ovat haastetut ylimääräisen kihlakunnanoikeuden istuntoon joka laillisessa järjestyksessä tutkii ja ratkaisee yllämainittujen henkilöiden syyllisyyden tässä vakavassa rikosasiassa. Tiedoksi ilmoitetaan, että yllämainitut henkilöt on tuotu tänne ja heitä säilytetään päävartiossa.”

Ensimmäinen kiinnostava tieto on teon ajankohta, 3.9.1808. Se oli lauantaipäivä, jonkin verran myöhemmin syksyllä kuin mitä kansantarinoiden perusteella oletin. Mikäli päivämäärä on oikea, on se sikälikin kiinnostava, että Buxhoevdenin kanslian asiakirjoista löytyy jo 23. heinäkuuta kirjoitettu raportti, jossa kuvaillaan Hämeenkankaantien oloja. Se kertoo tietä käyttäneiden venäläisjoukkojen rajuista ja kontrolloimattomista otteista paikallisväestöä kohtaan sekä siitä, että tienvarren asumukset olivat tyhjillään, kun pelokkaat asukkaat olivat paenneet mukaansa saamansa omaisuuden kanssa metsiin. Yhdeksi esimerkiksi tienvarren tapahtumista raportti nostaa hyvin rakennetuksi kehutun Vehuvarpeen kestikievarin tuhopolton. Sen syyskuuta aikaisemman tapahtuma-ajan puolesta puhuu myös sodan tuhojen vahingonkorvaushakemusten joukosta löytynyt kirje.

Kansanperinne ja esimerkiksi edellisen kirjoituksen lähteenä käytetty Wilhelm Carlssonin artikkeli esittävät kievarin palon ryöstön seurauksena eikä suinkaan sitä edeltäneenä tapahtumana. Näiden lähteiden perusteella asia voi olla myös toisin. Jostakin pitäisi kuitenkin löytää vahvistus ryöstön ajankohdalle, ennen kuin asiasta voi enempää päätellä.

Toinen kiinnostava tieto yllä suomennetussa kirjeessä on luettelo niistä henkilöistä, joita ainakin epäiltiin tekoon osallisiksi. Nimiin syventymällä saisi tietoa paitsi tekijöiden alueellisesta sijoittumisesta myös siitä, selvisivätkö he Turun linnassa vietetystä vankeusajasta ehjin nahoin.

Otin esille Suomen sodan aikaisen Ikaalisten rippikirjan ja aloin etsiä kirjeessä mainittuja henkilöitä. Ikaalisissa kivenheiton päässä Suodenniemen rajasta sijainneen Oksjoen torpan sivulta löytyy Anders Gustaf ja isänsä Anders Andersson, joiden nimet on vedetty yli kuoleman merkiksi ja nimien viereen on kirjoitettu ”dog på slottet”, kuoli [Turun] linnassa. Isä-Andersin kohdalle on merkitty vain kuolinvuosi 1808, mutta poika-Andersin kohdalla näkyy myös kuolinpäivä 13.11.1808. Kuolintiedon yhteydessä lukee jotain muutakin, mistä en saa selvää.

Alasen tapaus on hankalampi, koska sillä nimellä ei Ikaalisten rippikirjasta tunnu löytyvän merkintöjä. Etsinnän jälkeen huomaan Vatulasta Ala-Kukon (Ala-Kucko) talon, jossa isäntä Matts Mattssonilla on Carl-niminen poika. Hänet on merkitty kuolleeksi 14.11.1808. Hän oli tuolloin vasta 18-vuotias.

Vatulan Hopulta löytyy hieman alle 40-vuotias Anders Andersson, joka kävi viimeisen kerran ehtoollisella 31. tammikuuta 1808 ja joka kuoli linnassa samana vuonna. Perheeseen jäivät vaimon lisäksi 5- ja 8-vuotiaat lapset.

Kymmenen epäiltyä viettivät vankeusaikaansa Turun linnassa. Tässä Anders Fredrik Skjöldebrandin piirroksessa linna näkyy suunnilleen sellaisena kuin he sen näkivät. Kuva on vuodelta 1801.
Kuva: Wikimedia Commons.

Käkelän torppari Jöran Ericsson löytyy hänkin vaivatta rippikirjasta. Kuolinaika hänelläkin 13.11.1808. Tämänkin perheen kohdalla on se sama itselleni tuntemattomaksi jäänyt merkintä, joka näkyi jo Oksjoen torpan sivulla.

Matts Johansson Vähäsävin kohtalosta saatiin tietoja jo viime jutussa: hän kuoli Turussa 30.10.1808. Myös listan ensimmäinen nainen Brita Ericsdotter, Varpeen kälmin vaimo, mainittiin jo viime tarinassa. Hänen nimensä on vedetty rippikirjasta yli ilman muita merkintöjä. Hänen kohtalonsa sai kenties selvityksensä edellisen jutun kommenteissa. Toinen listan naisista, Sävilammin Walborg Ericsdotter lienee rippikirjassa Walborg Johansdotterin nimellä mainittu henkilö. Hänen rippikirjamerkintänsä noudattelee tuttua kaavaa: kuollut vuonna 1808 (vai 1809?). Walborg ja Matts olivat muita epäiltyjä iäkkäämpiä, molemmat jo 60 vuotta täyttäneitä.

Kuva tarkentuu kuitenkin vielä hieman, kun selaa seurakuntien kuolleiden luetteloita. Katsoin kokeeksi niiden henkilöiden nimillä, joiden kuolinaika tiedetään vuotta tarkemmin. Ikaalisten vuoden 1808 haudattujen luettelossa näkyvät Gustaf Andersson Oxjoen, Jöran Ericsson Käkelän ja Carl Mattsson Ala-Kuckon kuolinmerkinnät. Kaikki kuolivat vankeusaikanaan punatautiin (af rödsot i häkte). Se on suolistotulehdus, jonka esiintyminen kielii huonoista hygieniaoloista. Matts Vähäsävin kuolemasta on Suodenniemen kuolleiden luetteloon merkitty, että hän kuoli Turun linnassa mätäkuumeeseen (rötfeber) 65-vuotiaana. Mätäkuumeella tarkoitettiin ihovaurioita aiheuttanutta vaikeaa kuumetautia, yleensä vaatetäin levittämää pilkkukuumetta.

Kymmenestä teosta vangitusta siis kahdeksan menehtyi melko pian ryöstön jälkeen, heistä ainakin neljä tauteihin.

Jossakin saattaa yhä olla tuon ylimääräisen oikeuden pöytäkirja, joka voisi kertoa vielä lisää tapahtumista. Muun ohella se luultavasti sisältäisi myös tiedon ryöstön ajankohdasta. Mikäli pöytäkirja on aikanaan tehty, on sen säilyminen nykypäivään kuitenkin epävarmaa. Ainakin normaaliaikana raskaammat rikokset oli tapana lähettää hovioikeuden tarkastettavaksi ja Turun hovioikeuden vanha arkisto tuhoutui melkein kokonaan Turun palossa vuonna 1827. Täytyy kuitenkin pitää silmät auki kun Turun maakunta-arkiston aineistoja seuraavan kerran käy katsomassa. Turun linnaakin katsoo varmaan jatkossa eri tavalla, kun nämä kohtalot sen yhteyteen niin tiukasti kietoutuvat.

Lähteet:
Buxhoevdenin päämajan siviilikanslian arkisto, Kansallisarkisto.
Ikaalisten ja Suodenniemen seurakuntien arkistot, Kansallisarkiston Digitaaliarkisto.
Suomenmaan hallinnollista kirjevaihtoa vuodelta 1808. Todistuskappaleita Suomen historiaan IV, osa 1, SHS, Helsinki 1893.