Tykkimiesten talvisotaa

Oli maaliskuun 7. päivä vuonna 1940. Pilvet roikkuivat matalalla läntisen Karjalan kannaksen yllä mutta siitä huolimatta vihollisen pommikoneet jyrisivät Kenttätykistörykmentti 3:n (KTR 3) yläpuolella, kuten niin usein ennenkin jo kolme kuukautta jatkuneen sodan aikana. Ne lensivät matalalla pudotellen pommejaan suomalaisten asemiin.

Talvisota oli jo ehtinyt venyä pitkäksi. Syksyllä ylimääräisten harjoitusten (YH) aikana rykmentti oli koottu Tampereelle, josta se oli lokakuussa kuljetettu tulevalle toiminta-alueelleen itäiselle rajaseudulle. Suodenniemeltä tuolloin Kenttätykistörykmentti 6:n (KTR 6) nimellä tunnettuun joukkoon olivat valikoituneet ainakin Matti Haavisto, Heikki Heikkilä, Lauri Jaakola, Matti Mäntylä ja Mikko Seppä. Heistä Heikkilä asui tähän aikaan jo Tampereella. Suodenniemellä syntyneen Mäntylän koti oli puolestaan Nokialla.

Boforsin raskas kanuuna ampuu Viipurin Linnasaaressa
4. maaliskuuta 1940. Kuva: SA-kuva 5398.

Kulunut sota oli ollut tykistön miehille sekä raskas että kunniallinen: joulukuussa rykmentti oli ollut antamassa tulitukea kuulun hölmön tölväyksen aikana. Tammikuussa taas oltiin puolustamassa Summaa, jossa pakkanen toisinaan painui 40 asteen tuntumaan.

Tykistön toimintamallina oli tulittaa vihollistykistön tuliasemia sekä hyökkäykseen ryhmittyviä joukkoja. Myös vihollispanssarit ja jalkaväen puolustusasemat olivat hyviä maaleja, joihin pyrittiin ja onnistuttiinkin usein iskemään. Jalkaväkeä vastaan ammuttiin usein srapnelliammuksia, joiden teho perustui ammuksen sisältä tulialueelle levinneisiin metallikuuliin.

Menestyksistä huolimatta oli jouduttu tulemaan taaksepäin. Helmikuussa vihollinen oli ryhtynyt jälleen hyökkäämään ja Summa oli murtunut ennen kuun puolta väliä. Sieltä oli vetäydytty Viipurin maalaiskunnassa sijainneen Honkaniemen aseman kautta Yläsommeelle. Sodan edetessä tappiot olivat alkaneet kasvaa: sodan ensimmäisinä viikkoina Kenttätykistörykmentti 6:n aikana oli menetetty kahdeksan miestä, vuoden vaihteen jälkeen kaatuneita oli jo yli 40. Suuri osa menetyksistä oli tapahtunut maaliskuussa. Rykmentin II patteristoon kuulunut tykkimies Matti Mäntylä oli kaatunut maaliskuun 2. päivänä. Hänet haudattiin Nokialle sankarihautaan.

Vaikka sitä ei vielä tässä vaiheessa tiedetty, oltiin jo sodan viimeisellä viikolla. Ammuspulaa ei I patteriston sotapäiväkirjan mukaan ollut juuri koettu mutta nyt sekin alkoi tuntua. Suurempana huolena näyttää kuitenkin olleen käytössä kulunut ja vikaantunut kalusto: 24.2. helmikuuta koko patteristossa oli enää 5 toimintakuntoista tykkiä. Maaliskuun 3. päivänä taas kaikki haupitsit olivat poissa pelistä ja kanuunat olivat niin kuluneet, että ammunta hajosi satojen metrien alueelle.

Nyt maaliskuun 7. päivänä Viipuri oli jo aivan puolustajien selän takana, mutta sentään vielä tukevasti omien hallinnassa. Alikersantti Heikkilä oli tuona päivänä patteristonsa tulenjohtueessa tähystäjänä tehden havaintoja omasta ammunnasta ja vihollisen liikkeistä. 

Sotapäiväkirjaa lukemalla huomaa, että suomalaisella tykistöllä oli tapana ahdistella vastapuolen tulenjohtajia ammunnallaan. Kohdistamalla tulen heihin sai vihollistykistön ammunnan usein epätarkaksi, loppuipa se toisinaan kokonaankin. Venäläiset ilmiselvästi tunsivat samat keinot, sillä juuri maaliskuun 7. päivänä he ottivat kohteekseen suomalaiset tulenjohtajat. Tarkka tuli koitui alikersantti Heikkilän kohtaloksi: hän kaatui saatuaan osuman viholliskranaatista.

Rauhan tultua Toivo Heikkilä kirjoitti veljelleen Paikallissanomiin koskettavan muistokirjoituksen, jossa sanotaan mm. näin:

"Vuosien kuluessa kasvoimme miehiksi ja elämä alkoi meillekin näyttää aurinkoista puoltaan. Saimme silloin aloittaa oman onnemme seppänä. Mutta vaikka tiemme erottautuikin eri tahoille, johdatti tuo veljenrakkaus meidät usein yhteen. Silloin nautimme toistemme läheisyydestä enempi kuin koskaan. Yhdessä kesälaitumella kuljettiin kauniissa syntymäpitäjässämme Suodenniemellä. Siellä lumoavien järvien rantamilla kaloja ongittiin ja kun saatiin isompi ahven tai hauki, niin sepä tuotti meille suurta tyydytystä ja äidille iloa, kun hän siitä kalakeittoa pojilleen valmisti. Näin me kesät laitumella yhdessä elvyttiin.

Siksipä kieltäytyykin ajatus nyt tajuamasta, ettet sinä, veljeni, enää ensi kesänä souda uistinta Valkijärven selällä. Ettei enään soutamasi venhe tule esiin kallioniemekkeen takaa, tullaksesi ottamaan yhteiset löylyt äidin lämmittämässä savusaunassa. Mutta niin on, ei enään. Vain muistojen kultaiset langat johtavat menneisyyteen ja palauttavat sieltä aina uudelleen mieleen ystävän, toverin, veljen. [...] Meidän on ylhäältä etsittävä voimaa voidaksemme sinun laillasi kantaa kohtalomme, kun vuoromme kerran tulee."

Lähteet:

Kenttätykistörykmentti 6:n I patteriston (I/KTR 6) sotapäiväkirja, Kansallisarkisto.

Kenttätykistörykmentti 3:n I patteriston (I/KTR 3) sotapäiväkirja, Kansallisarkisto.

KTR 3:n kaatumis- ja katoamisilmoitukset (Ea 18), Kotijoukkojen esikunnan rovastintoimiston arkisto, Kansallisarkisto.

Suomen sodissa 1939-1945 menehtyneiden tietokanta, Kansallisarkisto.

Jankkari Sakari: Kunniavelkamme sotaveteraaneille ja kotiseudulle: Suodenniemen veteraanimatrikkeli: elämää sodissa ja kotirintamalla vuosina 1939-1945. Suodenniemi 2007.
Paikallissanomat 18.4.1940.
Talvisodan historia 2. WSOY, Helsinki 1978.
Heikki Heikkilän valokuva: Suomen Kuvalehti 37/1940.