Syöksy yli Oinassalmen

Talvisodan alkaessa marraskuun 30. päivänä 1939 puna-armeija vyöryi Suomeen koko rajan pituudelta kaikkia sen yli johtavia teitä pitkin. Pääpaine kohdistui Karjalan kannakselle, jossa olivat itäisten raja-alueiden parhaat tiet ja lyhin etäisyys Helsinkiin, mutta vahvat vihollisvoimat lähestyivät myös muista suunnista.

Omalla tavallaan uhanalainen oli Ilomantsi, jota neuvostojoukot lähestyivät sinne idästä johtavaa tietä pitkin. Tie oli varsinkin itäisimmältä osaltaan Megrin rajakylästä Liusvaaraan vähäinen korpitie eikä se siitä juuri laveammaksi muuttunut myöhemminkään. Puna-armeijan marssiopas kuvasi tien 80 kilometrin osuutta Liusvaarasta Ilomantsiin kylätieksi, jota olisi vilkkaan autoliikenteen aikana parannettava jatkuvasti.

Vihollinen kuitenkin tiesi, että tieolot muuttuisivat kunhan Ilomantsi vallattaisiin. Sieltä haarautuivat kohtalaisen hyvät tiet eri suunnille Sisä-Suomeen ja marssioppaan mukaan sen kautta piti edetä Jyväskylään saakka.

Näkymä tieltä Oinassalmen luota maaliskuussa 1940, viikko
rauhanteon jälkeen. Kuva: SA-kuva 8709.

Ilomantsin suunnalla maata puolustivat melko harvalukuiset suomalaisjoukot. Niihin kuului muiden muassa Kenttätäydennysprikaatin XII pataljoona (XII/KT-Pr.), jossa palvelivat 32-vuotias Laviasta kotoisin ollut mutta Suodenniemellä asunut sotamies Bruuno Jokisalo sekä 26-vuotias Suodenniemellä syntynyt mutta Porin maalaiskuntaan muuttanut alikersantti Matti Nissinen.

Pataljoonan vaiheita on mahdollisuus seurata sen sotapäiväkirjasta, jonka löytää mutkan kautta. Ylimääräisten harjoitusten eli YH:n aikana perustettu joukko-osasto muuttui tammikuussa Jalkaväkirykmentti 41:n II pataljoonaksi (II/JR 41), jonka nimellä myös päiväkirja löytyy. Se kertoo, kuinka pataljoona lähti Porista kohti rintamaa itsenäisyyspäivänä 6.12.1939. Juna vei Haapamäen, Jyväskylän ja Pieksämäen kautta nykyisen rajan takana olevaan Elisenvaaraan ja edelleen Ilomantsiin. Perillä sotatoimialueella oltiin 9. päivän tienoilla, reilu viikko sodan alkamisen jälkeen.

Vihollinen oli siihen mennessä edennyt jo nykyisenkin valtakunnanrajan sisäpuolelle Ilomantsin Möhköön. Suomalaiset olivat vetäytyneet Karpanjärven ja Petkeljärven välisen Oinassalmen (toisinaan mainittu myös nimellä Oinaansalmi) länsirannalle. Sieltä tehtiin retkiä vesistön yli vastapuolen asemiin ja selustaan ja torjuttiin vastustajan partioita.

Joulukuun 12. päivänä 1939 Kenttätäydennysprikaatin V pataljoona (V/KT-Pr.) hyökkäsi yhdessä Erillinen Pataljoona 11:n (Er.P 11) kanssa venäläisten asemiin Möhkön edustalla. Jokisalon ja Nissisen pataljoona oli tässä rynnistyksessä hyökkäävien joukkojen reservinä. Hyökkäys ei kuitenkaan saavuttanut tavoitettaan ja se jouduttiin vetämään takaisin, minkä johdosta eversti Paavo Talvela määräsi sen uudistettavaksi seuraavana päivänä. Tällä kertaa XII pataljoona pantiin mukaan hyökkäysrivistöön. Sen piti edetä Möhköön Oinassalmelta sinne vievän tien pohjoispuolisessa metsikössä.

Aikalaiskartan näkymä Oinassalmen taistelumaastosta jonkin matkaa
itään Ilomantsin kirkolta. Vasemman puoleinen ympyrä merkkaa
Oinassalmea, oikeanpuoleinen suomalaisten tavoitteena
ollutta Möhkön kylää. Talvisodan ensimmäiset suodenniemeläiset
sankarivainajat kaatuivat niiden välillä tien pohjoispuolisessa metsässä.
Vasemmanpuoleisen ympyrän sisällä Oinassalmen yli on merkitty lossiyhteys.
Nykyinen tie ylittää salmen vähän etelämpää.

Ennen hyökkäyksen alkamista 13.12. saatiin vihollisvangeilta tieto, että alueella toimi kaksi neuvostorykmenttiä. Se puolestaan paljasti, että Ilomantsia vastaan oli hyökkäämässä kokonainen puna-armeijan divisioona, noin 20 000 miestä. Näissä tunnelmissa lähdettiin jälleen etenemään. Sen aloitusta lykkäsivät salmen rantaan ilmestyneet neljä punatähdillä varustettua panssaria, joiden vaarattomaksi tekemistä jouduttiin odottamaan. Salmen ylitykseen päästiinkin vasta kello 10.50 ja sen vastarannalla oleva metsä tavoitettiin klo 11. Tässä vaiheessa salmen vasemmalla rannalla ollut komentokorsu sai niskaansa vihollisen tykistöiskun, josta vain yksi siellä olleista upseereista säilyi vahingoittumattomana.

Parin tunnin ja parin kilometrin etenemisen jälkeen kohdattiin kovaa vihollistulta, joka pysäytti edessä kulkeneen Nissisen 3. komppanian etenemisen. Silloin Jokisalon 2. komppania sai tehtäväksi lyödä edessä olevan vihollisen, minkä jälkeen 3. komppania voisi jatkaa etenemistään.

Toisen komppanian hyökkäyksen jälkeen 3. komppania pääsi vielä vähän eteenpäin. Noin kahden kilometrin etenemisen jälkeen kuultiin vasemmalla olleelta 1. komppanialta, että vihollinen saarrosti heidän puoleltaan. Tämän vuoksi ja koska komentokorsu oli poissa pelistä, päätettiin hyökkäys keskeyttää ja palata lähtöasemiin.

Päivän taistelut olivat vaatineet pataljoonasta 11 miestä kaatuneina ja 6 kadonneina. Haavoittuneita oli 11. Kolmannen komppanian rynnistys kohti Möhköä oli vaatinut Matti Nissisen hengen. Hän oli ensimmäisenä kaatunut, jolla on muistomerkki Suodenniemen sankarihautausmaalla. Ruumis jäi vihollisen puolelle eikä sitä koskaan löydetty. Myös sotamies Jokisalo oli kaatunut. Hänen viimeinen leposijansa on Lavian sankarihautausmaalla.

Edestakaiset koukkaukset Oinassalmen puolelta toiselle jatkuivat koko keskitalven eikä venäläisten onnistunut siirtää päävoimiaan sen yli. Siksi Oinassalmi kesti eikä puna-armeija koskaan päässyt perille Jyväskylään. Oinassalmen alue on edellisiin täällä kerrottuihin talvisodan taistelupaikkoihin nähden poikkeuksellinen, koska se sijaitsee yhä Suomen alueella. Siellä voi siten vapasti käydä paikkoja katselemassa ja muistamassa sen kahta suodenniemeläistä uhria.

Lähteet:
Kenttätäydennysprikaatin XII pataljoonan sotapäiväkirja (SPK 1565), Kansallisarkiston Digitaaliarkisto.
Matti Nissisen sotilaskantakortti, Kansallisarkiston Digitaaliarkisto.
Talvisodan historia 3 (WSOY 1978).
Kautto Antero (toim.): Puna-armeijan marssiopas Suomeen 1939, Karisto Oy, Hämeelinna 1989.
Suomen sodissa 1939-1945 menehtyneiden tietokanta, Kansallisarkisto.
Karttapohja: www.karjalankartat.fi, Maanmittauslaitos.
Bruuno Jokisalon ja Matti Nissisen valokuvat: Vapautemme hinta. Sodan 1939-1940 sankarivainajat. Suomen Kuvalehti, Helsinki 1941.