Vuosien 1695-1696 talvi oli laajalla alueella ankara. Keski-Euroopan joet jäätyivät ja Islannin ympärille muodostui jääkenttä, joka ei ehtinyt sulaa koko seuraavan kesän aikana. Keväällä Suomessa lumi ei ottanut sulaakseen ja kylvöt myöhästyivät. Edellistenkään vuosien sato ei ollut kummoinen mutta mahtui normaalin vaihtelun piiriin. Nyt oli kuitenkin syytä olettaa, että jotain vakavampaa oli tulossa: joillakin paikoilla Suomessa kerrotaan kylvötöihin päästyn vasta juhannuksen aikoihin. Kesällä tuntui satavan jatkuvasti eikä vilja näyttänyt valmistuvan. Se oli vielä vihreää, kun hallayöt jo elokuun puolen välin jälkeen alkoivat ja tekivät siitä selvää.
Koettu kesä 1696 oli pahin miesmuistiin mutta epätavalliset
sääilmiöt jatkuivat. Seuraava talvi oli aluksi hyvin leuto. Eteläisen Suomen
järvet vapautuivat yllättäen jäistä helmikuun 11. päivän tienoilla ja joillakin
seuduilla Itämeren länsipuolella hämmentyneet talonpojat ryhtyivät kylvötöihin.
Lopputalvena kuitenkin saatiin suunnattomasti lumisateita ja kylvetty siemen
tuhoutui syysviljojen mukana. Vaikea tilanne alkoi olla kriittisen vakava.
Aiempina katovuosina oli apuviljaa tuotu erityisesti Baltiasta, joka vielä
tuolloin oli osa Ruotsin suurvaltaa. Nyt kato oli kuitenkin iskenyt ennennäkemättömän
laajalle eivätkä olot siellä olleet juuri paremmat kuin täälläkään. Pieni jääkausi koetteli Eurooppaa.
Robert Wilhelm Ekman kuvasi tienvarren kerjäläisperhettä vuonna 1860, vain vähän ennen seuraavaa suurta nälänhätää. |
Ankaran kadonkin aikana siemenviljaa ja karjaa yritettiin
säästää, koska tulevaisuus oli niistä riippuvainen. Lopulta kevään koittaessa
siemen oli syöty kuten karjakin. Viimeinen yritys hengissä pysymiseksi oli turvautuminen muiden apuun: ruoan loppuessa suuret ihmisjoukot hylkäsivät
kotinsa ja suuntasivat perhekuntina ja suurempinakin joukkoina maantielle.
Kato
vaikutti niin ylhäisten kun alhaisten elämään, mutta kaikkein vaikeinta oli
niillä, joilla varastot jo alun perinkin olivat heikoimmat. Paljon on kiistelty
siitä aiheuttivatko nälänhädän aikaisen väestökatastrofin nälkä itsessään vai
aliravittuun kansaan iskeneet ja kerjäläislaumojen levittämät kulkutaudit. Mouhijärven
pitäjässä (käsitti tuolloin myös Suodenniemen ja Lavian) punatauti, pilkkukuume ja lavantauti lienivät joka tapauksessa yhtä tuttuja
vieraita kuin nälkä ja kiertolaisetkin.
Nykyaikainen kuva männyn nilakerroksen eli petun irrotuksesta kaapimen, 'lusan' avulla. Jälkikäsiteltynä siitä saatiin jatketta ruisjauholle. Kuva: Juha Kämäräinen/Wikimedia Commons |
Mouhijärven seurakunnassa kuolleista on pystytty pitämään
kirjaa, vaikka merkintöjen perusteella näyttää että työtä on usein tehty
kovassa kiireessä ja merkiten useita vainajia kirjoihin samanaikaisesti.
Kunnollista hautaamista ei kriisin kärjistyessä voitu taata vaan usein
jouduttiin turvautumaan joukkohautaamiseen. Hätätilasta huolimatta ihmisten
tarve tulla haudatuksi siunattuun maahan oli kova eikä joukkohautojakaan
perustettu minne sattui. Suodenniemellä hautapaikkana saattoi toimia nykyinen
vanha hautausmaa, jonka alueella jo tuolloin seisoi kirkko. Pitäjässä
haudattiin myös joukko muualta saapuneita kerjäläisiä, joiden henkilöllisyyttä
ei ilmeisistä yrityksistä huolimatta aina saatu selville.
Suunnattoman suuri kasvu kuolleisuudessa näkyy alapuolella olevista kaavioista ylemmässä. Ahkera tutkija voisi vuosien 1696 ja 1697 kuolleiden luetteloista laskea myös suodenniemeläisten uhrien osuuden näistä Mouhijärven kokonaisluvuista, koska vainajien kotikylät on mainittu. Sen sijaan nälänhädän aiheuttamien kuolemantapausten erottaminen luonnollisista jäisi varmaan päättelyn tasolle, koska kuolinsyitä ei useinkaan ole mainittu. Punainen viiva kuitenkin puhuu siitä omaa kieltään.
Suunnattoman suuri kasvu kuolleisuudessa näkyy alapuolella olevista kaavioista ylemmässä. Ahkera tutkija voisi vuosien 1696 ja 1697 kuolleiden luetteloista laskea myös suodenniemeläisten uhrien osuuden näistä Mouhijärven kokonaisluvuista, koska vainajien kotikylät on mainittu. Sen sijaan nälänhädän aiheuttamien kuolemantapausten erottaminen luonnollisista jäisi varmaan päättelyn tasolle, koska kuolinsyitä ei useinkaan ole mainittu. Punainen viiva kuitenkin puhuu siitä omaa kieltään.
Suuri Pohjan sota alkoi vuonna 1700 ja teki lopun Ruotsin suurvalta-ajasta.
Lähteet:
Mouhijärven seurakunnan syntyneiden ja kastettujen luettelo 1665-1724, Kansallisarkiston Digitaaliarkisto.
Lappalainen Mirkka: Jumalan vihan ruoska: suuri nälänhätä Suomessa 1695-1697. Siltala 2012.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti