Ruotusotilaiden mailla Kittilän kylässä

Kiertelin viime kesänä ympäri Suodenniemeä kuvaamassa paikkoja, joissa alkukesästä verkkoon tulleen kartta-aineiston mukaan sijaitsi 1700-luvun lopulla ruotusotilastorppa. Näillä torpanpaikoilla vierailu oli jännä ja kiinnostava kokemus. Kirjoista luetut ruotuarmeijaa koskevat jutut muuttuivat todellisemmiksi kun näki, missä sen sotilaat kerran asuivat ja olivat.

Vaikka torppien paikat on kohtalaisen helppo tunnistaa maastosta, ei tietyn ruodun sotilaiden yhdistäminen tiettyyn torppaan ole aivan yhtä yksinkertaista. Pitäjässä asui nimittäin samanaikaisesti sekä nykyisiä että entisiä ruotusotilaita ja reserviläisiä. Lisäksi joissain kylissä sekä sotilaita että torppia oli useita samanaikaisesti. Oletan kuitenkin, että alla näkyvällä mäellä sijaitsi kerran ruodun 110 sotilastorppa, jota ylläpitivät Kelan talo Kittilästä, Tahlon talo Pohjakylästä ja Kourin talo Mouhijärven Pukarasta. Periaatteessa niiden torppa olisi voinut sijaita muuallakin, mutta koska osa katselmusrullista viittaa ruotuun vain nimellä Kittilä, oletan sen tarkoittavan juuri tätä kartan ainoaa Kittilässä näkyvää sotilastorpan paikkaa.

Sikäli kuin isojakokartasta pystyy päättelemään, tuolla nykyisinkin asutulla mäellä
torppa kerran sijaitsi. Sieltä lähdettiin maata puolustamaan niin Pohjois-Saksaan kuin Savon maillekin.
Useammankin kerran kävi niin, ettei torpan isäntä enää palannut retkeltään.

Ensimmäinen torppaa asuttanut sotilas, jonka tiedot löysin katselmusluetteloista oli Erich Michellson Stenhugare (=Kivenhakkaaja). Tiedot hänestä ovat aika vähäiset: hänet mainitaan vuoden 1712 katselmusluettelossa ja hänen tiedetään sairastelleen. Se ei ole tiedossa, kuinka pitkään Stenhugare oli tehtävässään, mutta huhtikuun 1. päivänä vuonna 1726 hänen paikkansa sai 20-vuotias Erich Matsson Påhja. Ruotusotilaiden alkuperästä ei yleensä kerrota tarkasti ja Påhjankin kohdalla on merkitty vain, että hän oli kotoisin Suomesta. Sen käsite ei ollut aivan sama kuin nykyisin, vaan tuolloin Suomella tarkoitettiin lähinnä nykyistä eteläistä Suomea, ellei jopa pelkkää Varsinais-Suomea.

Tämä ensimmäinen Erich Påhja näyttää korvautuneen toisella samannimisellä 17.6.1737. Hän oli komennettuna Viaporin rakennustyömaalle Helsinkiin vuonna 1754 ja sai puolestaan eron maaliskuussa 1758. Tilalle otettiin ruodusta numero 120 Mats Mattsson Påhja.

Tähän saakka Kittilän ruotusotilaiden elämä näyttäytyy aika rauhallisena mutta kovempia aikoja oli tulossa. Porin läänin jalkaväkirykmentin sotilaita, myös suodenniemeläisiä, näyttää 1700-luvun puolimaissa lähetetyn Pohjois-Saksaan Pommeriin, joka vielä tuolloin kuului Ruotsin valtakuntaan ja jossa oli syttynyt sota. Mats Påhja sairastui sotaretken aikana ja menehtyi sairastuvalla Stralsundissa heinäkuun 18. päivänä 1762. Ruotu oli jälleen kovan edessä kun se joutui etsimään tilalle uutta miestä.

Kittilän kylän isojakokartassa vuodelta 1783 näkyvä
punertava suorakulmio ja teksti "Soldate ägor"
 osoittavat sotilastorpan sijainnin nykyisen Jalkavalantien
varrella. Vasemmalla näkyvät punaiset neliöt nykyisten
Röyskäntien ja Jalkavalantien risteyksen paikkeilla
ovat Kelan (A), Kurjen (B), Yli-Rosin (C) ja Ala-Rosin
eli Saksan (D) talojen pihapiirit.

Lokakuun 18. päivänä samaa vuotta Påhjan seuraajaksi tuli Porin läänissä syntynyt Jöran Johansson Pohja. Hänkään ei ehtinyt olla tehtävässään kauaa, sillä hän menehtyi yleensä keuhkotaudiksi tulkittuun rintatautiin (bröstsiukan) vain 34-vuotiaana 13.1.1776. Taas oli etsittävä tilalle uusi mies, joksi saatiin myöskin Porin läänissä syntynyt Johan Henrichsson Kelander.

Kelanderin aikana Ruotsin valtaistuimella oli kuningas Kustaa III, joka havitteli takaisin Venäjälle 1700-luvun kuluessa menetettyjä maa-alueita. 1780-luvun käydessä kohti loppuaan hän sai Venäjän kanssa aikaan sodan, joka vei myös monet suodenniemeläiset ruotusotilaat jälleen kerran sotakentille. Kelander siirtyi muun Porin läänin rykmentin mukana valtakunnan silloisen itärajan tuntumaan Savoon.

Kartta näyttää myös torppaan kuuluneet peltotilkut nykyisten
Kuusjärventien ja Jalkavantien varrella. Ne on merkitty
keltaisella värillä ja tekstillä "Soldatens". Rauhan oloissa
torpan haltija viljeli niitä harjoitusten ja katselmusten lomassa.

Sota ei sujunut Ruotsin kannalta kovin hyvin. Hyökkäys kohti silloin venäläisille kuulunutta Haminaa vastaan tyrehtyi ja aiottu Pietarin valtaus tuntui päivä päivältä kaukaisemmalta haaveelta. Pian Venäjä kävi vastahyökkäykseen ja saikin joitain alueita haltuunsa. Tässä tilanteessa Savon Prikaatin komentaja Curt von Stedingk päätti hyökätä venäläisten kimppuun Rantasalmen Parkumäellä. Tuloksena oli Ruotsin ensimmäinen hyökkäysvoitto sitten vuosisadan alun ja kuningas Kaarle XII:n päivien. Johan Kelanderille Parkumäen taistelusta tuli kohtalokas, sillä hän haavoittui ja kuoli saamiinsa vammoihin reilua viikkoa myöhemmin, 30.7.1789. Kun sota seuraavana vuonna päättyi, pysyivät rajat entisillä paikoillaan.

Kittilän torppaan asettui hetkeksi Anders Walberg –niminen soturi, mutta ennen pitkää hänen tilalleen nostettiin reservistä Johan Jöransson Still. Vuonna 1800 hän oli 31-vuotias ja perheellinen, kuten muuten myös kaikki edeltäjänsä Erich Påhjasta lähtien.

1800-luvun alussa Pommerin säilyminen Ruotsin hallussa oli uudelleen vaakalaudalla ja suodenniemeläisiäkin ruotumiehiä lähetettiin jälleen sinne. Johan Still oli yksi lähtijöistä. Ja kohtalo oli jälleen kova: Still haavoittui Stralsundissa ja menehtyi siellä elokuussa 1807. Merkinnät vahvistavat hänen tulleen myös haudatuksi sinne. Ruotsillekaan ei käynyt hyvin, kun Pommeri kirposi lopullisesti sen otteesta.

Kittilän viimeiseksi jääneeksi ruotusotilaaksi kohosi reserviläinen Johan Stor. Pian edessä oli jälleen uusi sota, sillä kertaa sekä Ruotsin että ruotuarmeijan viimeinen.

Lähteet:

Porin läänin jalkaväkirykmentin katselmusrullat ja värväysluettelot 1712-1804, Kansallisarkisto.
Kittilän kylän vuoden 1783 isojakokartta, Kansallisarkiston Digitaaliarkisto.
Mouhijärven seurakunnan kuolleiden luettelo 1776, Kansallisarkiston Digitaaliarkisto.

Jankkari Sakari (toim.): Suodenniemi: elämää maalaispitäjässä 1540-1939. Suodenniemi-Seura ry, Sastamala 2011.