Kun sirpit heiluivat tähkien yläpuolella

Tasan 100 vuotta sitten Suodenniemellä elettiin yhtä sen historian erikoisimmista hetkistä. Pitäjässä oli heinäkuun 13. päivästä saakka jatkunut maatalouslakko, jonka kenties tunnetuin tapahtuma oli Tahlon pellolla Pohjakylässä lauantaina 28. heinäkuuta sattunut yhteenotto. Koivuniemeläinen Vihtori Noukka kertoi siitä muutamia viikkoja tapahtuneen jälkeen näin:

”Noin kello 2 aikana päivällä seistessäni erään vanhan aittarakennuksen luona lähellä [Kinansalmen pohjois]rantaa, näin maantiellä vähän matkan päässä palokunnan talolta kirkolle päin suuren joukon lakkolaisia liikkuvan Tahlon pellolle päin, jolloin samalla huomasin, että leikkaajat Tahlon pellolla lakkasivat työstä ja kokoontuivat yhteen riviin pellolle jääden seisomaan paikalle. Heidän edessään näkyi kaksi miestä seisovan myös hekin liikkumatta. Hetken kuluttua näkyi lakkolaisia tulevan ulos metsästä ja kokoontuen nurmikolle pellon luona jonkun matkan päässä leikkaajista. Joukosta etenivät muutamat miehet ja kokoontuivat leikkaajien edessä seisovien ympärillä, minkä ohessa näkyi lakkolaisten joukosta muutamia liikkuvan kuten tahtoisivat piirittää leikkaajia, mutta sitten ryntäsivät kaikki lakkolaiset paikalla olevia leikkaajia vastaan, jolloin näkyi, että siinä oli tappelu, joka ei kuitenkaan kestänyt kuin muutaman minuutin, minkä jälkeen hyökkääjät perääntyivät leikkaajien jäädessä entiselle paikalleen. Mutta sittemmin perääntyivät leikkaajatkin salmelle päin ja lähtivät vihdoin lautalla salmen yli Kinan talon maalle.”

Rukiinleikkuun alettua lakkolaiset marssivat paikalle palokunnantalolta.
Ehkä väkijoukon saapuminen oli vähän kuin tässä Per Åke Laurénin
maalauksessa, vaikka lyömäaseita heillä ei kai vielä siinä vaiheessa
ollutkaan. Julkaistu painokuvana Kyläkirjaston Kuvalehdessä 1.1.1903.

Tapahtumat saivat alkunsa saman päivän aamuna, kun rukiidensa varisemisesta huolestuneet tilalliset päättivät yksissä tuumin kiertää korjaamassa ne ainakin niistä paikoista, joissa varisemisen riski oli kaikista suurin. Syksymmällä laadittujen todistajankertomusten johdannoksi on alkupäivän kulusta kerrottu, että ”joukko tilanomistajia ynnä muita työhalukkaita henkilöjä, yhteensä muutamia kymmeniä miehiä […] kokoontui Kittilän kylään, jossa leikattiin rukiit Kelan ja Saksan tiloilla, minkä jälkeen lähdettiin Tahlon pellolle, johon kokoontui noin 40-50 miestä.”

Ilmeisesti lisävoimien odottelu aiheutti sen, että lakkolaiset eivät puuttuneet tapahtumiin vielä Kittilässä. Iltapäivällä tilanne oli jo toinen. Vihtori Prusi muisteli omassa todistuksessaan, että ”työt [Tahlon pellolla] aljettiin ja kun oli leikattu jonkin verran, huomattiin palokunnan talolta suuren väkijoukon – minun arvioimiseni mukaan useita satoja – miehiä ja naisia lähtevän pellolle päin, jossa olimme työssä.”

Kalle Sianoja kertoi, että ”kun huomattiin lakkolaisten lähtevän palokunnan talon mäeltä työmaalle päin, lakattiin työstä ja asetuttiin yhteen riviin, jolloin muutamat ottivat puolustusaseeksi seipään pätkiä, muutamille jäivät sirpit käteen. Lakkolaisten saavuttua paikalle noin 200-300 miehen suuruisena joukkona, kielsi kruununvouti [Arno Rydman] useampia kertoja kovalla äänellä lain nimessä väkivaltaa tekemästä kehottaen hajaantumaan, mutta vastaukseksi kuului lakkolaisten joukosta huuto ”ei ole lakia!”.”

Tahlon tuolloiset tilukset Pohjakylässä näkyvät kartassa vihreällä viivalla
reunustettuna. Jossakin tuolla alueella se yhteenotto tapahtui.
Karttapohja: www.paikatietoikkuna.fi

Tässä vaiheessa elettiin äärimmäisen jännittäviä hetkiä, sillä aseet saattaisivat alkaa puhua millä hetkellä hyvänsä. Nimismies Wahlroosilla oli taskuase ja epäilemättä joillakin muillakin, sillä Wahlroos oli sanonut, että vasta sitten saisi ampua, kun hän olisi ampunut ensimmäisen laukauksen. Kun tuota ensimmäistä laukausta ei kuultu, jäi ampuminen sillä erää sikseen.

Varsinainen kamppailu käynnistyi pian joukkojen kohdattua ja kuten Vihtori Noukka kertoi, se kesti muutamia minuutteja. Aseina käytettiin seipäitä, sirppejä ja kaikenlaisia muitakin astaloita, joita pellolta ja sen pientareilta saattoi löytää. Lähitaloihin kuului kova meteli. Uhrejakin tuli, sillä Olga Kalpan muistelun mukaan kahakassa loukkaantuivat lakkolaisten puolelta [Vihtori] Lähde sekä Seppä –niminen mies. Rukiinleikkaajien puolelta loukkaantui Oskari Jylli ja myös Oskari Niemen kerrotaan saaneen nujakassa haavan oikeaan ohimoonsa. Uhreja lienee vielä muitakin, mutta pysyvistä vammoista asiakirjat eivät kerro.

Sosialidemokraatti-lehti
kertoi lakkolaisten puolen
Tahlon pellon tapahtumista
tapauksen tutkintaa koskevassa
uutisessaan 7.8.1917.

Yhteenoton laannuttua lakkolaiset perääntyivät mutta uhkasivat palata lisävoimia saatuaan takaisin ja hankkia samalla sotaväkeä rikkureita kurittamaan. Uhkausta yritettiin ilmeisesti toteuttaakin, sillä iltapäivällä Mikkolaan puhelua yrittänyt Aili Tuori todisti sattumalta kuulleensa luuristaan Mikkolasta Tampereelle soitetun puhelun. Siinä lakkolaisiin kuulunut soittaja puhui Eriksson-nimiselle miehelle ja pyysi häntä järjestämään Suodenniemelle 50 miehen vahvuisen sotilasosaston. Tuori ei kuullut mitä Tampereelta vastattiin mutta epäili vastauksen olleen kielteisen, koska soittaja alensi pyyntöään ensin 20 mieheen, sitten 10 ratsuun ja lopulta 5 ratsuun, joiden kulut lakkokomitea olisi kuulemma voinut maksaa. Pyyntöä yritettiin kai vielä uusia, sillä pajuniemeläinen kauppias Oskari Mäkinen sanoi kuulleensa myöhemmin samana päivänä samanlaisen puhelun, jossa tosin soittaja oli eri kuin Tuorin kuulemassa puhelussa.

Kahakan päätyttyä leikkaajat päättivät keskeyttää työnsä ja poistuivat kuka minnekin Pukan ja Tahlon suuntaan. Osa ylitti heinäkrinneillä ja kahlaten Kinansalmen Kinan talon puolelle. Kuin jonkinlaiseksi loppuhuipennukseksi ammuttiin Kirkkojärvellä muutamia laukauksia veneillä seuraamaan lähteneiden lakkolaisten karkottamiseksi.

Muutamia päiviä myöhemmin Tyrvään kruununnimismies Juho Kalske ja lääninsihteeri Edvin Wahlstén saapuivat pitäjään selvittelemään tapahtumien kulkua. Selvittelyyn kuului myös käynti kahakkapaikalla. Leikkaajat kertoivat tapauksesta suunnilleen yllä kerrotulla tavalla, kun taas lakkolaiset sanoivat leikkaajien hyökänneen heidän kimppuunsa, kun he yleisellä kylätiellä pysytellen olivat kehottaneet rikkureita keskeyttämään työnsä. Takaa-ajettuina he olivat joutuneet perääntymään pellolta. Ristiriitaiset kertomukset johtivat lopulta siihen, että tapahtumien yksityiskohtainen kulku jäi epäselväksi.

Vuosia myöhemmin Tahlon pellon tapahtumista saatettiin puhua jo vähän kevyempään sävyyn. Yksi mukana olleista, Väinö Koskela, kertoili olleensa semmoisissa talkoissa, joissa sirpit heiluivat tähkien yläpuolella.

Lähteet:
Eino Kalpan kertomus Suodenniemen sisällissotatapahtumista. Laatimisvuosi 1920. Vapaussodan historian komitean arkisto (C III 1; s. 536-550), Kansallisarkisto.
Eino Kalpan muistelmakirjoitus sisällissodasta ja sen taustoista. Laatimisvuosi 1936. Vapaussodan Rintamamiesten liitto ry:n arkisto (T 15834-15835/01; Helsinki), Kansallisarkisto.
Olga Kalpan muistelmakirjoitus Suodenniemen tapahtumista 1900-luvun alusta sisällissotaan. Laatimisvuosi 1935. Suomen Vapaussodan itsenäisyysarkisto (jakso 206, k. 8), Kansallisarkisto.
Kaarle Rouhun muistelmakirjoitus liitteineen sisällissodasta ja sen taustoista. Laatimisvuosi 1936. Vapaussodan Rintamamiesten liitto ry:n arkisto (T 15834-15835/07; Mouhijärvi), Kansallisarkisto.
Akseli Saikkalan muistelmakirjoitus itsenäistymisen vuosista. Laatimisvuosi 1938. Vapaussodan Rintamamiesten liitto ry:n arkisto (T 15834-15835; Lavia), Kansallisarkisto.
Suodenniemen maatalouslakkoon liittyvät todistajankertomukset. Kopiona tekijän hallussa.
Satakunta 18.8.1917. Kansalliskirjaston Historiallinen sanomalehtikirjasto.
Jankkari Sakari (toim.): Suodenniemi: elämää maalaispitäjässä 1540-1939. Suodenniemi-Seura ry., Sastamala 2011.
Piilonen Juhani: Sastamalan historia 3: 1860-1920. Sastamalan historiatoimikunta, Vammala 1997.
Kuvituksena käytetyt lehtileikkeet Kansalliskirjaston Historiallisesta sanomalehtikirjastosta.

Maatalouslakko rikkoi välejä 100 vuotta sitten

Vuonna 1917 Suomi oli mullistusten kourissa. Keisari ja Suomen suuriruhtinas Nikolai II oli maaliskuussa joutunut luopumaan kruunusta ja hänen tilalleen nousi porvarillinen väliaikainen hallitus, joka pyrki rauhoittamaan kuohuvan maan, tavalla tai toisella. Keisarinvallan päättymisen myötä päättyi myös meneillään olleesta maailmansodasta johtunut sotatila, jonka aikana lakkoilu oli ollut kiellettyä.

Lakkoja alkoikin syntyä nopeasti. Jo toukokuussa kesken kevätkylvöjen puhkesi Mouhijärvellä maataloustyöväen lakko, jonka päätavoitteena oli saada aikaan sopimus kahdeksan tunnin työajasta. Työantajien leirissä vaatimusta pidettiin kohtuuttomana maataloustöiden epäsäännöllisen luonteen vuoksi, koska toisinaan töitä oli yllin kyllin ja toisinaan oli hiljaisempaa. Mouhijärven lakko päättyi kestettyään yhdeksän päivää ja syntyneessä sopimuksessa työaikaa lyhennettiin keskimäärin kahdeksan tunnin mittaan.

Vuoden 1917 aikana maatalouslakkoja koettiin monella paikkakunnalla.
Tässä Vesilahden lakkolaiset marssimassa sovittelukokoukseen.
Kuva: Työväen Arkisto.

Kesän mittaan lakkoja alkoi syntyä lisää eri puolilla Satakuntaa. Suodenniemellä maatalouslakko alkoi parhaimpaan heinäaikaan heinäkuun 13. päivänä. Aluksi lakko koski maatilan töitä niin, että lakossa olevat saattoivat osallistua vain lehmien lypsämiseen – ja siihenkin vain minimimiehityksellä. Lakonalaiset työt oli määritelty tarkasti, sillä esimerkiksi maidon kantamista navetasta tai lypsämisessä käytettyjen astioiden pesemistä ei lakkolaisten voimin tehty.

Lakon pitkittyessä molemmat osapuolet hakivat ja saivat apua pitäjän ulkopuolelta. Työväki sai kokeneita lakkovahteja eniten Mouhijärven suunnasta, lakonalaiset työt taas pyrittiin tiloilla tekemään apuun pyydettyjen sukulaisten ja tuttavien kanssa. Lakon ensimmäiset päivät menivät kai jotakuinkin rauhallisesti ja ehkä vähän molemminpuolisen hämmennyksenkin vallitessa, mutta jo heinäkuun 17. päivänä sattui Kiikoisten (nyk. Kiikoistenmaa) kylässä Hujon talolla lakkolaisten ja lakonalaisia töitä tekevien välillä yhteenotto. Samoihin aikoihin nujakoitiin myös Mustapäässä ja 20. päivänä Leppälammilla ja Sävissä. Vielä 22. päivänä heinänkorjuu muuttui käsirysyksi Pajuniemessä Vanhankulun niityllä.

Pitkittynyt lakko sai palstatilaa maan eri
puolilla. Vakka-Suomi -lehti kertoi
26.7.1917, että Suodenniemellä
oli vallalla täysi anarkia.

Yksi syy yhteenottojen suureen määrään oli siinä, että järjestysvalta Suomessa oli tuolloin heikoissa kantimissa: poliisivoimia Suodenniemellä edusti vain konstaapeli ja maanviljelijä Johan Helin. Toinen järjestyksen takaaja, Suomen oma sotaväki, oli puolestaan lakkautettu jo vuosia aiemmin. Venäläistä sotaväkeä olisi ollut runsaasti, mutta osa siitä odotti kevään vallankumouksen seurauksena jo kotiinpaluuta ja osa oli pahasti radikalisoitunut. Kukaan ei olisi voinut tietää, kenen puolella sotilaat olivat olleet, jos heitä olisi paikkakunnalle tullut. Mouhijärven nimismies Otto Wahlroos ja hänen esimiehensä Tyrvään kihlakunnan kruununvouti Arno Rydman pyrkivät järjestystä turvaamaan, mutta kaksin hekään eivät voineet tapahtumien vyöryä pysäyttää.

Kun tilanne ei osoittanut ratkeamisen merkkejä, laajentui lakko heinäkuun 23. päivänä niin, että talon omakaan väki ei saanut lakonalaisia töitä enää suorittaa. Näihin aikoihin Suodenniemeltä kiiri viestejä läänin kuvernöörille Turkuun ja aina Helsinkiin saakka ja paikkakunnalle alkoi saapua välittäjiä molemmista suunnista. Tunnetuimmat heistä olivat silloiset prokuraattori P. E. Svinhufvud ja senaattori Allan Serlachius, jotka kävivät sovittelemassa lakkoa heinäkuun 27. ja 28. päivänä. Sopimukseen ei kuitenkaan päästy ja samana päivänä kuin Svinhufvud ja Serlachius lähtivät Suodenniemeltä, tapahtui Pohjakylässä Tahlon pellolla ehkä lakon tunnetuin yhteenotto rukiinleikkuuseen ryhtyneiden tilallisten ja lakkolaisten välillä.

Sosialidemokraatti-lehti esitti asian
lakkolaisten näkökulmasta 28.7.1917.
Kuten kiistoissa yleensäkin, olivat lakon
osapuolten näkemykset tapahtumista
toisistaan poikkeavia.

Suodenniemen pitkäksi venynyt lakko päättyi lopulta elokuun 1. päivän vastaisena yönä ja päivän valjettua solmittiin alempana oleva työehtosopimus. Sellaisiin päättyivät monet lakot muuallakin Satakunnassa. Sopimus oli kompromissi, jossa molemmat osapuolet saivat osan tavoitteistaan läpi. Työajasta sovittiin samoin kuin keväällä Mouhijärvellä.

Sopimus palautti laihan sovun pitäjään mutta jännitteet eivät hävinneet mihinkään. Nyt oli nähty ensi kertaa, kuinka väkijoukot kävivät Suodenniemelläkin toistensa kimppuun eikä esivalta voinut tilanteeseen juuri puuttua. Lakon seurauksena keväällä perustettu Suodenniemen maataloustuottajain liitto muutti elokuun 15. päivä nimensä Suodenniemen suojeluskunnaksi. Työväenkaartejakin alkoi jo joihinkin osiin maata ilmestyä. Syytä huoleen oli yhä enemmän.

Lähteet:
Suodenniemen maatalouslakkoon liittyvät todistajankertomukset. Kopiona tekijän hallussa.
Kaarle Rouhun muistelmakirjoitus liitteineen sisällissodasta ja sen taustoista. Laatimisvuosi 1936. Vapaussodan Rintamamiesten liitto ry:n arkisto (T 15834-15835/07; Mouhijärvi), Kansallisarkisto.
Kari Vestolalta saadut tiedot.
Suodenniemen suojeluskunnan historiikki. Suojeluskuntajärjestön historian ainekset. Suojeluskuntain yliesikunnan valistusosaston arkisto (F-158), Kansallisarkisto.
Aamulehti 14.8.1917, Kansalliskirjaston Historiallinen sanomalehtikirjasto.
Satakunta 18.8.1917, Kansalliskirjaston Historiallinen sanomalehtikirjasto.
Piilonen Juhani: Sastamalan historia 3: 1860-1920. Sastamalan historiatoimikunta, Vammala 1997.
Kuvituksena olevat lehtileikkeet Kansalliskirjaston Historiallisesta sanomalehtikirjastosta.

Työehtosopimus, tehty Suodenniemen
maanviljelystuottajain ja työntekijöiden välillä

1) Työaika maanviljelys- ja sekatöissä on touko-, kesä-, heinä- ja elokuussa yhdeksän (9) tunt. syys-, loka-, maalis- ja huhtikuussa kahdeksan (8) tunt. sekä marras-, joulu-, tammi- ja helmikuussa seitsemän (7) tuntia. Työaika on järjestettävä kello 6 aamulla ja kello 7 illalla välisellä ajalla. Sunnuntailevoksi lasketaan aika lauantai- ja juhla-aattoina illasta kello 5 seuraavaan arkiaamuun kello 6. Työaika on käytettävä tehokkaaseen työhön.

2) Ylityöstä maksetaan 50 % ja pyhätyöstä 100 % korotus. Ylityöt on työntekijä velvollinen tekemään, ei kuitenkaan enempää kuin 10 tunt. viikossa ja 200-250 tunt. vuodessa. Kaupunki-, mylly- y.m. matkat jäävät keskinäisen sopimuksen varaan.

3) Työhönmeno talosta tapahtuu työajalla ja työstä paluu työntekijän ajalla, ellei matka ole 3 km. pitempi. Palkka on maksettava vähentämättömänä työpäivien lyhentämisestä huolimatta.

4) Karjanhoitoon ja ruokintaan välittömästi kuuluvissa töissä on työpäivän pituus kautta vuoden 8 tunt. Työaika on järjestettävä kello ½ 6 aamulla ½ 8 illalla välisellä ajalla työnantajan ja työntekijän keskinäisen sopimuksen mukaan, kuitenkin niin, että työntekijä saa päivällä yhtämittaisen vapaa-ajan, jona aikana voidaan työntekijän ja työnantajan yhteisestä sopimuksesta tehdä ylityötä, josta maksetaan samoin kuin 2) kohdassa on ylityöstä mainittu. Sunnuntaina ja juhlapäivinä tehtyä työtä ei lasketa ylityöksi, samoin ei hevosten ruokintaa, mutta myönnetään karjanhoitajille 1 vapaapäivä kuussa täydellä palkalla marrask. 1 päivään ja siitä lähtien 2 päivää kuukaudessa niinikään täydellä palkalla.

5) Tämän sopimuksen alaisissa töissä työaikaan ja ylityöhön nähden työntekijäin ja työnantajain välillä sattuvat erimielisyydet, ellei muuten sovita, ratkaisee sovinto-oikeus, johon kumpikin riitapuoli valitsee 2 jäsentä ja nämä yhteisesti puheenjohtajan. Ellei jäsenet voi sopia puheenjohtajasta määrää sen kihlakunnan tuomari. Ellei toinen riitapuoli 14 päivän kuluttua kehoituksen saatuaan valitse jäsentä sovinto-oikeuteen, on sovinto-oikeutta pyytäneellä oikeus, ellei vastapuoli ole laillista estettä esittänyt, yhdessä kunnallislautakunnan esimiehen kanssa valita jäsenet sovinto-oikeuteen ja voidaan asia sovinto-oikeudessa päättää vaikkei toinen riitapuoli itse tai asiamiehen kautta paikalle tulisi. Sovinto-oikeuden päätös on sitova.

6) Tämän sopimuksen alaisia ovat kaikki torpparit, mäkitupalaiset, mies- ja naispalvelijat sekä sekatyöläiset Suodenniemen kunnassa.

7) Työnantaja on velvollinen ottamaan kaikki ennen lakkoa työskennelleet työntekijät. Boikoteeraus lakon johdosta ei saa tulla kysymykseen kummaltakaan puolelta.

8) Lakon aikana rästiin jääneet työ- ja veropäivät katsotaan puoleksi suoritetuiksi, ja on toinen puoli suoritettava ennen lokak. 1. p. Ns. reservit ovat suoritettavat.

9) Sopimus pysyy voimassa 1 päivään toukok. 1918 ellei laki työpäivästä maalla sitä ennen toisin määrää ja jatkuu edelleenkin vuosittain ellei sitä 1 kuukautta ennen irtisanota.

10) Tätä sopimusta on tehty kaksi samanlaista kappaletta, toinen työnantajia ja toinen työntekijöitä varten.

11) Lakon aikana sattuneet siviililuontoiset tapaukset unhoitetaan molemmin puolin. Rikosoikeuden alaan kuuluvat tapaukset jäävät kunkin asianomaisen itse ratkaistaviksi.

Suodenniemellä 1 pnä elokuuta v. 1917.

Suodenniemen maataloustuottajain liiton puolesta:
Johan Helin (puheenjohtaja), Paavo Pukka (Kela), Evert Kukkula, Vihtori Kotajoki, Vihtori Vanhakulku, O. Mäkinen, J[ohannes] Iitu.

Suodenniemen työntekijäin valtuuttamat:
G. [Jooseppi] Lagerspets (puheenjohtaja), [Lahdenperän Sävilahden torppari]
[Juho] W[ille] Huhtala, [Pajuniemen Väissin torppari]
E. Harju
Urho Sillanpää
N. Mäkinen
Kalle Laurila, [Taipaleen Turpan Laurilasta]

Allekirjoitukset omakätisesti kirjoitetuiksi todistavat, aika ja paikka kuin yllä:
H. Eriksson
Juho Peura

Prikaatin miehet Krivin talvitaisteluissa

Juna työntyi vaivalloisesti eteenpäin talvisessa maalaismaisemassa Laatokan pohjoispuoleisessa Karjalassa. Se oli täynnä miehiä, aseita, hevosia ja ajoneuvoja. Kyydissä olivat 3. Prikaatin II pataljoonan pääosat, vain 5. komppania oli jäänyt odottamaan myöhempää kuljetusta. Oli tammikuun 26. päivä vuonna 1942.

Matkalla oltiin tuolloin jo kolmatta päivää. Liikkeelle oli lähdetty Kivennapaan kuuluvalta Raivolan asemalta Karjalan kannakselta. Sinne joukko oli raivannut tiensä edellisen syksyn hyökkäysvaiheen aikana Suomenlahden rantaa pitkin edeten. Tammikuussa joukon nimi oli vaihtunut Jalkaväkirykmentti 3:sta (JR 3) 3. Prikaatiksi (3.Pr.). Siitä minne nyt oltiin menossa, ei juuri kenelläkään ollut tietoa, mutta matkalla oli ohitettu muun muassa Viipurin lähellä sijaitseva Simola, Sortavala sekä Suistamon Loimolan taajama. Itä-Karjalaa kohti oltiin siis matkalla. Pääosa prikaatista oli lähtenyt jo tätä ennen lähteneen junan matkaan, joten isommasta liikkeestä oli mitä ilmeisimmin kyse.

Krivin taistelumaastoa tutkitaan helmikuun alun
vastahyökkäyksen jälkeen. Kuva: SA-kuva 111014.

Ylhäällä johtoportaassa liikkeen tarkoitus oli sitäkin selvempi: venäläiset olivat käynnistäneet uudenvuodenpäivänä 1942 hyökkäyksen Maaselän kannaksella Äänisjärven ja Seesjärven välillä. Hyökkäys ehti tehdä suomalaisten puolustuslinjaan kilometrien syvyisen painauman, ennen kuin uuvuksiin asti taistelleet puolustajat saivat sen padottua. Takaisinvaltaamiseen niistä ei kuitenkaan ollut, joten tehtävä uskottiin Kannakselta siirrettäville lisävoimille, joista yksi nyt matkalla oleva 3. Prikaati oli. Suodenniemeläisistä sen riveissä olivat ainakin Väinö Aaltonen, Esa Antila, Kauko Nevanranta, Aaro Takala ja Arvi Tuominen.

Saavuttuaan määränpäähänsä Karhumäen pohjoispuolelle prikaati ryhtyi nopeasti hyökkäystoimiin. Liikkeelle lähdettiin 6.2. klo 2 yöllä ja Muurmannin radan varrella useiden rautateiden risteyskohdassa sijaitseva Krivi vallattiin takaisin samana aamuna klo 9.30. Pian sen jälkeen vihollinen saatiin mottiin. Siellä käytiin kovia kamppailuja korsuihin ja muihin rakennelmiin linnoittautuneita punasotilaita vastaan, sillä heidän lumeen varustellut asemansa voitiin nujertaa vain tarkoilla käsikranaatti- ja kasapanosiskuilla. Taisteluita piti käydä lähes 30 asteen pakkasessa yli yön, kunnes motti seuraavana päivänä kukistui.

3. Prikaati siirtyi Kannakselta kannakselle tammikuun 1942 lopussa.

Näissä kahden päivän aikana raivonneissa taisteluissa 3. Prikaati menetti kaatuneina, haavoittuneina ja paleltuina yhteensä noin 450 miestä. Neuvostojoukkojen tappiot yksinomaan kaatuneina laskettiin samana aikana noin 3200 miehen suuruisiksi. Seuraavina päivinä venäläiset tekivät joukon vastahyökkäyksiä voimatta kuitenkaan muuttaa tilannetta edukseen.

Krivin takaisinvaltauksen päätyttyä 3. Prikaati jäi rintamavastuuseen etulinjaan. Seuraavat päivät kuluivat asemia rakennellessa ja parannellessa vihollisen häiritessä töitä siten kuin se parhaiten taisi. Pakkanen alkoi osoittaa lauhtumisen merkkejä ja oli helmikuun puolivälin jälkeen kohonnut alle kymmenen pakkasasteen lukemiin.

Sotatoimet jatkuivat päivästä toiseen mutta koviksi ne yltyivät jälleen 25. helmikuuta, kun Krivillä olevan Vääräjärven luona alettiin tehdä vielä yhtä rintaman oikaisua. Taisteluiden kovuudesta kertoo, että eräs hyökkäykseen osallistuneista joukkueista kutistui iltapäivään mennessä 7 miehen vahvuiseksi. Iltaan mennessä tavoitteet kuitenkin saavutettiin. Näissä taisteluissa suodenniemeläisistä haavoittui Arvi Tuominen.

Aaro Takala

Helmikuun 26. päivän kohdalla II pataljoonan ja siihen kuuluneen 6. komppanian sotapäiväkirjoissa kuvataan koko päivän riehuneita taisteluita, joiden lopulla 6. komppania vaihdettiin pois etulinjasta. Päivän taistelut vaativat pataljoonasta kaatuneina neljä miestä, joista yksi oli pajuniemeläinen 22-vuotias Aaro Takala.

26. päivän iltana venäläiset virittivät linjojen väliin metrien pituisen punaisen lakanan, jossa luki: ”Suomalaiset sotilaat! Lopettakaa järjetön sota ja palatkaa koteihinne.” Seuraavana aamuna se pyyhkäistiin konepistoolitulella matalaksi. Sota ei osoittanut loppumisen merkkejä.

Lähteet:
3. Prikaatin 6. komppanian (6./3. Pr.) sotapäiväkirja (SPK 20273), Kansallisarkiston Digitaaliarkisto.
3. Prikaatin II pataljoonan (II/3. Pr.) sotapäiväkirja (SPK 20344), Kansallisarkiston Digitaaliarkisto.
3. Prikaatin taistelukertomus Krivin taisteluista 6.-12.2.1942 (SPK 20201), Kansallisarkiston Digitaaliarkisto.
Kaatuneiden pääkortisto 1941-1945 (T 20408), Kansallisarkisto.
Suomen sodissa 1939-1945 menehtyneiden tietokanta, Kansallisarkisto.
Jatkosodan historia 3. WSOY, Helsinki 1991.
Jankkari Sakari: Kunniavelkamme sotaveteraaneille ja kotiseudulle: Suodenniemen veteraanimatrikkeli: elämää sodissa ja kotirintamalla vuosina 1939-1945. Suodenniemi 2007.
Aaro Takalan valokuva tekijän luvalla edellä mainitusta Sakari Jankkarin kirjasta.
Karttapohja: Itä-Karjalan kartta vuodelta 1934 (uusintapainos tehty vuonna 1941), Kansallisarkiston Digitaaliarkisto.