Kylistään pitäjä muodostuu

Vajaa kymmenen vuotta sitten olin ihmeissäni. Lueskelin Suodenniemen sisällissodan aikaisiin tapahtumiin liittyviä valtiorikosoikeuksien pöytäkirjoja. Eräässä niistä todistajaksi kutsuttu Kukkulan talon isäntä Evert Mäntylä kertoi asuvansa Kittilän kylässä, josta oli Saksan talolle matkaa noin kahdeksan kilometriä. Tieto oli yllättävä, sillä Saksan talo oli keskeisellä paikalla siinä Kittilän kylässä jonka tunsin. Tuolloisten tietojeni mukaan kahdeksan kilometrin päässä siitä sijaitsi aivan muuta kuin Kittilää, Kukkulan olisin sijoittanut lähinnä Taipaleen kylään kuuluvaksi. Vasta myöhemmin kun pitäjänkartat tulivat Digitaaliarkistoon opin, että Kukkulan talo sijaitsee Kittilän kylän ikivanhalla Lumiaistenmaan ulkopalstalla.

Tänä keväänä kyläkysymys nousi uudelleen pintaan meneillään olevan kirjaprojektin myötä. Siinä yhteydessä sain Maritalta vinkin, että kylien alueiden jäljille pääsisi kiinteistötunnuksia tutkimalla. Ne näkee helpoimmin Paikkatietoikkuna.fi –palvelusta, kun siinä menee Karttaikkunaan ja valitsee Karttatasoista Kiinteistöt ja ruksaa sitten esiin tulevasta listasta kohdat Kiinteistöjaotus ja Kiinteistötunnukset. Aikani tunnuksia tutkittuani olin jo oppinut paljonkin Suodenniemen kylistä. Kokonaiskuvan saamiseksi alkoi tehdä mieli saattaa ne kaikki yhdelle kartalle. Valmista karttaa ei Maanmittauslaitoksen valikoimista löytynyt mutta sain sen Rovaniemen toimipisteestä ystävällisen tarjouksen tarkoitukseen sopivan kartan laatimisesta.

Kartta tuli aikanaan postissa ja lasten värikynät pääsivät uuteen työhönsä. Valmistuessaan kartta paljasti lukuisia tietoja, joista en ainakaan itse ole aiemmin ollut perillä. Aiemmin olen täällä blogissa puolustanut vanhojen verotustietojen perusteella aikanaan syntynyttä näkemystä, että Taipaleen kylä olisi Suodenniemen kylistä vanhin. Mielestäni karttakin tukee samaa käsitystä kun katsoo, kuinka laaja alun perin kolmen talon -  Isontalon, Prusin ja Turpan – muodostama Taipaleen kylä on. Koon merkitys paljastuu, kun sitä vertaa toiseen alkuaan kolmen talon kylään eli Rossin, Kelan ja Kurjen muodostamaan Kittilään. Lisäksi Taipaleen osalta on myös muistettava, että alkuperäiseen Märkätaipaleeseen, josta Taipale myöhemmin lohkesi, kuuluivat myös nykyiset Sävi ja Peräkunta sekä Lahdenperän länsiosat Toijasjokeen saakka.

Kyläkartta perustuu Paikkatietoikkuna-palvelussa näkyvään kiinteistö-
jaotukseen sekä kiinteistötunnuksiin. Halutessasi voit avata kartasta
tarkemman version täältä.

Kartassa on myös paljon jänniä yksityiskohtia: Kirkkojärven keskellä oleva suhteellisen pieni Osmansaari on jaettu melkeinpä puoliksi Pohjakylän ja Suodenniemen kylien kesken mutta kuuluupa siitä yksi nurkka myös Kittilän kylälle. Kittilällä on paljon palstoja eri puolilla pitäjää, muun muassa Leppi- ja Kourajoen varsilla sekä Koivuniemenjärven ja Kourajärvenkin rannoilla. Sen kuten muidenkin kylien alueet ovat muodostuneet pääasiassa isonjaon yhteydessä 1700-luvun lopulla kun kylien alueita yhtenäistettiin. Juuri nuo pitäjän sisällä ja sen ulkopuolellakin sijainneet ja yhä sijaitsevat ulkopalstat saattavat kylätonttien ohella olla paljon vanhempiakin. Varsinais-Suomessa vanhimpien niistä arvellaan olevan jopa rautakautisia.

Eräs jännä yksityiskohta liittyy myös Vanhankirkonlahden länsipuolella olevaan Valk(i)järveen. Järven eteläpuolella ranta kuuluu Suodenniemen kylään mutta vesi Kittilään. Samoin Suodenniemen keskustassa sijaitseva urheilukenttä on lähes kokonaan Pohjakylän alueella, mutta sitä kierrettäessä lounaisin kaarre juostaan Kittilän puolella.

Vesistöjen osalta kylät poikkeavat toisistaan. Pajuniemessä esimerkiksi kaikki sen alueella olevat lammet ja järvet kuuluvat siihen mutta viereisessä Suodenniemen kylässä ei yksikään. Siellä ne ovat yhteisiä vesialueita. Samalla tavalla suurimmat maantiet eivät kuulu kylien alueisiin vaikka niiden halki kulkevatkin. Pienemmät tiet sitä vastoin ovat kyliin kuuluvia.

Eräs kiinnostava kohde kartalla ovat Suodenniemellä sijaitsevat mouhijärveläisten kylien alueet. Yksi jännimmistä on Vesunti, jonka pääosat sijaitsevat Mouhijärven etelärannalla Suodenniemen ulkopuolella. Sillä on kuitenkin pieniä alueita Mouhi- eli Kiikoisjoen varrella pitäjän eteläosassa mutta löytyypä sen omistus myös Sävijärven eteläsyrjältä Sävijoen alkuvaiheilta. Luulen, että tällaiset omistukset kielivät nekin osaltaan asutuksen varhaisvaiheista. Kiinnostava on myös Kourajoen alajuoksulla sijaitseva Nakinniemi eli Nakiniemi, jonka noin 15 hehtaarin ala on jaettu laskutavasta riippuen kaikkiaan kahdeksasta yhdeksään kylän kesken. Millainenkohan tarina ja rajankäynti tuohon niemeen mahtaakaan liittyä?

Kaikki kylien alueiden sekoittumiset eivät kuitenkaan ole vielä kovin vanhoja. Esimerkiksi Kittilän kylän itäosassa näkyy pieni Pohjakylään kuuluva alue ja Pohjakylässä taas Kittilään kuuluva saareke. Luulen, että tämä muutos liittyy omien Pohjakylässä asuneiden isovanhempieni 1980-luvun alussa tekemään maiden vaihtoon. Alat nimittäin kun ovat tarkalleen samat kuin tuossa vaihdossa omistajaa vaihtaneet maakappaleet.

Kylien piirteistä ja erikoisuuksista voisi kirjoittaa enemmänkin mutta kartta voi myös hyvin puhua omasta puolestaan. Joitain virheitäkin siinä voi toki vielä olla ja niistä voi vaikka tuohon alle kommentoida. Epäselvät kohdat kannattaa tarkistaa Paikkatietoikkunasta alussa olevan ohjeen avulla.

Lähteet:
Paikkatietoikkuna-palvelussa näkyvät kiinteistöjaotusta ja -tunnuksia koskevat tiedot, Maanmittauslaitos.
Luettelo kylätunnuksista, Maanmittauslaitos.

Niilo Rytin kohtalo kietoutui Suodenniemen synkimpään historiaan

Reilu vuosi sitten pohdiskelin täällä blogissa, mahtoiko myöhemmän tasavallan presidentin Risto Rytin sisällissodassa kaatuneen veljen Niilon kohtalo täyttyä Suodenniemellä. Useat Rytin palvelustoverit ja muut aikalaistodistajat kertoivat niin olleen, mutta myös muita paikkakuntia mainittiin tapahtumapaikkoina. Kaiken kaikkiaan kuvaksi tuolloin jäi, että vaikka itse kaatumistapauksesta oli jäänyt useita selkeitä kertomuksia, eivät ulkopaikkakuntalaiset kertojat nähtävästi kovin tarkasti tienneet missä olivat olleet. Siitä syystä kaatumisen tapahtumapaikka jäi tuolloin hämärän peittoon.

Tänä keväänä sitten tapahtui kaksi asiaa, jotka veivät asian selvittelyä eteenpäin. Ensinnäkin löysin arkistosta suodenniemeläisen kertojan tarinan, jonka ohessa hän mainitsi Rytin kaatumispaikaksi Lamminperän torpan, josta Ryti tovereineen oli menossa pidättämään punaisiksi epäiltyjä. Toiseksi Antti kirjoitti blogitekstini kommenttiin suvussaan kulkeneen tarinan, joka vahvisti muistitiedon ja täydentää oivallisesti olemassa oleviin lähteisiin tallentuneita tietoja. Antin kertomus kannattaa lukea kokonaisuudessaan edellisen jutun lopusta, sillä se sisältää kiinnostavia lisätietoja muissa lähteissä säilyneisiin tietoihin.

Edessä näkyvä entinen Lamminperän torppa oli keväällä 1918
murheellisten tapahtumien näyttämönä. Paikka sijaitsee
Ikaalisten Jauhokuononmaassa melkeinpä näköetäisyydellä Suodenniemen rajasta.

Lamminperän torppa sijaitsi lähellä Suodenniemen Peräkunnan kylää mutta kuitenkin muutaman kivenheiton verran Ikaalisten puolella rajaa Jauhokuononmaassa. Suodenniemen lisäksi siitä linnuntietä alle viiden kilometrin päässä ovat myös Kankaanpään, Jämijärven ja Hämeenkyrön rajat, mikä voi osaltaan selittää eri kertojien ristiriitaisia näkemyksiä siitä, minkä paikkakunnan alueella tapahtuma-aikaan oltiin.

Kaikista koossa olevista tiedoista syntyy kuva paitsi siitä missä ja miten Niilo Ryti kaatui, myös siitä mihin suurempaan asiayhteyteen tapaus liittyy. Antin kertomus nimittäin paljastaa kohtalaisella varmuudella, mistä Rytin kohtaloksi koituneessa retkessä oli kysymys. Seuraavassa siis muutama sananen Suodenniemen tuon ajan tapahtumista niiden kaikesta järkyttävyydestä huolimattakin.

Suodenniemen taistelut olivat päättyneet punaisten vetäytymiseen vain viittä päivää ennen Rytin kaatumista. Heti valtauksen jälkeen Suodenniemellä – samoin kuin muillakin valkoisten haltuunsa saamilla alueilla – käynnistyi puhdistukseksi (rensningsarbete) sanottu tapahtumasarja, jonka aikana paikkakunnan punaisiksi epäiltyjä kansalaisia koottiin tutkintaa varten. Tutkittannassa epäillyt asetettiin kolmeen luokkaan, joista lievin merkitsi vapauttamista, keskimmäinen vangitsemista ja raskain kuolemantuomiota.

Vaasan pataljoona oli mukana Suodenniemen valtaamisessa maaliskuun 1918
lopussa ja vastasi sittemmin sen miehityksestä. Kuvassa pataljoonan
miehiä Suodenniemen pappilan edustalla Pajuniemessä. Kuvassa keskellä
kirkkoherra Kaarlo Kalpan leski Olga Kalpa ja hänestä oikealla valkoisessa
paidassa heidän tyttärensä Armi Kalpa. Kuva: Olga Kalpan muistelmakirjoitus
(jakso 206, k. 8), Suomen Vapaussodan itsenäisyysarkisto, Kansallisarkisto.

Suodenniemellä puhdistusta johti tiedustelujohtaja K.E. Blomroos. Satakunnan tiedusteluosasto, jossa sekä Ryti että edellisessä jutussa mainitut poliisi Anttila ja Vilho Kopio palvelivat, oli epäilemättä yksi puhdistusta suorittaneista joukoista. Mukana Lamminperässä oli myös Suodenniemen poliisikonstaapeli Johan Helin, joka oli vastikään palannut kotiinsa jouduttuaan lähtemään sieltä sotatoimien alettua. Helin lienee ollut paikalla paitsi vieraspaikkakuntalaisten tarvitsemana oppaana myös kenties antamassa tapahtumille jonkinlaisen laillisuuden viitan. Oppaan rooli selittäisi myös sen, miksi hän jäi odottamaan aitan taakse muiden lähtiessä etenemään kohti torppaa.

Punainen terrori oli talvella vaatinut pitäjässä 13 uhria ja nyt valkoisten päästessä niskan päälle syyllisiä etsittiin ja rangaistiin. Päätyminen lajittelussa toiseen tai kolmanteen luokkaan on luultavasti ollut paljon kuolemantuomiota yleisempää mutta surmatapaukset tuntuvat korostuvan myöhemmissä muistelmissa. Esimerkiksi lahdenperäläisestä Salon torpasta haettiin sen 53-vuotias isäntä heti punaisen Suodenniemen kukistumista seuraavana päivänä ja ammuttiin. Hän itse ei ollut ottanut osaa kapinaan mutta hänen poikansa Yrjö oli ollut osallisena samasta kylästä kotoisin olleiden Vilhelmi ja Kalle Sävilahden surmiin. Lahdenperästä myös nuori Vihtori Vartti vietiin yhdessä säviläisen Kalle Koiviston kanssa teloitettavaksi. Kalle oli pitäjän punakaartin päällikön Väinö Koiviston veli. Hyynilänkankaalla pojat laitettiin kaivamaan omat hautansa ja kerrotaan, että Vartti olisi kaivaessaan lauleskellut Jannen hanuripolkkaa, joka oli yksi tuon ajan suosikkirallatuksista. Kalle oli tuona huhtikuun päivänä 17-vuotias, Vihtori oli juuri täyttänyt 20 vuotta.

Viimeiset Suodenniemen puhdistukseen liittyvät tapahtumat sattuivat vanhalla hautausmaalla 16. toukokuuta. Satakunnan rintamaoikeus oli sitä ennen istunut Pohjakylän koululla ja käsitellyt kirkon luona jonkinlaisessa vankileirissä säilytettyjen epäiltyjen asioita. Tuona toukokuisena päivänä hautausmaalla kajahtivat luultavasti Suodenniemen viimeiset sisällissodan laukaukset, kun Juho Karhula ja Inna Myllymäki saivat kuolemantuomionsa. Heistä Karhula oli Suodenniemen työväenyhdistyksen perustaja ja puheenjohtaja, mutta kapinan ajan hän oli viettänyt vuodepotilaana. (Jälleen eräs Pentinkulma-yhteys, muuten.)

Samana päivänä kun aseet lopullisesti vaikenivat Suodenniemellä, marssittiin Helsingissä vapaussodan voitonparaati.

Lähteet:
Suomen sotasurmat 1914-1922 -projektin arkisto (IV.1:12), Kansallisarkisto.
Luettelo Vapaussodan muistomitalien saajista (Huittinen), Kunniamerkkivaliokunnan arkisto, Kansallisarkisto.
Suomen sotasurmat 1914-1922 -tietokanta, Kansallisarkisto.
Jankkari Sakari (toim.): Suodenniemi: elämää maalaispitäjässä 1540-1939. Suodenniemi-Seura ry, Sastamala 2011.

Piirteitä talvisodan sankarihautauksista

Suodenniemi menetti talvisodassa hieman yli 30 nuorta miestä, joista 30 haudattiin oman kotipitäjän multiin. Hautajaistilaisuudet muodostuivat tapahtumiksi, jotka aina uutisoitiin paitsi Paikallissanomissa myös muun muassa Aamulehdessä. Niissä oli sekä samanlaisena toistuvia osia että omintakeisia ja sota-ajalle tyypillisiä piirteitä.

Suodenniemen sankarihautausmaa vuonna 1945. Sittemmin puuristit
ovat vaihtuneet graniittilaattoihin ja asetteluakin on muutettu.
Kuva tekijän luvalla Suodenniemen veteraanikirjasta.

Ensimmäinen sankarihautaus Suodenniemellä suoritettiin 4. helmikuuta 1940, kun haudan lepoon laskettiin joulukuussa Korpiselän Vasikkaniemessä kaatunut Arvo Järvensivu ja jouluaaton aaton ”hölmön tölväyksessä” menehtynyt Jalo Majamaa. Tämän ensimmäisen hautauksen ohjelma näyttää olleen myöhempiä runsaampi: kirkossa kuultiin tamperelaisen opettajatar Kuusiston yksinlaulua, minkä lisäksi Eino Kulku lausui Lauri Pohjanpään vuonna 1918 kirjoittaman runon Sotarukous. Lopuksi veisattiin tuolloin vastikään virsikirjaan otettu Nyt ylös, sieluni. Tilaisuuden päätyttyä arkut kannettiin pitäjän lottien muodostaman kunniakujan editse hautaan, jonka äärellä suojeluskunta ampui kunnialaukaukset. Kirkkokuoro esiintyi sekä tässä että kaikissa myöhemmissäkin hautauksissa. Kaikki siunaamiset suoritti kirkkoherra Onni Vettenranta.

Toinen ja samalla talvisodan ajan viimeinen sankarihautaus suoritettiin maaliskuun 3. päivänä. Silloin viimeiselle matkalle saatettiin tammikuun puolivälissä Aittojoella kranaatti-iskussa kaatunut Niilo Päiviö sekä Muolaan Kattilaojalla helmikuun alussa kuolettavasti haavoittunut Reino Ahola. Arkkujen äärellä oli kunniavartio ja kirkkoherra Vettenranta puhui siitä, kuinka ei ole suurempaa rakkautta kuin se, että antaa henkensä ystävänsä edestä. Siunaustilaisuus päättyi jälleen kunnialaukauksiin ja haudan äärellä veisattuun virteen Sun haltuus, rakas Isäni. Se laulettiin jatkossa kaikkien sankarihautajaisten päätteeksi.

Vaikka rauha palasi maahan pian toisten sankarihautajaisten jälkeen, jatkui kotipitäjään toimitettujen sotauhrien hautaus pitkin kevättä. Maaliskuun 17. päivänä haudattiin Taipaleessa hieman yli kuukautta aiemmin menehtynyt Valto Hujulahti, jonka arkku oli verhottu Suomen lipulla. Keväämmällä Paikallissanomissa julkaistiin Arvo Helavuoren Valtolle osoittamat muistosanat, joissa hän lausui mm. näin: ”Sankarihaudan ympärillä olevat puut laulavat hiljaista hymniään, ja Koivuniemen ja Kirkkojärven vedet kiertävät ulompana kauniina hopeavyönä vapaussankarin kaunista leposijaa. […] Sinä elät keskuudessamme, vaikka tomumajasi onkin poissa.”

Huhtikuun 7. päivänä kirkon kuoriin kannettiin kaikkiaan seitsemän arkkua, kun Kuhmon suunnalla kaatuneet Väinö Jokipelto, Ahti Lehtinen ja Kalle Päivärinta, Kannaksella kaatuneet Toivo Haapanen, Olavi Järvenpää ja Lauri Kiviniemi sekä Laatokan Karjalassa mottitaisteluiden aikana kaatunut Aulis Mäkelä laskettiin viimeiseen lepoon. Hautajaismenot olivat jo saavuttaneet vakiintuneen muodon ja nytkin tilaisuus päättyi haudalla veisattuun virteen.

Huhtikuun 14. päivänä haudattiin Kannaksella kaatuneet Heikki Heikkilä, Eino Kataja, Lauri Kotajoki, Matti Lehtonen sekä Kuhmossa helmikuussa haavoittunut ja sodan viimeisenä päivänä sotasairaalassa Pietarsaaressa menehtynyt Väinö Myllymäki. Tämä hautaus oli kenties viimeinen jossa vielä ammuttiin kunnialaukauksia. Kahden viimeisen kerran uutisoinneissa niistä ei Paikallissanomista löydy mainintaa, vaikka aiemmin ne on aina mainittu.

Kuudennet sankarihautajaiset pitäjässä vietettiin toukokuun 4. päivänä, kun väki kokoontui saattamaan Muolaan Leipäsuolla kaatunutta Svantte Kantosta ja Yrjö Kiviniemeä – ainoaa Suodenniemelle haudattua talvisodan sankarivainajaa, jonka vaiheista en etsinnöistä huolimatta onnistunut löytämään mitään tietoja. Sotilasasiakirjojen puuttuminen viittaa siihen, että hän ei kenties ole ollut rintamamies vaan kuolema on liittynyt sotaan jollakin toisella tapaa. Esimerkiksi työvelvollisina menehtyneitä ja kotiseudun ilmapommitusten uhreja on toisinaan haudattu sankarihautoihin. Häntä koskevia tietoja on varmaan olemassa, kunhan vaan tietäisi mistä etsiä.

Suodenniemeläisten kaatumistapauksien ajoittuminen noudattaa
sodan yleiskulkua. Jouluaaton aaton epäonninen hyökkäys erottuu piikkinä
kaaviossa - se maksoi seitsemän suodenniemeläisen hengen. Helmikuussa
alkanut puna-armeijan uusi hyökkäys tuotti tappioita, jotka kasvoivat
sodan loppua kohti. Monet sodan viimeisistä päivistä jäivät aikakirjoihin
koko viime sotien raskaimpien tappioiden päivinä.

Keväällä 1940 jouduttiin vielä kerran korjaamaan sodan synkkää satoa, kun Laatokan pohjoispuolella karkauspäivänä 1940 kaatunut Väinö Snellman haudattiin 19.5.1940. Samassa yhteydessä siunattiin poissaolevina pitäjän kadoksiin jääneet sotauhrit eli Ilomantsin Oinassalmella joulukuussa kaatunut Matti Nissinen, ylempänä mainitussa jouluaaton aaton hyökkäyksessä menehtyneet Antti ja Matti Haapaniemi, Matias Jokiniemi, Heikki Mäenpää ja Paavo Uusikulku sekä muualla Kannaksella kentälle jääneet Eino Mäenpää ja Elo Viljanen sekä Laatokan pohjoispuolella Kollaalla kaatunut Aulis Siira. Kuten täällä on aiemmin kerrottu, heistä Haapaniemien sekä Matti Jokiniemen ja Heikki Mäenpään ruumiit löydettiin jatkosodan aikana ja toimitettiin kotipitäjän multiin. Tämä seitsemäs sankarihautaus päättyi sekin nykyisen virren 377 säveliin. Sitä veisaamassa oli myös joukko rintamalta palanneita vainajien asetovereita.

Poissaolevana siunattujen joukosta puuttui Lauri Kiekara, joka myöskin menehtyi hölmön tölväyksen aikana ja jonka ruumiin tiedetään tuhoutuneen. Suodenniemen seurakunnan kuolleiden luettelosta selviää, että hänet siunattiin poissaolevana juhannuksen tienoilla, 24.6.1940.

Oli keskikesä ja maassa rauha, vaikka sota Euroopassa jatkui. Näihin synkkiin tunnelmiin jouduttiin kuitenkin palaamaan jo seuraavana vuonna, kun jatkosota syttyi. Täällä blogissa niihin aikoihin siirrytään seuraavan sotajutun yhteydessä.

Lähteet:
Suodenniemen seurakunnan vuoden 1939 kuolleiden luettelo. Suomen Sukuhistoriallisen yhdistyksen (SSHY) kuvatietokanta.
Paikallissanomat 8.2.1940, 7.3.1940, 21.3.1940, 28.3.1940, 11.4.1940, 18.4.1940, 7.5.1940 ja 23.5.1940.
Suomen sodissa 1939-1945 menehtyneiden tietokanta, Kansallisarkisto.
Yrjö Kiviniemen valokuva: Suomen Kuvalehti 37/1940.

Erään ohitustien tarina

Viime sotien jälkeinen vuosikymmen oli liikennemäärien voimakkaan kasvun aikaa. Suurentuva autokanta merkitsi suuria muutoksia tieverkolle, kun kärryteistä alkunsa saaneet kulkuväylät piti muuttaa suurempiin nopeuksiin ja liikennemääriin sopivaksi. Kaikkialla Suomessa teitä tasoitettiin ja mutkia oiottiin. Yksi ajan uutuuksista oli kestopäällyste, jota alettiin levitellä pääteiden pintaan.

Tie- ja vesirakennushallitus suunnitteli tämän maiseman
poikki kulkevaa tietä 1950-luvulla. Suodenniemen kunta
puolestaan esitti, että tie kulkisi edessä näkyvältä sahalta
suoraan tähän kuvanottopaikalle. Etualalla kuvassa näkyy
nykyinen Röyskäntie, joka on osa vanhaa valtatietä.
Vasemmalla Helavuori, urheilutalo jää kuvaajan selän taakse.

Nämä liikenteen muutokset näkyivät myös Suodenniemellä. Vielä 1950-luvulla valtatie 11 Tampereelta Poriin kulki keskipitäjän läpi monin paikoin samalla kohtaa, missä nykyisin kulkee seututie 259. Senkin kehittämistä alettiin miettiä, sillä tiessä oli runsaasti mutkia ja korkeuseroja. Erityisesti tuolloisen Salmen sillan länsipuolella ollut jyrkkä mäki oli sekä hankala että vaarallinen. Tieviranomaisilla olikin tien suhteen useita suunnitelmia: pohjoiseksi vaihtoehdoksi nimetty malli tarkoitti olemassa olleen tielinjan uudistamista, eteläinen malli taas kokonaan uuden tien rakentamista aiempaa uudelle reitille. Ja kolmaskin malli näyttää olleen, vaikka sen sisällöstä en ole löytänyt tarkempia tietoja.

Valtatien kunnosta ja tulevaisuuden tarpeista tehtiin tutkimus, joka valmistui vuonna 1956. Siinä oli alempana näkyvä mielenkiintoinen hahmotelma Suodenniemen keskipitäjän uudeksi tielinjaukseksi. Ensimmäisessä vaiheessa oli määrä kunnostaa vanha Salmen silta ja madaltaa Salmen ahdetta. Seuraavassa vaiheessa työtä oli määrä jatkaa tekemällä ohitustie, jonka kautta kiireiset matkaajat voisivat ohittaa Suodenniemen kuntakeskuksen vauhtia hidastamatta.

Käytettävä toimintamalli ratkaistiin valtioneuvoston istunnossa joulukuussa 1957. Siellä päätettiin, että tie tulisi kulkemaan kokonaan uutta eteläistä linjausta noudattaen. Työt käynnistyivät jo ennen seuraavaa kevättä ja aikanaan tie valmistui sinne, missä se nykyisin kulkee.

Tästä tärkeästä päätöksestä huolimatta tieviranomaiset näyttävät jatkaneen nykyisen seututie 259:n uudistamisen suunnittelua. Lääninhallitus pyysi nimittäin elokuussa 1958 Suodenniemen kunnalta lausuntoa edellä mainittuun oikaisusuunnitelmaan. Syyskuussa antamassaan vastauksessa valtuusto totesi, että oikaisu Salmen sillan alueella tulisi suorittaa vetämällä tielinja salmesta nykyisen sahan tontilta suorinta tietä Itälinnan tontin ja nykyisen urheilutalon väliseen ahteeseen. Sitä vastoin kunnanisät ihmettelivät, miksi tie pitäisi viedä Jyrmysjärven asumattomalle etelärannalle etenkään tilanteessa, jossa uutta väylää oltiin jo rakentamassa kilometrien päähän Suodenniemen eteläosaan. Se esittikin kantanaan, että urheilutalolta tien pitäisi kulkea nykyistä linjaansa Mouhijärvelle niin, että Jyrmysjärven itäpuolella Teinilän kohdalla oleva mutka oikaistaisiin. Näiden töiden kustannuksiin kunnan ei katsottu voitavan osallistua, vaan varat tulisi saada valtion kassasta.

Ensimmäisessä vaiheessa oli määrä toteuttaa mustalla viivalla merkitty
tien oikaisu. Jatkosuunnitelmat on merkitty katkoviivalla. Kartassa
Jyrmysjärven itäpuolella näkyy tekstissä mainittu Teinilä, jonka kohdalla
tietä oikaistiin muistaakseni 1980-luvun alussa. Kartta sisältyy lopussa
mainittuun Tie- ja vesirakennushallituksen arkistokoteloon.

Oman lausuntonsa asiaan toimitti maanviljelijä Matti Helavuori, jonka elinkeinoon hänen tilansa halkaiseva tie olisi kiistatta vaikuttanut. Myös hän totesi, että suunnitelmat vaikuttivat vanhentuneilta kun uusi tie oli jo rakenteilla. Hän laski, että aiottu tielinja peittäisi alleen noin kolmanneksen Helavuoren peltoalasta, minkä lisäksi jäljelle jäävien kappaleiden viljely vaikeutuisi. Merkittävää oli myös se, että tilan päärakennus, aitta ja suuli jäisivät tien suoja-alueen piiriin. Tämä oli ongelma siksikin, että tilan vanha päärakennus, joka oli sijainnut nykyisen Röyskäntien varressa aivan Kelan taloa vastapäätä, oli purettu vuonna 1951 ja uusi talonpaikka oli sovittu yhdessä tieviranomaisten kanssa. Helavuori ehdotti, että tien oikaisu tehtäisiin kunnanvaltuuston ehdotuksen mukaisesti mutta niin, että hänen peltonsa kohdalle tehtäisiin tiehen alikulku, jonka kautta laitumella olevat lehmät pääsisivät entiseen tapaansa Kirkkojärven rantaan juomaan.

Uuden tielinjan suunnittelu näyttää päättyneen pian näiden tapahtumien jälkeen. Seuraavan kerran linjausta muutettiin 1970-luvulla, kun uusi Salmen silta valmistui nykyiseen paikkaansa ja Salmen jyrkkä ahde siinä samalla viimeinkin voitettiin. Lähellä kuitenkin oli, että Kittilän kylän asumusten välissä kulkisi nyt tie, joka kaartaisi Jyrmysjärven eteläpuolelta kohti Mouhijärveä.

Lähteet:
Tie- ja vesirakennushallituksen arkisto (A8.14:4; Fh 27), Kansallisarkisto.

Runoilijan jalanjäljillä

On kesä 1921. Kaksi teini-ikäistä poikaa, Kaarlo ja Olli, ovat kivunneet Suodenniemen kirkon kellotorniin. Sen lattialta he löytävät tervapääskyn poikasen, joka ei pääse omin voimin lentoon. Kaarlo nostaa hennon linnun kämmenissään ilmaan, minkä jälkeen se saa ilmaa siipiensä alle ja lennähtää aikailematta taivaan sineen. Kaksikko katsoo hetken sen perään ennen palaamista keskeytyneen seikkailunsa pariin.

Kaarlo Sarkia

Lueskelin joitain aikoja sitten Magnus Björkenheimin kirjoittamaa runoilija Kaarlo Sarkian elämäkertaa. Tiesin jo ennestään, että hän oli nuoruudessaan usein vieraillut täällä. Vanhempansa menettänyt Sarkia oli nimittäin ystävystynyt Pohjakylän koulussa opettajana toimineen Frans Tuomisen pojan Ollin kanssa heidän opiskellessaan Tyrvään yhteiskoulussa. Kaverukset viettivät sittemmin Tuomisella loma-aikojaan 1910-luvun lopulla ja 1920-luvun alussa. Etenkin kesä 1921 kului pitkälti Pohjakylän maisemissa.

Kirjaa lukiessa kävi ilmi, että Björkenheim oli kerännyt ilahduttavan paljon tietoja Sarkian oleskelusta Suodenniemellä. Osa tiedoista oli suoraan Olli Tuomiselta saatuja, kuten tuo alussa kerrottu pääskytarina. Pojat kuljeskelivat paljon pitäjän maisemissa muun muassa hyönteisiä keräten ja muutenkin luontoa tarkkaillen. He viettivät usein aikaa myös Vartian lähteellä nykyisen Alhontien varrella luonnon rauhasta nautiskellen. Olli Tuomisen pojan Vesa Tuomisen mukaan poikien ajanviettoon kuului myös jännittävämpiä retkiä, kuten käyntejä öisellä hautausmaalla.

Sarkian tiedetään kirjoittaneen jo nuorena mutta toisille hän ei tuotoksiaan vielä näyttänyt. Aikuisiällä hänen sanotaan polttaneen kaikki varhaiset tekstinsä. Björkenheim kertoo, että Sarkia kuitenkin käytti myöhemmän runoutensa lähteenä omia aikaisempia elämänkokemuksiaan. Hyönteisharrastus esimerkiksi on välittynyt Sarkian kirjoituksiin mutta suoranaisia Suodenniemi-muistojakin on niihin tallentunut. Björkenheim kertoo, että vuonna 1936 julkaistu runokokoelma Unen kaivo sisältää parikin Suodenniemeen liittyvää katkelmaa. Ensinnäkin alussa kuvattu tapahtuma Suodenniemen kirkon tornissa oli Björkenheimin tulkinnan mukaan tämän Elämä ja kauneus –runon tervapääskykohtauksen taustalla:

Suodenniemen kirkon tornilla
arvellaan olevan yhteys Sarkian runouteen.
Kuva: Mik@el, Wikimedia Commons.

”On tervapääsky pitkäsiipinen
iäksi ilmain mereen karkoitettu.
Se janonsakin viihtää lentäen
ja torniin korkeaan luo leposijan.
Mut joskus ylhäisen tuon katselijan
tavoittaa kaipaus luo tumman maan,
niin ikävöi tuo lentoon tarkoitettu
maan multaan tuoksuvaan,
niin vastustamaton sen valtaa kaipuu,
se että lennostaan maan syliin vaipuu.”

Tämä ihmiselämän kaaren tiivistävä säkeistö on niin hieno, että se pitäisi oikeastaan kehystää Suodenniemen kirkon eteiseen. Jos ei muusta syystä niin muistutukseksi runoilijan siellä vierailemisesta.

Toinen Suodenniemeltä alkunsa saanut runokatkelma sisältyy Björkenheimin mukaan kokoelman nimikkorunoon Unen kaivo. Se liittyy Pohjakylässä sijainneeseen Vartian lähteeseen. Olli Tuomisen mukaan hän löysi Kaarlon kanssa kerran lähteestä Koivuniemenjärvelle kulkeneesta laskuojasta rikkinäisen leilin, jota tarkastelivat pitkään. Siitä hetkestä otaksutaan kumpuavan nämä Unen kaivon rivit:

Vartian lähde ja siitä Koivuniemenjärveen laskeva oja
näkyvät tässä isonjaon täydennyskartassa vuodelta 1907.
Nykyisin lähde on syvennetty 4 metrin syvyiseksi ja sen
päälle on rakennettu vedenottamo. Oikealla näkyy
Jyrmysjärvi, vasemmassa alakulmassa kirkko.

”Pohjaan unen syvän lähteen
painuin, rikkinäinen leili.
Nukun veden syvän alla
avosilmin, puolin valvon
tuijotellen Pohjantähteen.
Korkealla, korkealla,
lailla toisen vedenkalvon
säihkyy avaruuden peili.”

Nuoruusvuosiensa jälkeen Sarkian ei tiedetä enää vierailleen Suodenniemellä. On kuitenkin hienoa ajatella, että täällä vietetty aika olisi näinkin selvästi jättänyt jälkensä hänen mieleensä ja runoihinsa.

Lähteet:
Björkenheim Magnus: Kaarlo Sarkia. WSOY, Porvoo 1952.
Levola Pentti: Muistikuvia Vartian lähteestä Suodenniemellä. Suodenniemen Joulu 2013, LC Suodenniemi, s. 26-28.
Sarkia Kaarlo: Runot. WSOY, Porvoo 1954.
Tuominen Vesa: Sulinista Sarkiaan - Jääskisestä Tuomiseen. Päiväämätön mielipidekirjoitus Yliopisto-lehden verkkokeskustelupalsta Agoralla [viitattu 28.12.2015].
Kaarlo Sarkian kuva: http://andrejkoymasky.com/liv/fam/bios1/sarkia01.html [viitattu 12.5.2015].
Karttapohja: Pohjakylän isonjaon täydennyskartta vuodelta 1907. Maanmittaushallituksen uudistusarkisto, Kansallisarkiston Digitaaliarkisto.