Vanhoja hautoja katsellen

Kävin hiljattain kiertelemässä vanhalla hautausmaalla. Oli hiljaista ja rauhallista. Pitkään käyttämättömänä oleva alue muuttuu enää verkalleen. Aika tekee rauhallisesti mutta varmasti työtään.

Vanhalla hautausmaalla vainajat on aseteltu vanhan
kristillisen tavan mukaan pää länteen päin, jotta he
näkisivät viimeisenä päivänä idästä saapuvan Vapahtajansa.

Hautausmaan historia ulottunee 1600-luvulle saakka. Viimeistään aikaan kun sen nykyiselle keskikohdalle pystytettiin kirkko vuonna 1685. Voihan tietysti olla, että paikalla oli hautausmaa jo ennen kirkkoa. Vanhuuttaan lahonnut kirkkorakennus sitten purettiin 1820-luvulla ja uutta alettiin suunnitella. Ensin sen oli tarkoitus tulla vanhan lähistölle mutta kun lavialaiset kyllästyivät käymään täällä saakka kirkossa ja alkoivat puuhata omaansa, muuttuivat suodenniemeläistenkin ajatukset ja kirkko perustettiin toiseen paikkaan, kolmen kilometrin päähän Koippurinmäelle.

Aluetta on käytetty moneen kertaan. Historian hämärästä se ennätti olla käytössä noin vuoteen 1860, jolloin kirkon viereinen hautuumaa perustettiin. Uudelleen vanha hautausmaa otettiin käyttöön vuonna 1890 kun kirkon vierus oli täyttynyt ja alueen vaikutus pohjakyläläisten terveydelle tullut kyseenalaiseksi. Vanha hautausmaan suljettiin jälleen 1920-luvun puolessa välissä, kun nykyisen kirjaston viereinen alue avattiin. Tai ei kokonaan suljettu. Onhan siellä merkkejä myöhemmistäkin hautauksista.

Alaportille on kerätty paikaltaan poistettuja kiviä ja ristejä.
Tässä päällimmäisenä näkyvä risti on seissyt Juha Malakias
Selinin haudalla. Hän oli 48-vuotiaana keuhkotautiin kuollut
Haapakannin työmies Jalkavalasta.

Hautausmaan itäreunaan alaportin luokse on kasattu joukko paikaltaan poistettuja muistomerkkejä. Sääli sinänsä, kun vanhojen hautojen sijaintipaikat jäävät kivien ja ristien poiston jälkeen unholaan. Toivottavasti ne saavat täällä kuten kirkollakin olla rauhassa alueen reunalla, kuten ovat olleet jo vuosia. Rivistä pilkistää esimerkiksi vuonna 1918 kotipihaansa surmatun Kalle Rantalan kivi. Sisällissota on muutenkin vahvasti läsnä: paikallaan on muun muassa punapäällikkö Väinö Koiviston 10.2.1918 toimeenpaneman joukkosurman erään uhrin, Alfred Sepän kivi. Kuluneet vuosikymmenet ovat kuitenkin rapauttaneet sen niin, ettei tekstistä tahdo enää saada selvää. Myös Vilhelmi ja Kalle Sävilahden kivi on yhä paikallaan.

Heti länsipäädystä sisään tullessa on vasemmalla Wilhelm ja Karoliina Mustapään kapea ja korkea hautapatsas. Kun se valmistui Wilhelmin kuoleman jälkeen, kirjoitti Tampereen Sanomat siitä 23. tammikuuta 1895 näin:

Wilhelm ja Karoliina Mustapään
hautapatsas käänsi aikanaan katseita.

”Harvinaisen komea hautapatsas pystytettiin tämän kuun 12 päivänä Suodenniemen hautausmaalla talonisännän Wilhelm Mustapään, Lahdenperän kylästä, haudalle. Patsas on graniittikivestä hakattu, neljäkanttinen mustaksi silattu ja 2 metriä 25 senttimetriä korkea. Sen on valmistanut kivenhakkaaja A. Packelin Pälkäneeltä. Patsaan hinta on 700 Suomen markkaa ja on sen haudalle hommannut vainajan leski Karolina Juhontytär Mustapää, joka teko todistaa, että hän pitää kunniassa miesvainajansa muistoa. Tämä uhkea hautapatsas on myös suureksi kaunistukseksi koko Suodenniemen hautausmaalle, sanoo kirjeenvaihtajamme.”

Nyttemmin patsas ei enää erityisesti erotu muista, uudemmista kivistä. Lisäksi siitä on lohjennut kaksi suurta kappaletta, jotka ainakin vielä makaavat maassa sen vieressä.

Nimimerkki Puupeukalo kirjoitti hautausmaan kappelista
Satakunta-lehteen joulukuussa 1893, että "uusi hautaus-
kappeli valmistui täällä hiljattain ja on se jotenkin soma
rakennus, neljä ristiä katolla. Se on samaan malliin tehty
kuin monen muunkin kunnan hautauskappeli."

Eräs hautapaikka jonka oletin paikalta löytäväni, on paikkakunnalla tunnetun ja vuonna 1922 kuolleen kanttori Wilhelm Grönroosin. Hän hankki eräänlaisen kunnallishallinnon Suomen mestaruuden toimittuaan Suodenniemen kunnallislautakunnan esimiehenä 48 vuoden ajan. Hautakivi tai –risti on ollut paikallaan vielä 1960-luvulla kun toisen suodenniemeläisen hengenmiehen kirkkoherran Kaarlo Kalpan poika Eino Kalpa (pastori hänkin) muistutti Paikallissanomissa sen hoitamisen tärkeydestä. Itse en sitä huomannut mutta kotiin päästyäni totesin Grönroosin kiven löytyvän Kari Vestolan vuonna 2002 laatimasta luettelosta. Täytynee tutkia pellon puolen kiviä ensi kerralla vähän tarkemmin.

Lähtiessäni huomasin vielä yhden kauniin näyn: parvi joutsenia nousi Vanhankirkonlahdelta siivilleen, kaarteli hetken Suodenniemen kylän peltojen yläpuolella ja katosi lounaan suuntaan. Vaikuttava ilmestys.

Lähde:
Historiallinen sanomalehtikirjasto, Kansalliskirjasto.