Lauri Majamaan viimeinen taistelu

Suodenniemen kirkon kupeessa seisoo vapaussodan muistomerkki, johon on merkitty pitäjän valkoisen väestönosan kärsimät tappiot sisällissodan ja heimosotien aikana. Tietoja kivipaadessa olevaan metallilaattaan listatuista henkilöistä on kerrottu jo aiemmin esimerkiksi Suodenniemi: elämää maalaispitäjässä 1540-1939 –kirjassa, mutta jotakin on vielä kertomatta. Ensimmäisenä luettelossa on mainittu Lauri Majamaa, jonka kerrotaan kaatuneen Harjakankaalla 30.3.1918. Mitä Harjakankaalla tuolloin tapahtui? Siitä enemmän seuraavassa.

Lauri Majamaa. Kuva tekstissä
mainitusta Boströmin teoksesta.

Maaliskuussa 1918 aseet paukkuivat Satakunnassa. Suodenniemen ja Lavian välillä rintamalinja oli kulkenut pitkän aikaa, kunnes valkoiset valtasivat ensiksi mainitun maaliskuun 26. päivänä. Samoihin aikoihin valkoiset katkaisivat Porin radan Siuron kohdalta ja taistelut Tampereesta käynnistyivät.

Toimintaa riitti myös Satakunnan länsiosissa. Maaliskuun lopussa valkoiset alkoivat suunnitella Noormarkun valtaamista vastapuolelta. Tehtävän suunnittelu annettiin vastikään Porin rykmentin I pataljoonan päälliköksi nimitetylle yliluutnantti Gunnar von Hertzenille. Samalle miehelle, joka vain kaksi viikkoa ennen tätä retkeä oli hiihto-osaston komentajana ottanut osaa Suodenniemen taisteluihin ja haavoittunut Kourajärven länsipuolisella peltoaukealla. Useimmat sisällissotaan valkoisella puolella osallistuneista suodenniemeläisistä kuuluivat juuri tähän I pataljoonaan, säviläinen Lauri Majamaa sen toiseen komppaniaan.

von Hertzenin mielestä hyökkäys Noormarkkua vastaan tulisi mahdolliseksi vasta, kun vahvoiksi koetut vihollisvoimat olisi ensin ajettu pois siitä kaakkoon sijaitsevasta Harjakankaan kylästä. Karkottaminen oli tarkoitettu suoritettavaksi hänen ensimmäisen pataljoonansa pääosien toimesta. Toisen komppanian (merkitty oheiseen karttaan punaisella nuolella) piti edetä Kullaan-Harjakankaan tielle ja hyökätä sitä pitkin kylän itäosiin. Kolmannen komppanian (merkitty oheiseen karttaan sinisellä nuolella) tuli puolestaan edetä valkoisten hallussa olevasta Lassilasta Noormarkun-Harjakankaan maantielle ja edetä sitä kautta kylän länsiosiin. Saartorengas piti sulkea aiemmin von Hertzenin komennossa olleella hiihto-osastolla (oheisessa kartassa vihreä nuoli), jota nyt johti Suodenniemellä hänen seuraajakseen tullut vänrikki Kaino Niemeläinen. Sen tehtävänä oli sulkea Harjakankaalta etelään kulkenut talvitie.

Aikalaispiirros Harjakankaan taistelualueesta.
Punainen nuoli kuvaa toisen ja sininen kolmannen
 komppanian liikkeitä. Vihreä nuoli puolestaan
Kaino Niemeläisen hiihto-osaston koukkausta.
Harjakankaan kylä jää nuolenkärkien
keskelle. Punainen ympyrä osoittaa
aluetta, jolla Lauri Majamaa ja muu osa toista
komppaniaa taisteli.

Yön pimeydessä eri suunnista etenevät joukot lähestyivät tien varteen rakentunutta ja siksi pitkänomaista Harjakankaan kylää. Toinen komppania ja hiihto-osasto kulkivat ensin yhdessä kunnes erosivat Iso-ojan talon pihassa Kullaalta Harjakankaalle johtavan tien varressa. Taistelu alkoi aamun sarastaessa ja siitä muodostui kovempi kuin mitä hyökkääjät olivat ajatelleet. von Hertzenin johtaman kolmannen komppanian oli vaikea päästä etenemään sitkeän vastarinnan vuoksi. Samoin idässä toisen komppanian hyökkäys pysähtyi kylän reunaan, mistä päästiin vain vaivoin eteenpäin. Kenties vähän rauhallisempaa oli etelässä hiihto-osaston alueella, missä ei alussa pyritty aktiivisesti hyökkäämään vaan keskityttiin estämään toisaalta punaisten pakoa ja toisaalta lisävoimien pääsyä kylään.

Taistelu riehui koko päivän illan hämärään saakka. Toisen komppanian päällikkö, kiukaislainen vänrikki Yrjö Ylänkö haavoittui ja kertoman mukaan vaati tulla työnnetyksi kelkalla taisteluun ennen kuin menetti tajuntansa. Rajussa tulituksessa komppanian onnistui vallata Harjakankaan talot Lassilaan menevän tien itäpuolelta. Eteneminen tapahtui metri metriltä niin, että päivän kääntyessä iltaan joitakin tien länsipuolisiakin taloja oli valkoisten hallussa.

Punaiset yrittivät murtaa valkoisten saartorenkaan hyökkäämällä pitkin päivää eri suunnista sen selustaan. Kumpikaan osapuoli ei luovuttanut. Tappiot olivat molemmin puolin raskaat. Iltapimeässä von Hertzen teki ratkaisun ja antoi käskyn perääntymisestä. Kolmas komppania peräytyi Pomarkkuun ja hiihto-osasto ja toinen komppania Lassilaan, jonne se saapui kahden aikaan aamuyöllä. Harjakangas jäi sillä kertaa valtaamatta.

Taistelukentille jäi suuri joukko kaatuneita, joita ei voitu kuljettaa mukana. Suodenniemeläisistä sotamies Lauri Majamaa oli siinä noin kymmenen kaatuneen joukossa, joka jäi Harjakankaan itäosan tantereelle. Samassa taistelussa ja ilmeisesti aivan samalla alueellakin tuli toinenkin suodenniemeläinen tappio, kun kouraniemeläinen Aukusti Pälä haavoittui. Hänet saatiin kuitenkin turvaan.

Kun Harjakangas lopulta huhtikuussa vallattiin ei Lauri Majamaata enää löydetty. Vuonna 1927 julkaistussa H. J. Boströmin kirjassa Sankarien muisto. Suomen vapauden ja itsenäisyyden puolesta henkensä antaneiden elämäkertoja hänen otaksutaan tulleen haudatuksi tuntemattomana johonkin tuon ajan monista kenttähaudoista. Hänen omaisilleen myönnettiin jälkikäteen 4. luokan Vapaudenristi miekkojen kera.

Harjakankaalla myös Gunnar von Hertzen haavoittui jälleen. Hän jatkoi kuitenkin sotilasuralla ja teki suuren osan maineestaan toimiessaan yhtenä Aunuksen retken johtajista. Sielläkin hänen alaisuudessaan oli jälleen suodenniemeläisiä, joista kenties toisella kertaa enemmän.

Harjakankaan kylää K. Soikkelin vuonna 1922 ottamassa
valokuvassa.

Lähteet:
Porin rykmentti 1918, Kansallisarkisto.

Saarenheimo Kaarlo: Porin rykmentti vapaussodassa.  Satakunnan kirjateollisuus, Pori 1919.
K. Soikkelin ottama kuva Harjakankaalta on julkaistu Suomen vapaussota vuonna 1918 -teossarjan V osassa.