Katsaus entisajan suodenniemeläiseen kansanlääkintään

Kirjoittelin täällä jokin aika sitten lasten hoidosta entisaikaan. Juttu perustui opettaja Elli Lahtisen vuonna 1917 antamiin tietoihin menetelmistä, jotka hänen mukaansa olivat Suodenniemellä ”siksi yleisiä, että jokainen siellä syntynyt ne vallan hyvin tuntee”. Lahtisen selonteko käsitti kuitenkin muutakin kuin lastenhoitoa ja seuraavassa on pieniä poimintoja niistä perinteisistä konsteista, joilla kotipiirissä syntyviä vaivoja parannettiin.

Palovammojen hoitoon vanha kansa käytti kermaa tai liinöljyä, koska niiden uskottiin estävän rakkojen muodostumista. Mikäli niitä ei ollut saatavilla, sopi voiteeksi myös tavallinen pyykkisaippua. Niksin sanottiin toimivan sekä tulen että veden aiheuttamiin palovammoihin. Vastaavasti paleltumia hoidettiin paloöljyä, viinaa, spriitä, etikkaa tai sian sappea niihin hieromalla. Myös lumella hieromista käytettiin.

Kyistä oli monenlaista harmia, mutta monet olivat
myös hoidot. Kuva: Kreuzotter/Wikimedia Commons.

Näin kesäaikaan peltotöissä ja muuallakin vitsauksena olivat käärmeet, mutta niidenkin varalle oli konstit olemassa. Käärmeen puremiin hierottiin sylkeä tai korvavaikkua ja käytettiinpä samaan tarkoitukseen myös ihmisen virtsaa. (Jostain syystä sitä käytettiin myös muunlaisiin haavoihin.) Elli Lahtisen aikaan melko uusi hoitomuoto oli sellainen, että pureman yläpuolelle sidottiin lanka myrkyn leviämistä estämään, minkä jälkeen haavaa leikattiin suuremmaksi, jotta myrkky valuisi pois.

Puremien lisäksi käärmeiden uskottiin vaivaavan ihmistä myös toisella tavalla: aurinkoisella ilmalla niiden ajateltiin menevän ulkona nukkuvan ihmisen sisään tämän suun kautta. Matelija voitiin kuitenkin poistaa, jos sen sisäänsä saaneelle annettiin hevosen virtsaa. Sen juomisesta seurasi oksennus, jonka mukana myös käärme tuli ulos.

Hämähäkki sen sijaan oli entisajan parantajan apulainen. Sen osuudesta haavojen hoidossa Lahtinen kertoi näin:

Hämähäkinseitti auttoi haavanhoidossa ja onpa sille
annettu arvoa nykylääketieteessäkin.

”Haavaan on pantu hämähäkin seittiä ja sen jälkeen sidottu se. Haavaan ei saa päästää vettä eikä ilmaa, muuten siihen tulee ”vihat”. Nykyään haavaan voiteeksi käytetään lysoolia, jodia, karboolia yms.”.

Ihoon menneitä tikkuja entisajan suodenniemeläiset poistivat sen päälle laitetulla pikilapulla, jonka hautoman märän kanssa tikun sanottiin poistuvan. Korvasäryn tullen laitettiin korvaan tervaan kastettu pumpulitukko. Myös juhannustippoja tai lämmintä vettä käytettiin. Syyliä taas voitiin poistaa kolmellakin erilaisella tavalla. Yksi tapa oli sellainen, että lankaan sidottiin yhtä monta solmua kuin oli poistettavia syyliä. Sitten lanka vietiin lantatunkiolle ja peitettiin sinne. Syylät katosivat, kun lanka mätäni. Toinen konsti oli sellainen, että uunin hiillokselle heitettiin suolaa ja hypättiin kolmen kynnyksen yli. Kolmas tapa syylien poistoon oli syyliä painellessa luettu loitsu, joka meni näin:

”Painan paisumattomaks,
Painan kasvamattomaks,
nimetän nimettömäks.
Sisältä kivuttomaks,
Alta aivan terveeksi.”

Entisajan suodenniemeläiset tunsivat siis koko joukon parannuskeinoja erilaisiin vaivoihin. Osa oli ehkä oikeastikin tehoavia, kuten hämähäkinseitti jonka nykylääketiede on todennut sisältävän tulehdukselta suojaavia aineita ja sanotaanpa sen myös tyrehdyttävän verenvuotoa.

Yksi vaiva oli parantajillekin vaikea. Näärännäppyjen syynä pidettiin nimittäin salakatselua avaimenreiästä ja niihin ei Lahtisen mukaan tunnettu parannuskeinoa.

Lähteet:

727. Vastauksia kyselyyn "Kansanomaiset parannus- ja lääkitystavat" (1917), Kansallismuseon kansatieteellinen käsikirjoitusarkisto.