Piruja merrassa

Suodenniemellä vaikuttanut pappi ja kansatieteilijä David Skogman kertoi vuonna 1864 Suomi-lehdessä Satakunnassa tekemänsä perinteentallennusmatkan tuloksista. Kävi ilmi, että entisajan taruolennoista erityisesti pirut olivat näillä seuduilla kertomuksissa usein toistuva aihe. Sellaisista kerrottiin paitsi Suodenniemellä myös ainakin Laviassa ja Karkussa.

Skogmanin Suodenniemeltä keräämä pirutarina (joka on kerrottu artikkelin toisella sivulla) palasi mieleeni, kun näin vähän samantapaisen kertomuksen käydessäni jokin aika sitten Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Kansanrunousarkistossa. Koska kertomus käsittelee monille tuttuja Suodenniemen taloja ja paikkoja ja koska sitä ei liene ennen julkaistu, laitan sen tähän kokonaisuudessaan sellaisena kuin kertoja on sen vuonna 1938 kertonut:

”Suodenniemen pitäjän Soilan kylässä Pösö-niminen talo, talon nykyinen nimi on Vestali [vai pitäisikö olla Vestola?]. Talon silloista isäntää oli piru tullut usein hakemaan ja luvannut, että kyllä hän sen vie kerran ja usein se tuli hakemaan, että isäntä pyysi setäänsä hakemaan sinne ja kun setä tuli, pyysi isäntä että se tulis hänen kanssaan yöksi että hän ei uskalla yksin olla yötä että piru lupaa hänen viedä. Kun setä kuuli mikä oli asiana, lupasi hän olla yötä ja maata isännän kanssa no ilta tuli ja niin laitettiin nukkumista varten.

Soilan taloryhmä Lavian tieltä nähtynä.

Ei ollut kauvaa yö kulunut, kun piru tuli taas isäntää hakemaan ja vaati isäntää heti lähtemään että kyllä hän nyt vie isännän kumminkin. Pirulla kun ei ollut kuin yksi jalka, se oli karvanen kuin hevosen jalka ja samallainen oli kovin suuri kavio. Kun isäntä tämän näki, pelkäsi kovin piteli sedästänsä kiinni. Mutta nyt ei piru enää odotellut muuta kun oli isännän päähän käynyt kiinni, meni kovaa vauhtia ulos vieden isännän setänsä vierestä. Nyt ei setää auttanut muu kun useampia henkilöitä etsimään isäntää. Siinä oli järvi, siellä nähtiin aina jälkiä pitkäin välimatkain päässä yksi jälki paikassaan, mutta kun aina seurattiin jälkiä eteenpäin, loppui erään talon työ, talon nimi on Kelan talo. Tämän talon emäntä, joka oli uskovainen ihminen, niin piru ei voinut isäntää viedä sen sivuitse, vaan heitti nyt isännän tämän talon luokse ja sanoi, että kyllä hän sinun kerran vie sillikseksi, että et enää palaa taloosi ja niin piru katosi näkyvistä.

Isäntä, joka oli vain yöpaidallaan, oli kauhusta ja vilusta äärimmilleen tyrmistynyt, mutta kuitenkin hän meni talon ovien taakse ja pyysi sisälle. Täällä kun tunnettiin äänestä isäntä, tultiin aukaisemaan ovi, mutta he kauhistui, kun he näki isännän verissään nahka päästä oli kaikki silmillä, kun piru oli siitä kantanut. Mutta emäntä kun oli uskovainen, siunasi hän ja alkoi isäntää auttaa pestä ja sitoa hänen päätänsä ja laittoi vuoteen hänelle sekä ruokaa, juomaa mitä hän voi ottaa vastaan.

Kun perässä tulijat pääsivät talon lähelle, loppui ne jäljet siitä meni vain isännän paljaitten jalkojen jäljet taloon. Etsijät meni myös taloon ja saivat kuulla, että isäntä oli siellä halusi he isäntää nähdä, mutta emäntä ei halunnut näyttää heille samalla selittäen, että se on niin hirveän näköiseksi revitty, että te kauhistutte. Mutta he halusi nähdä isännän, niin emäntä kehotti kamariin katsomaan ja kaikki kauhistui nyt isännän tilannetta. Emäntä pyysi, että se saisi jäädä, että hän hoitaisi sen niin kauan että se paranee ja isäntä paranikin hiljalleen aivan terveeksi. Ja niin isäntä sai lähteä kotiinsa emännän siunaten häntä matkaan.

Kului aikoja, niin isäntä oli sitten järvellä kalastelemassa yksistään, niin isäntää ei tullut järveltä. Alus oli tyhjänä ja nähtiin, että isännän kalastustarpeet oli veneessä niin kuin ennenkin ja vene ajelehti rannalla. Nyt kaikki muisti kun isäntä oli sanonut pirun luvanneen, että kyllä hän sinut kerran vie. Mutta isäntää etsittiin järvi tarkoin ynnä kyläläiset, mutta ei isännästä saatu sen enempää tietoa koskaan ja järvi oli kovin matala, että oltiin varmoja, että ei sitä siellä ole ja niin meni isäntä sen enempää näkemätä.

Keskimmäinen ympyrä osoittaa Pösön talon sijainnin Soilan
taloryhmässä Suodenniemen kylässä. Oikealle on merkitty Kelan nykyinen
päärakennus. Vasemmassa yläkulmassa oleva ympyrä taas osoittaa
hautausmaata, jonka David Skogman mainitsee osana Pösön isännän
tarinaa omassa artikkelissaan.

Vielä nytkin on talon lasin kohdalla, mistä piru isännän vei, seinässä pirun jalan jälki mistä hän potkasi kun hän lähti viemään isäntää. Kertoja sanoi varmasti olevan tosi, mutta on jo vanha asia ja mainitut talot ovat Suodenniemellä.”

Tarina on jo sinällään blogikirjoituksen arvoinen mutta halusin vielä katsoa, voisiko tarinalla olla jonkinlainen yhtymäkohta todellisiin tapahtumiin. Kun kertomuksista karsii rönsyjä pois jää jäljelle henkilö, joka on kenties saapunut verissä päin pitäjän toiseen taloon ja sittemmin kadonnut kalareissulla. Olisiko tarinan taustalla vanhan isännän selittämättömäksi jäänyt katoaminen? Aloin käydä läpi Pösön isäntien kohtaloita 1860-luvulta taaksepäin olettaen, että mainitut kaksi juttua kertoisivat samasta henkilöstä.

Skogmanin aikaan Suodenniemen kylässä sijainnutta Pösöä hallinnoi Wilhelm Davidsson Pösö. Häntä ennen isäntänä ollut Isak Mattsson oli kuollut keuhkokuumeeseen (lunginflammation) syyskuussa 1856. Hänen edeltäjänsä Matts Mattsson taas menehtyi rintapistoon (styng) tammikuussa 1824. Edellisestä linkistä löytyvä rippikirjasivu kertoo senkin, että hänen alkuaan vävynä taloon tullut isänsä Matts Johansson Soro kuoli 77-vuotiaana uudenvuodenpäivänä 1829. Hänen kuolinsyykseen todettiin vanhuus (ålderdom).

Ei siis mitään kummallista tähän mennessä. Pulssi alkoi kuitenkin nousta, kun pääsin siihen vaiheeseen, missä Matts Soro oli isännäksi tullut. Hänen appensa Jöran Jöransson Pösö oli luopunut talon isännyydestä ilmeisesti 1780-luvulla. Vuosien 1789-1794 rippikirjaan vanha isäntä Jöran oli merkitty kuolleeksi (obiit.) ja nimensä vedetty yli. Kuolinaikaa koskeva merkintä kuitenkin puuttui. Ei kai mahdoton tilanne mutta poikkeuksellinen silti. Viimeinen häntä koskeva rippikirjan tieto on ehtoollisella käynti 1.11.1789, minkä jälkeen tätä suhteellisen ahkeraa kirkossakävijää ei siellä enää nähty.

Jöran Jöransson Pösöä koskevat merkinnät päättyvät marraskuuhun 1789.
Tuolloin talossa oli jo uusi isäntä, Matts Soro.
Kuva: Suodenniemen seurakunnan vuosien 1789-1794 rippikirja,
Kansallisarkiston Digitaaliarkisto.

Jännitys tiivistyi käsin kosketeltavaksi mutta paluu maanpinnalle seurasi pian: Jöranin kuolinmerkintä löytyi haudattujen luettelosta, jota tuohon aikaan pidettiin vielä Mouhijärvellä. Hänen kohtalokseen näyttää koituneen keuhkotauti (lungsoth), jota Satakunnassa ennen täkytaudiksikin nimitettiin. Suodenniemen kirkonkirjan kirjoittajalla näyttää olleen tapana jättää kuolinaikoja merkitsemättä rippikirjaan, sillä niin näyttää käyneen myös Pösön vanhan isännän Jöran Johanssonin kohdalla, kun vanhuus korjasi hänet vuonna 1784.

Tämän varhaisempia Pösön isäntiä rippikirjat eivät tunne. Heidän nimensä löytäisi varmasti muista lähteistä mutta kytköstä yllä olevaan tarinaan niistä tuskin löytyisi. Jutun tosipohjaisuus jää siis tällä erää selvittämättä mutta mikäli kertomuksella on jokin perusta lienee se peräisin viimeistään 1700-luvun alkupuolelta. Vaikka tarina olisikin pelkkää mielikuvituksen tuotetta niin hieno muisto suodenniemeläisestä kertomaperinteestä se joka tapauksessa on. Jutut ovat unohtuneet mutta elävät arkistojen hauraissa asiakirjoissa. Onneksi kuitenkin edes siellä.

[LISÄYS 21.6.2016: Tähän tarinaan on jatkoa kertomuksessa Pösön pirutarinan alkujuurilla.]

Lähteet:
Pitäjäkortisto: Suodenniemi, Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Kansanrunousarkisto.
Suodenniemen ja Mouhijärven seurakuntien arkistot, Kansallisarkiston Digitaaliarkisto.
Karttapohja: www.paikkatietoikkuna.fi, Maanmittauslaitos.