Taipale ei taittunut

Samaan aikaan kun rintama oli koetuksella sekä Kattilaojalla että Laatokan pohjoispuolella, kamppailtiin kiivaasti myös Taipaleessa lähellä Laatokan rantaa. Siellä vihollinen oli joulukuun alussa saavuttanut Taipaleenjoen ja edennyt sen yli alavaan Koukunniemeen mutta sen jälkeen rintama ei ollut enää juurikaan liikkunut. Yrityksiä oli totisesti tehty pitkin Taipaletta ja Suvannon rantaa, mutta ilman merkittäviä tuloksia.

Kuten aiemmin tässä blogissa on todettu, valtaosa suodenniemeläisistä taisteli talvisodassa Keski-Kannaksella, mutta oli pitäjäläisiä myös muilla rintamanosilla melkein koko rintaman pituudella. Taipaleeseenkin heitä oli valikoitunut muutamia. Ainakin Eino Kaasalainen, Nestori Kivikkola, Erkki Leppänen, Arvo Lähdeniemi ja Aaro Rahkjärvi palvelivat sillä suunnalla. Taipaleen Suvannon puoleiselle rannalle sijoittuneessa Jalkaväkirykmentti 21:n 1. komppaniassa  (1./JR 21) oli myös eräs suodenniemeläinen: lahdenperäläinen vänrikki Valto Hujulahti.

Valto Hujulahti
kuvattuna
upseerikurssinsa
kurssijulkaisussa.

Palvellessaan Taipaleessa Hujulahti ei ollut Kannaksella ensi kertaa. Jo varusmiesaikanaan 1930-luvun puolivälissä hän oli palvellut siellä. Silloin kuitenkin Suomenlahden rannan puolella, Terijoelle sijoitetussa Polkupyöräpataljoona 1:ssä (PPP 1). Sieltä tie oli vienyt Reserviupseerikoulun 31. upseerikurssille Haminaan, jonka 1. komppaniasta eli nk. Kärkikomppaniasta hän valmistui joulun alla 1935. Kurssijulkaisussa oli oppilaiden toisistaan kirjoittamat esittelyt, josta Valton kohdalla välittyy kai aikojen alusta jatkunut aselajien välinen leikkimielinen kamppailu:

”Puolusti sekä sanan että tekojen voimalla pp:n mainetta rakuunoiden väitteitä vastaan. Kroonillinen kevyen ryhmän johtaja. Ei liikuskellut paljon Haminan metropoolissa.”

Vaikkei "metropoolissa" niin liikkunutkaan oli Hujulahti silti matkustellut tavallista enemmän. Opiskeltuaan Lavian yhteiskoulussa hän perehtyi maanviljelysammattiin edelleenkin toiminnassa olevalla Koivikon koulutilalla Muhoksella. Terijoen ja Haminan lisäksi hän oli ollut myös Lapin metsäkämpillä, missä hän oli toiminut suojeluosaston johtajana.

Helmikuussa 1940 Valto oli Taipaleessa, jossa kylmyys ja ylivoimainen vihollinen olivat jatkuvasti läsnä. Ties kuinka monta rynnäkköä oli jo torjuttu, mutta loppua ei ollut näkyvissä. Vastapuolen kovaäänislähetykset kehottivat siirtymään Neuvostoliiton puolelle. Hujulahden kanssa samassa rykmentissä palvellut ja noista ajoista muistelmakirjan kirjoittanut Kalle Sistola kertoi, että nämä lähetykset olivat miehistön huumorin välineitä. Vitsailtiin, että olisihan heidän puolelleen menty jos vain olisi ollut enemmän miehiä. Olisi tyhjennetty koko Koukunniemi puna-armeijasta.

Tapahtumien sijoittamisessa maastoon auttaa tämä alla mainitussa
Kalle Sistolan kirjassa julkaistu kartta, mihin myös yksittäiset
tukikohdat on merkitty.

Helmikuun 11. päivä alkoi rauhattomana. Vuorokauden vaihtuessa venäläinen raskas patteri lähetti iskuja suomalaisasemien taakse. Sen lopetettua oma tykistö vastasi, minkä jälkeen ainakin jonkinlainen hiljaisuus laskeutui linjoille. Kello 7 aamulla Hujulahden komppania lähetettiin Erillinen Pataljoonan 6:n (Er.P 6) reserviksi Karmankolo –nimiseen tukikohtaan.

Aamupäivä kului vihollisen tykkitulessa ja korkealla lentäneiden lentokoneitten ääniä kuunnellessa. Pakkasta oli kymmenisen astetta. Pian hävittäjät iskivät asemiin. Niiden iskua seurannut vihollisen jalkaväen hyökkäys saatiin torjuttua. Samaan aikaan taistelut riehuivat myös muualla Taipaleen alueella ja Terenttilässä yhtenä niiden suomalaisuhreista oli suodenniemeläissyntyinen mutta ennen sotaa Mouhijärvelle muuttanut 24-vuotias alikersantti Eino Mäntylä, joka kaatui Jalkaväkirykmentti 19:n (JR 19) riveissä.

Puolen päivän jälkeen venäläiset saivat vallattua lähinnä Suvannon rantaa olleen tukikohta 1:n (merkitty oheiseen karttaan) ja kello 13.20 Hujulahden komppania sai käskyn ryhtyä hyökkäykseen Karmankolosta kohti länttä pysäyttämään vihollisen mahdollisia asemien vyörytysyrityksiä. Liikkeellä se oli puolta tuntia myöhemmin. Vihollinen oli koko tämän ajan aktiivisesti toiminnassa ja komppaniasta määrättiin pian osia vahvistamaan rynnäköinnin voimasta ratkeilevaa puolustuslinjaa. Hyökkäykset saatiin torjuttua mutta ykköstukikohta pysyi vihollisen hallussa.

Viimeisiä suomalaissotilaita poistumassa Karmankolon
korsusta muutamia päiviä talvisodan päättymisen
jälkeen. Kuva: SA-kuva 8160.

Kun tukikohtaa ei saatu päivän valon aikana vallattua takaisin, päätettiin sitä vastaan hyökätä koko I pataljoonan voimin illan hämärryttyä. Iskuun käytiin klo 22.45 ja klo yhdeltä yöllä tukikohta oli jälleen suomalaisten hallinnassa. Taistelun kovuutta kuvaa, että Erillinen Pataljoona 6 menetti tässä rynnäkössä kaatuneina ja haavoittuneina noin 110 miestä, minkä lisäksi Jalkaväkirykmentti 21:n I pataljoonasta oli kaatunut 26 miestä. Haavoittuneita sillä oli 54.

Raskaan päivän aikana haavoittuneiden joukossa oli myös Valto Hujulahti. Haavoittuminen saattoi tapahtua juuri edellä kuvatussa yöhyökkäyksessä, koska osassa lähteistä haavoittumisen sanotaan tapahtuneen 11. päivänä ja osassa 12. päivänä. Hänet kuljetettiin hoitoon linjojen takana olleeseen 7. Kenttäsairaalaan mutta vammat olivat liian vakavat, sillä tämä monessa mukana ollut 27-vuotias vänrikki menehtyi sairasvuoteelleen 12.2.1940. Hän oli ainoa talvisodassa kuollut suodenniemeläinen reservinupseeri.

Taistelut Taipaleessa jatkuivat vielä kuukauden ajan mutta linjat eivät sanottavasti siirtyneet. Taipaleen puolustajat poistuivat asemistaan vasta kun tehty rauhansopimus niin määräsi. Ehkä Taipaleen miesten henki oli samanlainen kuin tässä katkelmassa Valton viimeisestä kirjeestä sisarelleen:

”Meidän tehtävämme on voittaa tai kuolla emmekä ole lähteneet omaa henkeämme suojelemaan vaan jotain paljon, paljon arvokkaampaa. Olen niin hyvällä tuulella ja hyvässä kunnossa kuin konsanaan siviilissä, joten älä ole huolissasi minun takiani. Eikä maammekaan tähden, sillä on varmaa, että Suomi ei sorru.”

Lähteet:

Jalkaväkirykmentti 21:n sotapäiväkirja, Kansallisarkiston Digitaaliarkisto.
Isänmaan puolesta: talvisodassa 1939-1940 kaatuneiden upseerien elämäkerrasto -teoksen arkisto (Pk 2645), Kansallisarkisto.

Suomen sodissa 1939-1945 menehtyneiden tietokanta, Kansallisarkisto.

Reserviupseerikoulun upseerikurssi 31:n kurssijulkaisu.

Jankkari Sakari: Kunniavelkamme sotaveteraaneille ja kotiseudulle: Suodenniemen veteraanimatrikkeli: elämää sodissa ja kotirintamalla vuosina 1939-1945. Suodenniemi 2007.
Sistola Kalle: Taipaleen tarinoita: päiväkirja ja muistikuvia JR 21:stä talvisodan ajoilta. WSOY, Porvoo 1953.
Valto Hujulahden kuva: Suomen Kuvalehti 37/1940.
Eino Mäntylän kuva: Vapautemme hinta: sodan 1939-1940 sankarivainajat. Suomen Kuvalehti, Helsinki 1941.