Tapporahalla pedot kuriin

Erilaiset petoeläimet olivat Suodenniemellä melko tavallisia vielä 1800-luvun jälkipuolella. Karhusta olen löytänyt vuosisadan puolen välin paikkeilta yhden merkinnän mutta kuten alempana huomataan, susia ja ilveksiä oli alueella enemmän.

1800-luvun mittaan metsiä alettiin tyhjentää suurpedoista.
Nämä sudet astelivat Suomen metsästyslehden sivulla vuonna 1908.

1800-luvun metsäluonto erosi nykyajasta muun muassa sikäli, että hirviä oli vähän. Ne oli ajan saatossa metsästetty lähes sukupuuttoon. Siitä syystä pedot iskivät tuon tuostakin karjan kimppuun eivätkä ihmisuhritkaan olleet tavattomia. Vuosina 1881-1882 sudet veivät Varsinais-Suomessa 22 lasta. Hyökkäykset lapsiin kuitenkin loppuivat yhden vanhan naarassuden kaatamiseen. Tapahtumaketju saattoikin olla kokonaisuudessaan sen aiheuttama.

Suurpetoja vastaan ei seisty toimettomina. Karjanomistajilta kerättiin maksu, jolla kustannettiin tapporaha petokannan harventajille. Erityisesti susien määrä alkoikin nopeasti laskea. Sen taustalla ei kuitenkaan ollut yksinomaan tapporahan houkuttama jahti vaan myös se, että maan senaatti kutsui Venäjältä ammattimaisia susien metsästäjiä tyhjentämään metsiä pedoista.

Alle on koottu suurpetokohtaamisesta kertovia katkelmia Suodenniemen kuntakokouksen pöytäkirjoista. Poiminnat on suorittanut nimimerkki TON. ja ne on julkaistu Paikallissanomissa 15.12.1966, mistä ne on sellaisenaan tähän listattu. Katkelmista käy kiinnostavasti ilmi kuinka petoja tavattiin eri puolilla pitäjää ja kuinka niitä harvennettiin. Onpa yksi vilpin yrityskin tallentunut aikakirjoihin.

* * *

9.8.1878

Torppari Wilhelmi Wilhelminpoika Mäkipää Pyykosken kylästä tuli esiin ja antoi yhden suden poikasen nahan, jonka oli tappanut viimeksikuluneen kesäkuun 26 päivänä Santahuhta-nimisestä paikasta Kakkurilammen metsästä tätä kappelia, jonka kokouksessa todistivat: Kraatari David Rimnel ja torpanpoika David Juhanpoika Mäkelästä Kalhun kylästä. Kokous tunsi sen suden poikasen nahaksi, josta tulee saamaan susi rahat.

2 § edellistä kokousta:

  Tuotiin myös esiin talollisesta Parttalalta ketunpoikasen nahka sudenpoikasen nahkana, jota kokous ei hyväksynyt.

* * *

22.9.1878

Ittellisen leski Margreta Wessman Kiikoisten kylästä Suodenniemen seurakuntaa, ilmoitti, että edesmennyt miehensä eläissänsä viime kesäkuun 21 päivänä oli Isonlähteenmäen lammashaasta mainitusta kylästä löytänyt ilveksen pesän, josta oli tappanut kaksi ilveksen poikaa, joista toivoi saada armossa luvattua tappo rahaa. Että vahvistaa totuuden tästä ylosannosta edestuotiin nahat sekä todistajat oli paikalla talollinen Wilhelm Erikinpoika Isolähteenmäki ja trenki Juha Lilja, jotka todistavat että asia on tosi. Myöskin saapui kokoukseen weisutirehtööri C. G. Ahlqvist, joka oli paljon metsän petoja tappanut ja vakuutti valallisella velvoituksella, että ne todella on ilveksen poikain nahkoja.

* * *

30.12.1879

Entinen talollinen Juha Pirttijärvi toi kokoukseen susi ilveksen (sic!) nahan, jonka hän oli tappanut Pirttijärven metsästä, myös todistuksen että asia oli tosi, josta hänelle luvattiin susitapporahaa.

* * *

28.6.1880

Suostuttiin tästä lähin siksi kuin toisin määrätään Petoeläin tapporaha seuraavalla tavoin: Jokaiselta karhulta maksetaan tapporahaa kymmenen penniä jokaiselta lypsävältä lehmältä, niin hyvin manttaalin omistailta kuin torppareilta ja muilta joilla lehmä on, samoin jokaiselta sudelta viisi penniä ylläolevain perusteiden mukaan. Yhtäläinen tapporaha pitää maksettavan poikaista kuin täysikasvuisistakin.

Samoin suostuttiin että Kunnallislautakunta on velvollinen kokoamaan susirahat ensi Uuden vuoden päivästä alkaen ilman erityistä ylöskantorajaa sekä suorittamaan petoeläinten tappajille ilman erityistä maksua.

Vuonna 1880 kappelin susitilanne kuvattiin
huolestuttavaksi. Uutinen Koi-lehdessä 31.8.1880.

* * *

27.9.1880

Iisakki Fagerlund sano myrkyllä tappaneensa suden viime talvena kaksi vuotta takaperin. Myrkytys on tapahtunut Mouhijärven emä seurakunnan puolella, mutta tänä talvena löydettiin kuollut suden raato Mikkolan niittyladon alta, jonka hän omistaa samaksi vaan kuntakokous ei tainnut tuntea tätä, ennenkuin oikea todistus tehdään jos se on sama, ei myös ennen luvattu yllämainitusta tapporahaa.

* * *

22.8.1881

Työmies Viktor Hakala ja talonpoika Erland Davidinpoika Sillanpää, ovat löytäneet suden pesän ja siitä tappaneet kuusi suden penikkaa sekä samasta paikasta jäljestäpäin on Frans Stenberg tappanut yhden suden penikan, eli yhteensä oli saatu kuusi, niin kutsutusta Marjamäen härkähaka Marjamäen metsällä, joista todistajat paikalla todistivat asian todeksi ja heille myönnettiin määrätty tapporaha, vakuudeksi joka nahasta leikattiin pää pois mutta rahat kootaan nykyvuoden karjaluvun suuruuden jälkeen. Sekä rahain saajat oli erimielisiä kelle rahat piti annettaman, jonka vuoksi kokous päätti, että ei anneta kenellekään kuin on täysi sopimus tullut asiassa.

* * *

31.5.1886

Päätettiin Tappo raha siittä Ilveksestä jonka Kittilän Kelan renkit Kaarle Davitin poika ja Joosua Isakin poika tappoivat viime maaliskuun 13 päivä, lautaveräjän viidasta Kelan maalla, ja jona nahka viimeis kokouksessa merkittiin siten että katkaistiin korvain päät poikki oikeasta korvasta vähempi ja vasemmasta enämpi, maksettavaksi sillä tavoin kuin kunta kokouksessa kesäkuun 28 päivä 1880 on päätetty.

* * * 

24.1.1888

Päätettiin tappo raha siittä Ilveksestä maksettavaksi joka tapettiin Lumiaisten metsästä tämän kuun 8 päivä, ja jonka nahka oli kuntakokouksessa saapuvilla ja merkittiin vasemman korvan päästä kappale pois leikkaamalla.

* * *

24.2.1888

Päätettiin tappo rahat maksettavaksi siitä ilveksestä jonka Wille Neulanen Huittisten Pitäjästä on tappanut Mustapään metsästä viime tammikuun lopulla. Josta on vasemman korvan päästä kappale leikattu jonka Kanttori Grönroos on tuonut Kuntakokouksen nähtäväksi.

Lähteet:
Susijuttua Suodenniemeltä. Paikallissanomat 15.12.1966, s. 4.
Susitutkija saa osansa petovihasta. Tiede 2/2012, s. 42-45.
Kuvitus: Historiallinen sanomalehtikirjasto, Kansalliskirjasto.

Katse aitoihin päin!

Luin hiljattain Teppo Korhosen kiehtovan kirjan Aita: perinteiset aidat ja portit (Maahenki, Helsinki 2013). Se sai huomioni kiinnittymään jo aiemmin katselemiini Suodenniemen vanhoihin, vuonna 1644 laadittuihin maakirjakarttoihin. Niistä riittänee juttua vielä jatkossakin, mutta ensimmäistä kertaa tulin nyt keskittyneeksi juuri aitoihin.

Maakirjakartat ovat varsin yksityiskohtaisesti ja luonnollisesti piirrettyjä ja niissä käytetyt symbolitkin on piirretty suhteellisen esittävään muotoon. Onkin syytä olettaa, että myös aitojen rakenne ja sijainti on kuvattu vähintään oikeansuuntaisesti. Sitä paitsi muissa kartoissa ei aitoja ole yleensä esitettykään. Ei kovin usein edes maanmittaushallituksen uudistuskartoissa, jotka muuten ovat tarkkuudessaan omaa luokkaansa. Ehkä taustalla oli aitausasetus, jonka valvontaan aitojen merkitseminen on kenties liittynyt.

Korhonen kertoo kirjassaan, että aitaamista koskeva ajattelu kulki pitkään niin, että viljelykset ja pihapiirit tuli aidata ja karjan vastaavasti tuli saada kulkea vapaasti. Ajatus oli looginen, koska karja puhdisti ja hyödynsi kulkiessaan tien ojien ja vastaavien kasvillisuuden, jonka korjaaminen niiden tarpeisiin olisi ollut kohtuuttoman suuri rasitus muutenkin työntäyteisenä aikana. Vasta 1860-luvulta lähtien alkoi vakiintua käsitys, että peltojen sijaan elikot olivatkin niitä, jotka tuli pitää aitojen takana. Karttoja tutkimalla huomaa, että aikanaan voimassa olleita säännöksiä on noudatettu: pienimmätkin ryytimaat ovat tunnollisesti aitojen ympäröimiä.

Jotkut maakirjakartoista ovat helpommin
nykymaastoon sijoitettavissa kuin toiset. Vanha
Taipaleen kylä erottuu erityisesti Sävijoen
ja Taipaleenjoen yhtymäkohdan vuoksi.
Vuoroviljelyssä olleiden savisten peltojen keskellä
on aroniitty, jolta saatiin 3 aamia eli 3/4 kuormaa
heinää kesässä.

Ajalleen tyypillisesti Suodenniemellä noudatettiin 1640-luvulla kaksivuoroviljelyä eli pellot olivat vuorovuosina viljelyksellä ja kesannolla. Karttaan nämä osiot on merkitty tunnuksilla A ja B. Yhteisviljelyksessä olleista pelloista käytettiin aviopellon nimitystä ja karttamerkintöjen mukaan ne oli useimmissa kylissä jaettu ns. selkäaidalla kahtia niin, että eri vuosina viljelyksessä olleet osat oli erotettu toisistaan. Ja miksikäs ei, kesannolla ollutta osaa voitiin varmaan käyttää esimerkiksi karjan laitumena.

Kartasta näkee, että Suodenniemellä käytetty aitatyyppi oli Satakunnassa pinta-aidaksi sanottu malli, jossa aita muodostui pitkistä viistossa olevista rangoista eli aidaksista ja niitä muodossaan pitävistä pystytuista eli seipäistä. Malli on ikivanha ja peräisin kenties jo esihistorialliselta ajalta.

Ehkä kiehtovinta koko kartoissa on, että ne kuvaavat joidenkin aikanaan elossa olleiden henkiöiden tuttuja ja tunnistamia kotiseutuja. Jossakin haudan levossa on siis ihmisiä, jotka olisivat kartan nähdessään voineet todeta että tuossahan on meidän talo! Tai tuota aitaa me naapurin Johanneksen kanssa tehtiin kerran kauheassa vesisateessa! Eli he olisivat voineet lisätä karttaan kertomuksia, joita me jälkipolvet voimme vain kuvitella. Mutta joku ohut käsitys heidän kotiseutunsa maisemista meillä silti on. Kiitos näiden karttojen, joihin nykyään voi tutustua myös netin välityksellä.

Vielä lopuksi vinkki: löydät Suodenniemeä koskevat maakirjakartat Kansallisarkiston Digitaaliarkistosta hakusanalla Mouhi järffwi. Hakutulokseen tulee muutamia karttoja myös Suodenniemen ulkopuolelta ja kaikki olemassa olevat kartat eivät vielä ole tuloksissa mukana. Nekin ja hienon oppaan karttojen ymmärtämiseen löydät täältä. Kannattaa perehtyä ja uppoutua 1600-luvun Suodenniemen näkymiin.

Lähde:
Maakirjakartat, Kansallisarkiston Digitaaliarkisto.